Käyn ensimmäisen kerran hereillä joskus yhdeksän maissa. Laitoin herätyksen edellisenä iltana klo 10.30:ksi. Ajattelen, että en kyllä jaksa mitenkään lähteä minnekään autoreissulle ihmisten kanssa, joita en tunne - varsinkin, kun hostellia ei ole varattua, ja sen tarvisi jo seuraavaksi yöksi. Jatkan nukkumista. Päättelen, että kyllä ne asiat selviää sitten...
Makoilen sängyssä puoliunessa, kun joku koputtaa oveeni. Oletukseni mukaisesti se on Pavel. Hän pahoittelee huoneeseeni tunkeutumista, kun huomaa, että olen vielä sängyssä. Soperran jotain tietämättömyydestä vastaukseksi Pavelin kysymykseen, olenko lähdössä. Pavel poistuu, ja minä puserran itseni sängystä ylös. Avaan koneen. Zairalta, meksikolaiselta matkanjärjestäjältä, on tullut postia, niin kuin pitikin. Siinä on tietoa hostelleista, missä Zaira, Pavel ja Daisy, toinen meksikolaisista matkanjärjestäjistä, aikovat yöpyä. Melko haluttomasti rupean selvittämään hostellijuttua. Ei hyvältä näytä. Jossain vaiheessa Variskin ilmestyy skypeen. Ilmoitan hänellekin, että olen mahdollisesti lähdössä Sloveniaan ja Unkariin. Käyn pyörimässä myös Pavelin huoneessa, ja ilmoittamassa, että hostellitilanne ei näytä hyvältä - Pavelin ja meksikolaisten hostellit ovat jo täynnä. Muutenkin näyttää aika nihkeältä: kaikki hostellit näyttävät olevan täynnä torstai-iltana Sloveniassa.
Pavel mainitsee, että minun pitäisi varata hostelli kahdelle ihmiselle: joku espanjalainen tyttö on myös lähdössä mukaan. Vähitellen alan heräämään ja innostumaan matkasta. Kello on jo yli 11. Meidän piti ilmeisesti lähteä alun perin klo 11 jälkeen. Lopulta päätämme, että eka yölle ei varata hostellia (se on vaikeaa, kun yhtään ei ole vapaana), ja varaamme vain kahdelle viimeiselle yölle hostellin.
Pakkaan tavarat erittäin nopealla aikataululla joskus klo 11.30 aikoihin. Pääsemme vihdoin liikkeelle klo 11.45 aikoihin. Menemme ratikalla Karlstrassen pysäkille. Samalla ratikalla menee myös pari amerikkalaista Lothstrasselta, Alex ja Craig (muistaakseni). Karlstrassella tapaamme Zairan ja Daisyn. Kävelemme jonkun matkaa haupparia kohti. Pavel ja Zaira jäävät odottelemaan laukkujen kanssa, kun minä lähden Daisyn kanssa hakemaan vuokra-automme avaimia. Auton vuokrausliikkeessä meitä palveleva pyylevä naishenkilö vaikuttaa melko tympeältä. Auton vuokran piti käsittääkseni olla jotain 150 euron luokkaa. Useiden papereidenvaihtojen jälkeen alamme päästä prosessin loppuun. Naisasiakaspalvelija sanoo, että auton palautus tapahtuu siis sunnuntaina samaan aikaan. Korjaamme, että haluamme pitää auton sunnuntai-iltaan asti. Naisasiakaspalvelijan kasvoille syntyy ilme, joka on yllättyneen ja vittuuntuneen välimaastossa, hän näppäilee vähän aikaa tietokonettaan ja sanoo, että hinta nousee sitten 350 euroon. Tämän jälkeen me katsomme Daisyn kanssa toisiamme kasvoillamme ilme, joka on kauhistuneen ja vittuuntuneen välimaastossa. Daisy soittaa Zairalle. Ei voi mitään. Meidän on pakko ottaa auto tuolla hinnalla. Eihän se ihan tappohinta tietenkään ole. Per hlö hinnaksi muodostuu 70 euroa.
Menemme takaisin muiden luokse. Paikalle on ilmestynyt myös seurueemme viides jäsen, Ana. Retkikuntamme on nyt täydessä kokoonpanossaan. Menemme etsimään auton parkkihallista. Lopulta löydämme Opel Zafiramme. Auto on iso! Kaikki vaikuttaa muutenkin hyvältä. Äänentoisto kuulostaa hyvältä, gps löytyy. Ihasteltuamme autoa hetken, lähdemme liikkeelle Daisyn ajaessa autoa ensin. Meillä on joitain ongelmia gps:n kanssa. Minulle ei täysin valkene, mikä on homman nimi. Joka tapauksessa, meillä on yksi kartta-cd sisällä laitteessa, emmekä saa sitä pois. Ja homma ei lähde pelittämään tuolla cd:llä. Löydämme jonkun autonvuokrausfirman kaverin parkkihallin ulkopuolelta. Hänkään ei saa systeemiä pelittämään. Kaveri sanoo jotain, että me tarvittais kaksi cd:tä. Meillä ei kuitenkaan ole kuin yksi cd. Tytöt menevät auton ulkopuolelle, ja Pavel siirtyy takapenkiltä etupenkille tutkimaan tilannetta. Parin minuutin taistelun jälkeen Paveli onnistuu saamaan kiekon ulos: hän pitää ilmeisesti vaan eject-nappia pari sekuntia pohjassa. Uskomatonta tekniikkaa. En kyllä tiedä, mitä tämä auttaa, kun meillä on kuitenkin vain se yksi ja sama cd. Lopulta taidamme laittaa saman levyn uudelleen sisään, ja saada gps:n toimimaan sillä. Meillä on ihana espanjankielinen ääni opastamassa meitä määränpäähämme. Pelkona on kuitenkin vielä, että kartta käsittäisi pelkästään Saksan alueen, jolloin olisimme kusessa...
Aloitamme matkan kohti Sloveniaa. Reitti on hieno. Menemme alppien ohi/läpi. Eväinä meillä on muun muassa Pavelin tekemiä lihapullia. Hakkaavat tyhjän mennen tullen, ja maistuvatkin itse asiassa yllättävän hyvältä. Matka menee rattoisasti, ja autokin toimii hyvin. Saavumme Ljubljanaan joskus iltapäivällä, ehkä klo 16 aikaan. Minä ajan viimeisen pätkän jostain Ljubljanaan. Pienellä etsimisellä löydämme Pavelin, Zairan ja Daisyn hostellin. Minä ja Ana jäämme odottamaan autoon, kun muut menevät tekemään check-inin ja heittämään tavarat sinne. Minä joutunen nukkumaan autossa Anan kanssa. Muut tulevat takaisin jonkun 15 minuutin kuluttua. Vaikuttaa kuulemma hyvältä. Illalla huoneeseen pystyy kulkemaan ilman respan kautta menemistä. Minut ja Ana voitaneen salakuljettaa huoneeseen illalla. Jes...
