Soopan kaamosvaellus 2.-9.1.2009 Saariselällä

Terve!

Nyt, puoli vuotta reissun jälkeen, ajattelin kirjoittaa jotain, kun runosuoni sykkii lupaavasti.

Reissu oli loistava. Sanalla sanottuna. Nyt puoli vuotta myöhemmin voin myös sanoa, että reissuun lähteminen oli sikälikin erittäin hyvä ratkaisu itseltäni, että siitä kumpusi monenlaisia muitakin positiivisia asioita. Selkeimpinä esimerkkeinä myös Soopan pääsiäisvaellukselle osallistuminen 9.-15.4.2009 Vindelfjälleniin, sekä Vindelfjällenin puoliryhmällä toteutettu Juhannuspyöräilyreissu kesäkuussa. Soopan kautta tutustuin useampaan hienoon henkilöön. Soopan syysvaellukselle osallistuminen on vielä mietinnässä.

Kaamosvaellus oli erikoinen. Kukaan ryhmästä ei tuntenut ketään muuta entuudestaan oikeastaan ollenkaan. Lähtökohta on siis aika vaikea. Ryhmämme toimi kuitenkin loppupuolella jo varsin mukiin menevästi. Ehkä semmoista täydellistä toimivuutta ei kuitenkaan saavutettu. Ryhmädynamiikan kannalta ryhmästämme puuttui ehkä tietynlainen persoona. Kunnollista johtajuuttakaan ei ehkä saavutettu. Näiden faktojen takia ehkä kilometrimäärätkin jäivät aika pieniksi. Jotain 60 km varmaan hiihdettiin kaikkiaan...

Ryhmä toimi kuitenkin niin hyvin, että Kaamoksen puoliryhmä muodosti puolikkaan ryhmän myös Pääsiäisvaellukselle. Toinen puoli oli sitten muita henkilöitä.

Joka tapauksessa, Kaamosvaellus oli hieno kokemus ja koitos, ja Saariselän pimeys jotain ennenkokematonta. Ehkä jossain määrin negatiivisena koin sen, että vietimme liikaa aikaa tuvissa. Olen kuitenkin sen verran fyysinen henkilö, että haluaisin tämmöisellä reissulla kulkea ja hiihtää suurempiakin kilometrimääriä, ja olla tuvissa sen verran, mitä tarvii palautumiseen seuraavan päivän koitosta varten. Mutta, ottaen huomioon, että kyseessä oli ensimmäinen talvivaellukseni, ehkä hyvä näinkin.

Talvivaelluksen tapahtumista mieleeni tulee esim. jonkun järven jäällä hiihtely, missä hiihdettiin myös jään päälle nousseen veden läpi. Tästä seurauksena oli veden välitön jäätyminen suksien pohjiin erittäin ikäviksi ja paksuiksi jääkerroksiksi. Niitä oli mukava sitten siinä hinkkailla pois...

Jonkinnäköinen huiputus oli myös kiva. En taas muista yhtään paikan nimeä, mutta Ailin ja Loicin kanssa käytiin huiputtamassa "joku tunturi jossakin". Tuvalta käytiin hiihtämässä iltapäivän ratoksi ilman rinkkoja. Näin sain myös kännykkään verkkoa... Suurimman osan ajasta oltiin nimittäin kännykkäverkon ulkopuolella.

Muistan myös sen, kun hiihdin erään pätkän aivan liian vähissä varusteissa. Minulla oli tuulipuvun alla pelkästään yksi aluskerros. Tämä osoittautui jäätäväksi ratkaisuksi. Pelkäsin, että sukupuolielimet pitää amputoida reissun jälkeen.

Niin, luonnollisesti rinkan kanssa mäkien laskeminen oli oma aiheensa. Toisena päivänä kaaduin rinkan kanssa alamäessä niin, että käsi oli noin kuukauden sen jälkeen kipeä. Toisen päivän illalla pelkäsinkin, että voiko tässä ollenkaan jatkaa reissua. Onneksi pystyi kuitenkin. Ruotsin armeijan puusukset olivat kyllä hankalat rinteissä: koko ajan pelotti, että milloin kaatuu.

Lämpötiloistakin voisi mainita jotain. Kylmäähän siellä oli. -30 astetta taisi mennä rikki... -25....-30 asteen lämpötilassa oltiin ainakin useampaankin kertaan.

Jokainen yö nukuttiin autiotuvassa. Viimeisenä yönä kaksi sankari urheasta joukostamme nukkui teltassa lähellä paikkaa, mistä bussi meidät nouti kyytiin. Loput hiihtelimme kevennetyllä rinkalla vielä ehkä noin 5 km päähän, yövyimme autiotuvassa, ja hiihtelimme viimeisenä aamuna takaisin muitten luokse.

Semmoista. Sainpas tämänkin kirjoitettua, vihdoinkin :)