Edellisessä viestissäni mainittu jonkun audio-video-ongelman ratkaisu oli lievästi sanottuna liioiteltua. Eli paskapuhetta. Ensinnäkin muutamia havaintoja/ohjenuoria tulevaisuutta varten:
- PC:llä ei ole mitään tekemistä mediakäytön kanssa. Voit hyödyntää PC:tä mediakäytössä, mutta vain jos sinulla on erikseen PC tätä varten. Älä siis koskaan yritä hyödyntää varsinaista työ-/kotikonettasi mediakäytössä, tai saat katua, ja menetät ihan turhaan useita (kymmeniä/satoja) tunteja elämästäsi!
- Ei ole vielä 100 % varmuutta, mutta sanoisin tässä vaiheessa, että sille on syy, miksi LG:n taulutelkkarit maksavat vähemmän kuin muiden valmistajien. Eli mieti, ennen kuin ostat.
No, en minä nyt keksinytkään yhtään enempää noita havaintoja. Ei väkisillä, mutta kyllä niitä oli enemmän kuin kaksi, kun rupesin tuota listaa kirjoittamaan.
Minua on väsyttänyt varmaan viimeiset kaksi viikoa ihan sikana joka aamu. Ja illalla (lue: yöllä) ei meinaa saada millään unta. Vituttaa kyllä tämmöinen, suoraan sanottuna. Lisäksi on ollut ongelmia syömisen kanssa. Tulee paljon pidempiä taukoja aterioiden välillä kuin ennen, ja sitten, kun vihdoin syö jotain, ruoka ei maistukaan mitenkään erityisen hyvin, vaikka periaatteessa on kuitenkin hirveä nälkä. Todella rasittavaa...
Jeps-jeps, mitähän muuta. No, jos ei vielä tullut selväksi, niin telkkari aiheuttaa päänvaivaa vieläkin. Osta Sony, jos haluat säästä vaivaa. No, ei oikeastaan. Vika saattaa olla komponenttivideokaapelissa, jonka ostin Lapstoresta. Hieno kauppa sekin... No, ei, hyvähän se on, mutta jos se on tästä kaapelista tosiaan kiinni, niin on aiheuttanut pikkasen harmia. Pitäis jaksaa jossain välissä polkea SP-Elektroniikkaan ostamaan toinen komponenttivideokaapeli, niin sitten voisi kokeilla sillä.
Argh, rupesi väsyttämään. Moro!
torstai 11. joulukuuta 2008
maanantai 1. joulukuuta 2008
Helvetillinen audio-videorumba --> partial success, at least
Huh. Telkkarin osto reilu viikko sitten käynnisti mielettömän "audio-video-rumban". Tällä tarkoitan kaikkea hemmetin turhaa säätämistä äänen- ja videontoistoon liittyen.
En jaksa edes selostaa kaikkea... joka tapauksessa, LG 32LG3000 saattaa lähteä takuupalautukseen komponenttivideon epämääräisen toimivuuden takia. Olen tehnyt ristiintestausta porukoitteni dvd-soittimella ja taulutelkkarilla. Ristiintestausta olen tehnyt myös kaverini telkkarilla ja porukoitteni dvd-soittimella. Ainoastaan oman dvd-soittimeni komponenttivideo(rca)-lähtö täytyisi vielä saada testattua jollain kolmannella komponenttivideosisääntulon sisältävällä laitteella. Varmaankin käyn tällä viikolla testaamassa asiaa isoveljeni videotykillä...
Jokaiselle viimeiselle 10 päivälle on ollut jotain testausta, s-videon, komposiittivideon, scartin, dvi:n, hdmi:n tai jonkun muun muodossa. Olen tullut siihen tulokseen, että henkilö ei voi saada viritinvahvistinta, taulutelkkaria ja tietokonetta toimimaan yhdessä ilman teknistä korkekoulutusta. Väitän tietäväni kuitenkin aika paljon näistä asioista, mutta se ei vaan tunnu riittävän... voin vaan kuvitella jonkun hieman epäteknisemmän henkilön, kuten perushumanistin (anteeksi yleistys), yrittävän säätää tätä helvettiä. Luulisin, että pienet onnistumisen mahdollisuudet olisi, jos tietokonetta ei sotkisi mukaan... se on kyllä kaiken pahan alku ja juuri.
Tämän päivän sessioni on sisältänyt monikanavaäänen viennin (pc:ltä viritinvahvistimelle) kanssa taistelua. Nyt, lopulta sain sen ehkä toimimaan, noin kahden tunnin taistelun jälkeen. Tarvittiin aikaa, tuskaa, skypettämistä kaverin kanssa, dvdplazan foorumeiden lukemista, äänikortin ajureiden asentamista (mitä ei ehkä olisi lopulta vaadittukaan), äänikortin asetusten säätämistä, eri soitto-ohjelmien testausta, eri leffojen käyttämistä eri formaateissa (alkuperäinen vs. kopio vs. rippi) ja eri medioilla (levy vs. kovo), paljon kiroilua, hyvät hermot ja koodekkien latailua ja säätämistä.
Lopulta dvdplazan foorumit tarjosivat ratkaisun (ei sano teille mitään, mutta DirectSound oli pahuuden juuri - WaveOut toi valon pimeyden keskelle).
Leffa pyöri noin 5 minuuttia 5.1-äänillä. Noin 10 minuuttia sitten, kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä, ZoomPlayer sitten kaatui. Se siitä ilosta.
Olen kuitenkin luottavainen, että äänet toimivat nyt. Jos ei, niin prkl.

Tilaa:
Kommentit (Atom)