Lähdemme etsimään ruokaa. Päädymme menemään hostellin lähellä olevaan kiinalaiseen paikkaan. Hetken aikaa ruokalistaa ihmeteltyämme tilaamme setin, joka on tarkoitettu neljälle ihmiselle. Ana ottaa oman annoksen. Ravintola on kiva paikka, ja hinnat eivät vaikuta pahoilta. On myös kiva olla liikkeellä näin kansainvälisellä porukalla. Välillä homma menee siihen, että tytöt puhuvat espanjaa keskenään, ja Pavel ja minä puhumme englantia keskenämme. Neljän hengen setti on hemmetin iso. Minä ja Pavel tuotamme ainoina miespuolisina ison pettymyksen. Meillä jää annoksesta syömättä iso osa, vaikka meillä oli todella kova nälkä, kun tulimme ravintolaan. Lopussa keskitymme siihen, että saamme ainakin kaiken lihan syötyä. Lopuksi saamme vielä jälkiruoan. Se ei onneksi ole sentään kovin iso, jotain hedelmää tai jäätelöä se oli, ei pysty muistamaan tarkasti. Kun olemme saaneet jälkiruoan syötyä, jäämme vielä istuskelemaan hetkeksi paikkaan. Tytöt tuntevat jonkun slovenialaisen jätkän, joka oli vaihdossa Münchenissä viime lukukaudella. Pian David saapuukin. Juttelemme jonkun aikaa, Davin juo jonkun limpparin, ja poistumme. Aiomme mennä vielä illan päätteksi kiertelemään kaupunkia.
Lähdemme kahdella autolla liikkeelle: David on omalla autollaan. Ajamme keskustaan, ja kävelemme siellä Davidin toimiessa paikallisena oppaana. Käymme kaupungin keskipisteessä, katselemassa lohikäärmepatsaita ja kävelemässä joen varrella, joka menee kaupungin läpi. Parin tunnin kiertelyn jälkeen palaamme takaisin hostellille. Ja onnistumme tosiaan Anan kanssa pääsemään sisään. Meillä on kolme sänkyä huoneessamme. Sekin on oikeastaan pirun hyvä, että meillä edes on oma huone. Pavel ja muut olivat kuitenkin ottaneet halvimman mahdollisen majoituksen hostellista, jonka piti siis olla luonnollisesti dormi, mutta saivat kuitenkin oman huoneen. Laitamme kaksi sänkyä yhteen, joissa pitäisi nukkua neljän ihmisen. Joku saa nukkua omalla sängyllään. Aloitamme jo arpomaan, kuka pääsee omaan sänkyynsä, mutta Ana ilmoittaa, että on valmis maksamaan luksuksesta, joten arvontaa ei tarvita.
Jep jep. Minä ja Pavel nukumme laidoille, tyttöjen ottaessa keskipaikat. Kaikki nukkunevat yönsä hyvin, vaikka tilaa ei ole liikaa.
Siinä oli retken eka päivä.
perjantai 9. toukokuuta 2008
58. päivä, keskiviikko 30.4.2008 (Vappu!)
Jee, vappu! Käyn aamulla salilla. Sieltä juoksen suoraan ergonomia-tapaamiseen klo 12. Tällä kertaa paikalla ei näköjään ole muita kuin minä ja Heidi. Variskin on onnistunut nukkumaan pommiin jotenkin. Tapaaminen kestää normaalisti sen reilun vartin. Kyllä tästä jotain tolkkua saa, kun käy kuuntelemassa ensin saksankielisen luennon, ja sitten professori selittää pienelle porukalle englanniksi, miten asiat ovat. Kävelemme Heidin kanssa pois tapaamisesta. Törmäämme Lothstrassen entrancen edessä Lothstrassen asukkaisiin. Pojat on ostaneet olutta ja ovat lähdössä englischer garteniin. Pavel mainitsee, että on lähdössä huomenna Sloveniaan ja Unkariin. Hän mainitsee myös, että heitä on vasta kolme henkilöä lähdössä, autolla, ja että matkalle mahtuu vielä lisää ihmisiä. Jaa-a. Mietin, että tuotahan voisi jopa harkita, ainakin leikillään. Pavel mainitsee joitain nimiä, joita en tunne. Voin kuulemma mahdollisesti kysyä asiasta esimerkiksi illalla: kaikki ovat menossa suomalaisten tyttöjen kämpille juhlimaan vappua.
Heidi jatkaa matkaansa kotia, minä jään kämpille. Löydän Variksen. Menemme kämpän eteen hengaamaan aurinkoon. Suunnittelemme hieman päivää... Päätämme lähteä Englischer Garteniin. Otamme vähän ruokaa ja juomaa mukaan kämpiltä. Lisäksi käymme kaupassa ensin. Yritämme mennä Pennymarktiin, mutta emme löydä sinne. Emme olleet edes tietoisia, että asuntomme lähellä on pennymarkt, mutta minä huomasin muutama päivä sitten, että siellä on tosiaan. Mutta joo, en katsonut tarkasti sijaintia, ja emme löydä sinne nyt. Menemme sitten Rewe/Aldi-osastolle. Ai niin joo, Tengelmannilta ostimme jo 15 minuuttia sitten kuohuviinipullon vitosella. Myös 2-3 eurolla olisi irronnut, mutta Varis ei jostain syystä halunnut ostaa halvinta. Minulle olisi kelvannut.
Kävelemme laukut täynnä tavaraa puistoon. Puistossa näemme ambulanssin. Varis sanoo oletettavasti läpällä, että siellä varmaan kuljetetaan jotain Lothstrassen jamppaa. Viiden minuutin sisään meille selviääkin, että siellä tosiaan kuljetettiin Lothstrassen kaveria - Christoffilta (saksalainen kaveri minun kerroksesta) oli ilmeisesti murtunut jalka jalkapalloa pelatessa! Huhhuh... kovaa menoa. Menemme Variksen kanssa istuskelemaan sinne, missä muutkin ovat. Tapamme taas normaalisti aikaa pari tuntia. Aurinko paistaa mukavan lämpimästi. Juomme kuohuviinipullon pois kuljeksimasta. Menen heittelemään frisbeetä. Heti ensimmäinen frisbee, joka minun pitäisi ottaa kiinni, iskeytyy suoraan aurinkolaseihini. No, aurinkolasit näyttävät kuitenkin ehjiltä, ja loput heitot saan kiinni ongelmitta.
Iltapäivällä porukka rupaa lähtemään. Moni on pyörillä, me kävelemme Variksen kanssa. Meidän pitää käydä nostamassa rahaa Infanteriestrassen automaatilta. Kun olemme nostamassa rahaa, alkaa aivan hirveä kaatosade. Odottelemme noin 15 minuuttia sateen loppumista, mutta se ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Varis juttelee jotain jonkun saksalaisen kanssa, joka myös odottaa sateen loppumista. Lopulta Varis keksii kuningasidean: otetaan paidat pois, ja juostaan Lothstrasselle, matkaa ei ole kuin muutama sata metriä. Paita pois sen takia, että se ei kastuisi. Saksalaiset katsovat ihmeissään meidän touhuamme. Varis sanoo vaan, että "Hei, me ollaan Suomesta". Luonnollisesti siis saksaksi. Se on hyväksyttävä selitys. Juoksemme aivan hemmetisti!
Lothstrassella... aivan hemmetin hengästyneenä ja märkänä. Sade ei tosiaan lakannut hetkeksikään. Lisäksi meikä aloitti juoksemisen aivan liian lujaa, jalat oli hapoilla ja 100 metrin juoksemisen jälkeen. Ja keuhkot räjähtämispisteessä. Puhalten huoneessani seuraavat 15 minuuttia. Varis viettää aikaansa oman kerroksensa keittiössä, minä taas omassa huoneessani. Huoneeseeni tulee myös useampia jenkkejä hengailemaan. Joskus klo 22 jälkeen lähdemme tyttöjen kämppää kohti. Meitä lähtee taas ihan kunnioitettavan kokoinen porukka Lothstrasselta. Täytyy taas kyllä nostaa hattua Lothstrasselle - kyllä tämä on oikeasti aivan mahtava paikka asua. Ei mistään, ei mistään muualta lähde yhtä paljon porukkaa mihinkään bileisiin kuin Lothstrasselta.
Tyttöjen asunnon pohjakerroksen biletilassa on ihan hyvä meno päällä. Ja suomalaiset ovat saaneet päättää musiikin. Se tarkoittaa hyvää musiikkia mm. Children of Bodomin malliin. Illan mittaan musiikista tulee kyllä sanomista. Joillakin saksalaisilla perserei'illä on joku ongelma suomalaisten valitseman musiikin kanssa. Niin kauan kuin musiikki on hyvää, on bileissäkin hauskaa. Bileissä on samaa sakkia, mitä yleensäkin. Suomalaisia, saksalaisia, amerikkalaisia ja joitain sekalaisia espanjalaisia/meksikolaisia. Jossain vaiheessa muistan Slovenian/Unkarin reissun, ja jostain syystä reissu kiinnostaa minua. Löydän vihdoin Pavelin, ja kysyn, että keneltä minun oikein pitäisi kysyä reissusta. Löydän oikeat henkilöt, ja pienen arpomisen jälkeen meksikolaiset ottavat puhelinnumeroni, ja aikovat soittaa. Jossain vaiheessa saksalaiset voittavat väännön musiikista, ja kaiuttimista alkaa tunkea moskaa. Jossain vaiheessa käymme myös painimassa vessan ja biletilan välisellä käytävällä. Varsinkin Tuomas on innokkaana haastamassa kaikkia painimaan nahkahousuissaan. Ainakin Tuomaksella ja Villellä on tosiaan komeasti Lederhosenit päällä vapun kunniaksi.
Jossain vaiheessa (alkaa olemaan kulunut ilmaus) siirrymme yläkertaan, kun alakerran paskaa musiikkia ei jaksa kuunnella. Siellä ei mene varmaan aikaa kuin joku 45 minuuttia, ennen kuin lähdemme Tuomaksen kanssa pois päin. Ollessani yläkerrassa meksikolainen tyttö, Zaira, Slovenia-Unkari-matkan yksi suunnittelija, soittaa minulle. Kyllä minulle tosiaan ilmeisesti olisi paikka siellä. Zaira kertoo joitain aikatauluja ja basic-infoa retkestä. Pavelkin on yläkerrassa, joten kyselen häneltäkin vielä. Huomenna pitäisi herätä melko "aikaisin", joskus klo 11 maissa olisi lähtö. Yksi ongelma on vielä: Pavel ja 2 meksikolaista ovat varanneet jo hostellit kolmeksi yöksi, kolmelle henkilölle. Minun pitäisi jostain hommata vielä ne. Mietin, että varmaan se aamulla jotenkin selviää.
Mutta joo! Lähdemme tosiaan Tuomaksen kanssa pois tyttöjen kämpiltä jossain vaiheessa. Saamme otettua yhden hienon kuvan, missä poseeraamme keskellä tietä. Täytyy laittaa se tänne jossain välissä. Missaamme tramin, ja seuraava tulee 30 minuutin päästä. Ts. kävelemme haupparille. Minulla ei haupparille ole mitään muuta asiaa kuin ruoka. Pakko syödä jotakin, kun tänään ei ole tullut mitään ihmeempää syötyä. Memo's kebab oli illalla kiinni, kun yritimme Variksen kanssa siellä käydä. Syön muistaakseni normaalisti kolme juustohampurilaista. Sen jälkeen Tuomas lähtee kämpille, ja minä lähden tramilla Lothstrasselle. Nukkumaan välittömästi.
Huomenna ihmeseikkailua luvassa.
Heidi jatkaa matkaansa kotia, minä jään kämpille. Löydän Variksen. Menemme kämpän eteen hengaamaan aurinkoon. Suunnittelemme hieman päivää... Päätämme lähteä Englischer Garteniin. Otamme vähän ruokaa ja juomaa mukaan kämpiltä. Lisäksi käymme kaupassa ensin. Yritämme mennä Pennymarktiin, mutta emme löydä sinne. Emme olleet edes tietoisia, että asuntomme lähellä on pennymarkt, mutta minä huomasin muutama päivä sitten, että siellä on tosiaan. Mutta joo, en katsonut tarkasti sijaintia, ja emme löydä sinne nyt. Menemme sitten Rewe/Aldi-osastolle. Ai niin joo, Tengelmannilta ostimme jo 15 minuuttia sitten kuohuviinipullon vitosella. Myös 2-3 eurolla olisi irronnut, mutta Varis ei jostain syystä halunnut ostaa halvinta. Minulle olisi kelvannut.
Kävelemme laukut täynnä tavaraa puistoon. Puistossa näemme ambulanssin. Varis sanoo oletettavasti läpällä, että siellä varmaan kuljetetaan jotain Lothstrassen jamppaa. Viiden minuutin sisään meille selviääkin, että siellä tosiaan kuljetettiin Lothstrassen kaveria - Christoffilta (saksalainen kaveri minun kerroksesta) oli ilmeisesti murtunut jalka jalkapalloa pelatessa! Huhhuh... kovaa menoa. Menemme Variksen kanssa istuskelemaan sinne, missä muutkin ovat. Tapamme taas normaalisti aikaa pari tuntia. Aurinko paistaa mukavan lämpimästi. Juomme kuohuviinipullon pois kuljeksimasta. Menen heittelemään frisbeetä. Heti ensimmäinen frisbee, joka minun pitäisi ottaa kiinni, iskeytyy suoraan aurinkolaseihini. No, aurinkolasit näyttävät kuitenkin ehjiltä, ja loput heitot saan kiinni ongelmitta.
Iltapäivällä porukka rupaa lähtemään. Moni on pyörillä, me kävelemme Variksen kanssa. Meidän pitää käydä nostamassa rahaa Infanteriestrassen automaatilta. Kun olemme nostamassa rahaa, alkaa aivan hirveä kaatosade. Odottelemme noin 15 minuuttia sateen loppumista, mutta se ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Varis juttelee jotain jonkun saksalaisen kanssa, joka myös odottaa sateen loppumista. Lopulta Varis keksii kuningasidean: otetaan paidat pois, ja juostaan Lothstrasselle, matkaa ei ole kuin muutama sata metriä. Paita pois sen takia, että se ei kastuisi. Saksalaiset katsovat ihmeissään meidän touhuamme. Varis sanoo vaan, että "Hei, me ollaan Suomesta". Luonnollisesti siis saksaksi. Se on hyväksyttävä selitys. Juoksemme aivan hemmetisti!
Lothstrassella... aivan hemmetin hengästyneenä ja märkänä. Sade ei tosiaan lakannut hetkeksikään. Lisäksi meikä aloitti juoksemisen aivan liian lujaa, jalat oli hapoilla ja 100 metrin juoksemisen jälkeen. Ja keuhkot räjähtämispisteessä. Puhalten huoneessani seuraavat 15 minuuttia. Varis viettää aikaansa oman kerroksensa keittiössä, minä taas omassa huoneessani. Huoneeseeni tulee myös useampia jenkkejä hengailemaan. Joskus klo 22 jälkeen lähdemme tyttöjen kämppää kohti. Meitä lähtee taas ihan kunnioitettavan kokoinen porukka Lothstrasselta. Täytyy taas kyllä nostaa hattua Lothstrasselle - kyllä tämä on oikeasti aivan mahtava paikka asua. Ei mistään, ei mistään muualta lähde yhtä paljon porukkaa mihinkään bileisiin kuin Lothstrasselta.
Tyttöjen asunnon pohjakerroksen biletilassa on ihan hyvä meno päällä. Ja suomalaiset ovat saaneet päättää musiikin. Se tarkoittaa hyvää musiikkia mm. Children of Bodomin malliin. Illan mittaan musiikista tulee kyllä sanomista. Joillakin saksalaisilla perserei'illä on joku ongelma suomalaisten valitseman musiikin kanssa. Niin kauan kuin musiikki on hyvää, on bileissäkin hauskaa. Bileissä on samaa sakkia, mitä yleensäkin. Suomalaisia, saksalaisia, amerikkalaisia ja joitain sekalaisia espanjalaisia/meksikolaisia. Jossain vaiheessa muistan Slovenian/Unkarin reissun, ja jostain syystä reissu kiinnostaa minua. Löydän vihdoin Pavelin, ja kysyn, että keneltä minun oikein pitäisi kysyä reissusta. Löydän oikeat henkilöt, ja pienen arpomisen jälkeen meksikolaiset ottavat puhelinnumeroni, ja aikovat soittaa. Jossain vaiheessa saksalaiset voittavat väännön musiikista, ja kaiuttimista alkaa tunkea moskaa. Jossain vaiheessa käymme myös painimassa vessan ja biletilan välisellä käytävällä. Varsinkin Tuomas on innokkaana haastamassa kaikkia painimaan nahkahousuissaan. Ainakin Tuomaksella ja Villellä on tosiaan komeasti Lederhosenit päällä vapun kunniaksi.
Jossain vaiheessa (alkaa olemaan kulunut ilmaus) siirrymme yläkertaan, kun alakerran paskaa musiikkia ei jaksa kuunnella. Siellä ei mene varmaan aikaa kuin joku 45 minuuttia, ennen kuin lähdemme Tuomaksen kanssa pois päin. Ollessani yläkerrassa meksikolainen tyttö, Zaira, Slovenia-Unkari-matkan yksi suunnittelija, soittaa minulle. Kyllä minulle tosiaan ilmeisesti olisi paikka siellä. Zaira kertoo joitain aikatauluja ja basic-infoa retkestä. Pavelkin on yläkerrassa, joten kyselen häneltäkin vielä. Huomenna pitäisi herätä melko "aikaisin", joskus klo 11 maissa olisi lähtö. Yksi ongelma on vielä: Pavel ja 2 meksikolaista ovat varanneet jo hostellit kolmeksi yöksi, kolmelle henkilölle. Minun pitäisi jostain hommata vielä ne. Mietin, että varmaan se aamulla jotenkin selviää.
Mutta joo! Lähdemme tosiaan Tuomaksen kanssa pois tyttöjen kämpiltä jossain vaiheessa. Saamme otettua yhden hienon kuvan, missä poseeraamme keskellä tietä. Täytyy laittaa se tänne jossain välissä. Missaamme tramin, ja seuraava tulee 30 minuutin päästä. Ts. kävelemme haupparille. Minulla ei haupparille ole mitään muuta asiaa kuin ruoka. Pakko syödä jotakin, kun tänään ei ole tullut mitään ihmeempää syötyä. Memo's kebab oli illalla kiinni, kun yritimme Variksen kanssa siellä käydä. Syön muistaakseni normaalisti kolme juustohampurilaista. Sen jälkeen Tuomas lähtee kämpille, ja minä lähden tramilla Lothstrasselle. Nukkumaan välittömästi.
Huomenna ihmeseikkailua luvassa.
57. päivä, tiistai 29.4.2008 (ergonomiaa)
Jee, tiistai. Viikon ainoa kunnon luentomme, ergonomiaa klo 11.45-13.15 saksaksi. Mahtavaa. Käymme kuuntelemassa setin, ja ymmärrämme sen normaalin 10-20 % sisällöstä. En muista yhtään muuten, mitä tänään tehtiin. Ei oikein mitään. Nörtteilyä koneella. Pientä reilin suunnittelua, ja semmoista. Huomenna on vappu. Silloin lienee tekemistä. Tänään ei tarvitse tehdä mitään. Menen itse asiassa aikaisin nukkumaankin. Jotenkin käsittämättömästi unirytmi näyttää olevan kohdillaan juuri väärään aikaan, kun huomenna se menee varmasti vituiksi taas vapun takia. Mutta eipä siinä mitään.
56. päivä, maanantai 28.4.2008 (sali)
Tänään ei kyllä muistaakseni tapahtunut mitään ihmeempää. Kävin salilla jossain välissä. Varis kävi hoitamassa Pasingissa joitain opiskelujuttuja. Varmaan minäkin ehkä tein joitain opiskelujuttuja kämpillä. Lisäksi varmaan tein ruokaa. Vitun kiinnostavaa. Ai niin, joitain sähköposteja kirjoittelin. Alkaa olla ajankohtaista, että saisin hoidettua työsopimusasiat kuntoon, ja varattua lennon Suomeen. Ja hommattua asunnon Berliinistä. Kaikkea semmoista.
Ei tosiaan sen kummempaa tänään.
Ei tosiaan sen kummempaa tänään.
55. päivä, sunnuntai 27.4.2008 (Altsin lento pois)
Heräämme Altsin kanssa suht aikaisin, klo 9 aikoihin. Päätämme lähteä vielä käymään jossakin ennen Altsin lentoa. Menemme käppäilemään Marienplatzille. Mitään kummempaa emme teekään. Käymme hieman kauempana kuin normaalisti katsomassa, mitä sieltä kauempaa löytyisi. Ei mitään ihmeempää. Klo 12 jälkeen Altsin pitää lähteä haupparilta lentokenttää kohti. Oli kyllä mukavaa, että Altsi kävi piipahtamassa. Sitä tulee tehtyä enemmän kaikenlaista, kun on vieraita Suomesta, ja on tosi kiva nähdä Suomen kavereita täälläkin päin maapalloa. Altsin jälkeen ei ole kuitenkaan tiedossa enää muita suomalaisia kavereita, jotka olisivat tulossa täällä käymään. Isoveli on kyllä tulossa vaimonsa kanssa kesäkuussa. Se on tosi jees.
Käyn salilla. Ajattelin ensin käydä sen jälkeen suihkussa, mutta päätänkin muuttaa suunnitelmaa. Käyn syömässä kebabin haupparin vieressä olevassa kebab-paikassa (paikan nimi on jotain tyyliin Tahmalacan restaurant, tai jotain yhtä käsittämätöntä), ja suunnistan suoraan Englischer garteniin. Suihkuun ehtii myöhemminkin. Käyn nopeasti pyörähtämässä Chinesischer Turmissa. Jaa, formuloita. Räikkönen voittaa. Hyvä. Sitten käyn tsekkaamass lähempää rumpaleita, jotka soittavat joka päivä Englischer Gartenissa. Kuulostaa ihan hienolta. Sitten lähden kävelemään kohti sitä paikkaa, missä porukka yleensä hengaa Lothstrasselta. Kuin tilauksesta Varis soittaa. Löydän normaalin poppoon istuskelemasta sieltä. Kulutan aikaani lueskelemalla TZ-lehteä tjsp. jonka nappasin mukaan haupparilta 70 sentillä. Lehdessä on vertailtu Münchenin alueen Biergartenit. Pari tuntia puistossa istuttuamme lähdemme suunnistamaan pois.
Kämpillä käyn suihkussa. Kello on jo jonkun verran. Illalla ei tapahtu mitään kummempaa. Nukkumaan.
Käyn salilla. Ajattelin ensin käydä sen jälkeen suihkussa, mutta päätänkin muuttaa suunnitelmaa. Käyn syömässä kebabin haupparin vieressä olevassa kebab-paikassa (paikan nimi on jotain tyyliin Tahmalacan restaurant, tai jotain yhtä käsittämätöntä), ja suunnistan suoraan Englischer garteniin. Suihkuun ehtii myöhemminkin. Käyn nopeasti pyörähtämässä Chinesischer Turmissa. Jaa, formuloita. Räikkönen voittaa. Hyvä. Sitten käyn tsekkaamass lähempää rumpaleita, jotka soittavat joka päivä Englischer Gartenissa. Kuulostaa ihan hienolta. Sitten lähden kävelemään kohti sitä paikkaa, missä porukka yleensä hengaa Lothstrasselta. Kuin tilauksesta Varis soittaa. Löydän normaalin poppoon istuskelemasta sieltä. Kulutan aikaani lueskelemalla TZ-lehteä tjsp. jonka nappasin mukaan haupparilta 70 sentillä. Lehdessä on vertailtu Münchenin alueen Biergartenit. Pari tuntia puistossa istuttuamme lähdemme suunnistamaan pois.
Kämpillä käyn suihkussa. Kello on jo jonkun verran. Illalla ei tapahtu mitään kummempaa. Nukkumaan.
54. päivä, lauantai 26.4.2008 (Frühlingsfest)
Tänään on Variksen synttärit. Syömme aamupalaksi Altsin kanssa leipää, ja lähdemme liikenteeseen. Käymme kiertelemässä Marienplatzilla. Altsi löytää jostain liikkeestä Coma-paidan, mille löytyy käyttöä ainakin maanantaisin. Etsimme kuumeisesti myös lahjaa Varikselle. Lopulta löydämme hyvän kortin ja kirjoitamme sinne hienoa tekstiä saksaksi. Lisäksi Varis saa kupongilla illalla meiltä kaksi olutta tai döneriä. Menemme Englischer Garteniin, jossa Varis ja joitain jenkkejä on jo hengailemassa. Tuomas, Ville ja joku ulkomaalainen, jonka nimeä en muista, ilmestyvät grillaamaan paikalle jossain välissä. Käymme Altsin kanssa tsekkaamassa Pant... jotain sinnepäin nimisen temppelin, joka on pienellä kukkulalla puiston keskeisellä paikalla. Sieltä on ihan hyvät näkymät puistoon.
Jonkun pari tuntia puistossa hengailtuamme lähdemme suunnistamaan jätkien (Tuomas, Pekka, Ville) kämpille. Suunnitelmana on, että käymme ostamassa joitain ruokatarpeita Pennymarktista, ja menemme tekemään ruokaa sinne, ja hoidamme päivän ruokailun sillä tavalla. Löydämme pennymarktista 450 g joitain melko laadukkaita pihvejä, pari sataa grammaa juustoa, uunissa valmistettavan patongin sekä sixarin olutta. Ostokset maksavat noin kahdeksan euroa. Ei hirveän paha mielestäni. Varsinkin kun ottaa huomioon, että saimme noista tarpeista todella täyttävän aterian - joka oli meidän päivän ainoa ateria itse asiassa. Münchenin halpakaupat on mahtavia.
Syötyämme, juotuamme, kahviteltuamme, hengailtuamme jonkun aikaa, ja syötyämme kakkua jätkien kämpillä lähdemme suunnistamaan kohti Frühligsfestiä, joka oli yksi niistä tapahtumista, jonka Altsi halusi kokea, ja muutenkin sinne kyllä kiinnosti mennä. Saavumme paikalle klo 22 aikoihin, eli aika myöhään - paikka menee kiinni jo 23.30. Käsittämättömästi, portsari kysyy Altsilta papereita. Kysymys tarkoitti sitä, että portsari erehtyi kaverini iästä yli 10 vuotta.
Hukkaamme sisällä Altsin hetkeksi, koska paikka on aivan hemmetin täynnä, ja Altsi menee käymään vessassa, kun me muut lähdemme etsimään pöytää. Pääsemme istumaan melko lähelle lavaa. Mielestäni näiden Frühligsfestien, missä nyt on tullut käytä, bilebändit on aivan mahtavia. Tosi hyvät biisivalinnat. Ja, kuten normaalisti, Frühlingsfestillä on aivan mieletön meno päällä! Masseja kannetaan pöytiin jatkuvalla syötyllä, porukka seisoo penkeillä, laulaa mukana, tanssii, juovat luonnollisesti... Frühlingsfest vahvistaa ajatusta siitä, että olisi tosi siistiä tulla käymään Münchenissä ensi syys- tai lokakuussa, Oktoberfestin aikaan.
Ai niin, meillä oli ihan hauska sattumus heti, kun istuimme pöytäämme ja yritimme tilata olutta. Tilasimme tarjoilijattarelta kolme massia olutta (Altsi oli vielä vessassa, joten emme tilanneet vielä hänelle). No, tarjoilijattarella oli siinä heti valmiiksi juomia kädessä, ja saimme oluemme välittömästi. Kippistelimme, ja otimme ensimmäiset siemaukset oluista. Mitä ihmettä, mikä maku, ihmettelen heti. Tuomas istuu minua vastapäätä, ja huomaan hänen ilmeestään saman ihmetyksen. Ei vittu, radlereita (oluen ja limonadin sekoitus)! Saamme kohta kiinni saman tarjoilijattaren, joka meille juomat kantoi. Hän katsoo juomiemme värejä, ja suostuu vaihtamaan Tuomaksen juoman. Tarjoilijatar katsoo minun ja Variksenkin juomia, ja toteaa: "Das ist Bier". Ja lähtee pois. Jään vittuuntuneena tuijottamaan juomaani. En maista sitä edes enää, äskeisestä vastoinkäymisestä huolimatta olen varma, että juomani on radleria. Vähän aikaa epäröin, kun tarjoilijatar väitti, että se olisi olutta, mutta oli se sen verran erikoinen maku, että revimme uudelleen hihasta tarjoilijatarta. Nyt tarjoilijatar katsoo juomani värin, ja haistaa oikein kunnolla juomaani. Pahoitellen hän nyt vihdoin myöntää, että se on radleria. Kohta saan oluen eteeni. Variksella oli ihan oikeasti olutta. Varis ihmettelikin aluksi, että onko hän tosiaan niin päissään, ettei huomaa oluen ja radlerin eroa. Ei ollut.
Pidämme puolitoista tuntia hauskaa, ja suunnistamme ulos teltasta. Olimme Altsin kanssa nähneet kiinnostavan huvipuistolaitteen, kun tulimme Frühlingsfestiin puolitoista tuntia sitten. Päätämme kaikki panostaa kolme euroa tähän hupiin. Ja kyllä se kannatti. Tämä yrjömylly ei ollut lähellekään sitä tasoa, mitä koimme Wienissä kahdeksalla eurolla, mutta kolmelle eurolle saatiin kyllä vastinetta. Pari kertaa teki jopa pahaa.
Ennen lopullista poistumista juhla-alueelta (Frühlingsfest on suurehko alue, missä on kojuja, missä myydään kaikkea, huvipuistolaitteita, ja sitten yksi teltta on ns. olutteltta, missä olimme) ostamme Altsin kanssa erikoiset, melko edullisilta vaikuttavat suklaajutut, jotka paljastuvat isokokoisiksi neekerinsuukoiksi.
Yritämme vielä mennä käymään jossakin paikassa. Hofbräuhaus on kuitenkin jo menossa kiinni. Löydämme kuitenkin jonkun toisen kuppilan läheltä. Käymme juomassa vielä yhdet oluet, ennen kuin lopullisesti päätämme lähteä suunnistamaan kämpille päin. Se oli ihan mukava ilta.
Jonkun pari tuntia puistossa hengailtuamme lähdemme suunnistamaan jätkien (Tuomas, Pekka, Ville) kämpille. Suunnitelmana on, että käymme ostamassa joitain ruokatarpeita Pennymarktista, ja menemme tekemään ruokaa sinne, ja hoidamme päivän ruokailun sillä tavalla. Löydämme pennymarktista 450 g joitain melko laadukkaita pihvejä, pari sataa grammaa juustoa, uunissa valmistettavan patongin sekä sixarin olutta. Ostokset maksavat noin kahdeksan euroa. Ei hirveän paha mielestäni. Varsinkin kun ottaa huomioon, että saimme noista tarpeista todella täyttävän aterian - joka oli meidän päivän ainoa ateria itse asiassa. Münchenin halpakaupat on mahtavia.
Syötyämme, juotuamme, kahviteltuamme, hengailtuamme jonkun aikaa, ja syötyämme kakkua jätkien kämpillä lähdemme suunnistamaan kohti Frühligsfestiä, joka oli yksi niistä tapahtumista, jonka Altsi halusi kokea, ja muutenkin sinne kyllä kiinnosti mennä. Saavumme paikalle klo 22 aikoihin, eli aika myöhään - paikka menee kiinni jo 23.30. Käsittämättömästi, portsari kysyy Altsilta papereita. Kysymys tarkoitti sitä, että portsari erehtyi kaverini iästä yli 10 vuotta.
Hukkaamme sisällä Altsin hetkeksi, koska paikka on aivan hemmetin täynnä, ja Altsi menee käymään vessassa, kun me muut lähdemme etsimään pöytää. Pääsemme istumaan melko lähelle lavaa. Mielestäni näiden Frühligsfestien, missä nyt on tullut käytä, bilebändit on aivan mahtavia. Tosi hyvät biisivalinnat. Ja, kuten normaalisti, Frühlingsfestillä on aivan mieletön meno päällä! Masseja kannetaan pöytiin jatkuvalla syötyllä, porukka seisoo penkeillä, laulaa mukana, tanssii, juovat luonnollisesti... Frühlingsfest vahvistaa ajatusta siitä, että olisi tosi siistiä tulla käymään Münchenissä ensi syys- tai lokakuussa, Oktoberfestin aikaan.
Ai niin, meillä oli ihan hauska sattumus heti, kun istuimme pöytäämme ja yritimme tilata olutta. Tilasimme tarjoilijattarelta kolme massia olutta (Altsi oli vielä vessassa, joten emme tilanneet vielä hänelle). No, tarjoilijattarella oli siinä heti valmiiksi juomia kädessä, ja saimme oluemme välittömästi. Kippistelimme, ja otimme ensimmäiset siemaukset oluista. Mitä ihmettä, mikä maku, ihmettelen heti. Tuomas istuu minua vastapäätä, ja huomaan hänen ilmeestään saman ihmetyksen. Ei vittu, radlereita (oluen ja limonadin sekoitus)! Saamme kohta kiinni saman tarjoilijattaren, joka meille juomat kantoi. Hän katsoo juomiemme värejä, ja suostuu vaihtamaan Tuomaksen juoman. Tarjoilijatar katsoo minun ja Variksenkin juomia, ja toteaa: "Das ist Bier". Ja lähtee pois. Jään vittuuntuneena tuijottamaan juomaani. En maista sitä edes enää, äskeisestä vastoinkäymisestä huolimatta olen varma, että juomani on radleria. Vähän aikaa epäröin, kun tarjoilijatar väitti, että se olisi olutta, mutta oli se sen verran erikoinen maku, että revimme uudelleen hihasta tarjoilijatarta. Nyt tarjoilijatar katsoo juomani värin, ja haistaa oikein kunnolla juomaani. Pahoitellen hän nyt vihdoin myöntää, että se on radleria. Kohta saan oluen eteeni. Variksella oli ihan oikeasti olutta. Varis ihmettelikin aluksi, että onko hän tosiaan niin päissään, ettei huomaa oluen ja radlerin eroa. Ei ollut.
Pidämme puolitoista tuntia hauskaa, ja suunnistamme ulos teltasta. Olimme Altsin kanssa nähneet kiinnostavan huvipuistolaitteen, kun tulimme Frühlingsfestiin puolitoista tuntia sitten. Päätämme kaikki panostaa kolme euroa tähän hupiin. Ja kyllä se kannatti. Tämä yrjömylly ei ollut lähellekään sitä tasoa, mitä koimme Wienissä kahdeksalla eurolla, mutta kolmelle eurolle saatiin kyllä vastinetta. Pari kertaa teki jopa pahaa.
Ennen lopullista poistumista juhla-alueelta (Frühlingsfest on suurehko alue, missä on kojuja, missä myydään kaikkea, huvipuistolaitteita, ja sitten yksi teltta on ns. olutteltta, missä olimme) ostamme Altsin kanssa erikoiset, melko edullisilta vaikuttavat suklaajutut, jotka paljastuvat isokokoisiksi neekerinsuukoiksi.
Yritämme vielä mennä käymään jossakin paikassa. Hofbräuhaus on kuitenkin jo menossa kiinni. Löydämme kuitenkin jonkun toisen kuppilan läheltä. Käymme juomassa vielä yhdet oluet, ennen kuin lopullisesti päätämme lähteä suunnistamaan kämpille päin. Se oli ihan mukava ilta.
53. päivä, perjantai 25.4.2008 (Ostbahnhof)
Ensimmäinen kokonainen päivä Altsille Münchenissä. En kyllä muista yhtään, mitä tehtiin. Aamiaiseksi syötiin jauhelihapastaa, mikä oli pakko tehdä heti aamulla, kun se oli pilaantumisvaarassa muuten. Eihän se varmaan ihan paskalta maistunutkaan, kun Altsin mielestä ruoka oli hyvää. Ai niin, nythän muistankin, mitä tänään tehtiin. Tänään käytiin Dachaussa. Lähdimme joskus puolenpäivän jälkeen vajaan 20 euron hintaiselle opastetulle kierrokselle Dachauhun Altsin ja Variksen kanssa. Kierros oli tosi jees. Kävimme ottamassa pakolliset Arbeit macht frei -kuvat ja kuuntelimme suurella mielenkiinnolla paikan historiasta. Suosittelen paikkaa Münchenissä vieraileville. Ja opastetusta kierroksesta saa kyllä paljon enemmän irti, kuin jos menisi itsekseen vaan kiertelemään sinne.
Perjantai on myös Tuomaksen (Münchenissä opiskelevan, joka oli esim. samalla Wienin reissulla kuin minä) syntymäpäivä. Dachaun kierros kestää melko pitkään, jonnekin yli 18 asti. Haupparilla teemme kovia valintoja - Varis ei luota, että Memo's Kebab, joka sijaitsee asuntomme lähellä, olisi auki, joten hän menee johonkin haupparin lähellä olevaan känkkylään. Me menemme Altsin kanssa yrittämään Memo'sia. Ja valinta on oikea: Memo's on auki. Hurraa! Otamme normaalisti kolmen euron Dürümit (rullakebabit). Altsi ottaa tulisen kastikkeen, mutta ei huomaa mukamas mitään ihmeellistä. Ihmekaveri. Mielestäni valmistautuminen Meksikoa varten (niin joo, tässä vaiheessa olisi varmaan hyvä mainita infona, kommenttini ymmärtämiseksi, että Altsi on lähdössä syksyllä Meksikoon vapaaehtoistyöhön vuodeksi) on kyllä täysin kuosissa, jos vetää tulista chilikastiketta tuosta vaan. Itse olin hätää kärsimässä sen yhden kerran, kun tulista kastiketta erehdyin ottamaan. Lisäksi paikan pitäjä varmistaa minulta, että oletko nyt ihan varma, että kaverisi haluaa tulista kastiketta - se on todella tulista. Ei sitten vissiin kuitenkaan ollut.
Ruokailun jälkeen menemme kämpille hengaamaan. Saamme hommattua tänään patjankin jopa Altsille. Espanjalainen tyttö Marina lainaa sen ystävällisesti meille. Altsi opiskelee espanjaa Meksikon reissua varten, mutta ei käytä kuitenkaan mitään espanjalaisia fraaseja Marinan kanssa, kun käymme patjan noutamassa. Altsi vakuuttaa kuitenkin minut espanjallaan, ja opettaa minulle kolme espanjankielistä fraasia (Altsi varmaan korjaa, jos menee väärin):
1. Grande luho = hyvin luksusta
2. Mui bien = todella kaunista/hienoa
3. Mui caotico = todella kaoottista
Nuo fraasit tulevat eittämättä olemaan erittäin hyödyllisiä minulle tulevaisuudessa. Joskus klo 22 aikoihin lähdemme suunnistamaan kohti Pasta el Pasta -nimistä paikkaa, tai jotain sinne päin ainakin. Siellä Tuomaksen sun muiden pitäisi olla juhlistamassa Tuomaksen merkkipäivää. Paikka vaikuttaa hyvältä. Täytyy joskus käydä syömässä siellä. Paikka vaikuttaa siltä, että siellä voisi jopa uskaltaa testata pitsaa. Juomme yhdet juomat siellä, ennen kuin lähdemme suunnistamaan kohti Ostbahnhofia, missä emme olekaan ennen käyneet. Pitihän tämäkin ainakin kerran nähdä. Paikka vaikuttaa juuri siltä, mitä sen pitikin olla: mieletön alue täynnä baareja ja diskoja. Menemme johonkin... ööö... paikalla oli joku nimi, minkä olisi voinut jopa muistaa, mutta enpä muista. Meitä on suurehko porukka menossa sinne: minä, Varis, Altsi, Tuomas, Pekka, Ville, Mariam, Ulla ja Sanna. Ei varmaan muita.
Hmm, en ehkä voi suositella kyseistä paikkaa - vaikka muistaisikin nimen, nyt ilman nimeä se on jopa mahdotonta. Musiikki oli melko kovalla (ei niin kovalla sentään kuitenkaan kuin Rock im Parkissa), ja se ei ollut mitään kovin hyvää. Jotain liian poppia, liian vähän rockia. Paikkaan maksoi sisäänpääsy muistaakseni vitosen, mutta sillä sai myös kahden euron juomakupongin. Narikka oli muistaakseni euron. Täällä sentään onnistuu vissiin kaikissa paikoissa se, että laitetaan yhteen reppuun kaikki kamat, ja maksetaan vain yksi narikka. Ja jos ei halua jättää mitään narikkaan, niin sitten ei tarvi. Joissain Suomen baareissa asia ei tunnu olevan näin...
No, baarissa on joka tapauksessa ihan hauskaa, ja poistumme sieltä Altsin kanssa viimeisinä. Emme joudu edes odottamaan S-Bahnia tuntitolkulla, vaikka pieni pelko semmoiseen oli. Haupparilta pitsa-slice, ja kotia nukkumaan. Lothstrassella kaksi paikallista asukasta, Philip ja Catharine pitävät hauskaa kuikuilemalla käytävällä ja leikkimällä sulakekaapin kanssa. Käyhän se niinkin.
Perjantai on myös Tuomaksen (Münchenissä opiskelevan, joka oli esim. samalla Wienin reissulla kuin minä) syntymäpäivä. Dachaun kierros kestää melko pitkään, jonnekin yli 18 asti. Haupparilla teemme kovia valintoja - Varis ei luota, että Memo's Kebab, joka sijaitsee asuntomme lähellä, olisi auki, joten hän menee johonkin haupparin lähellä olevaan känkkylään. Me menemme Altsin kanssa yrittämään Memo'sia. Ja valinta on oikea: Memo's on auki. Hurraa! Otamme normaalisti kolmen euron Dürümit (rullakebabit). Altsi ottaa tulisen kastikkeen, mutta ei huomaa mukamas mitään ihmeellistä. Ihmekaveri. Mielestäni valmistautuminen Meksikoa varten (niin joo, tässä vaiheessa olisi varmaan hyvä mainita infona, kommenttini ymmärtämiseksi, että Altsi on lähdössä syksyllä Meksikoon vapaaehtoistyöhön vuodeksi) on kyllä täysin kuosissa, jos vetää tulista chilikastiketta tuosta vaan. Itse olin hätää kärsimässä sen yhden kerran, kun tulista kastiketta erehdyin ottamaan. Lisäksi paikan pitäjä varmistaa minulta, että oletko nyt ihan varma, että kaverisi haluaa tulista kastiketta - se on todella tulista. Ei sitten vissiin kuitenkaan ollut.
Ruokailun jälkeen menemme kämpille hengaamaan. Saamme hommattua tänään patjankin jopa Altsille. Espanjalainen tyttö Marina lainaa sen ystävällisesti meille. Altsi opiskelee espanjaa Meksikon reissua varten, mutta ei käytä kuitenkaan mitään espanjalaisia fraaseja Marinan kanssa, kun käymme patjan noutamassa. Altsi vakuuttaa kuitenkin minut espanjallaan, ja opettaa minulle kolme espanjankielistä fraasia (Altsi varmaan korjaa, jos menee väärin):
1. Grande luho = hyvin luksusta
2. Mui bien = todella kaunista/hienoa
3. Mui caotico = todella kaoottista
Nuo fraasit tulevat eittämättä olemaan erittäin hyödyllisiä minulle tulevaisuudessa. Joskus klo 22 aikoihin lähdemme suunnistamaan kohti Pasta el Pasta -nimistä paikkaa, tai jotain sinne päin ainakin. Siellä Tuomaksen sun muiden pitäisi olla juhlistamassa Tuomaksen merkkipäivää. Paikka vaikuttaa hyvältä. Täytyy joskus käydä syömässä siellä. Paikka vaikuttaa siltä, että siellä voisi jopa uskaltaa testata pitsaa. Juomme yhdet juomat siellä, ennen kuin lähdemme suunnistamaan kohti Ostbahnhofia, missä emme olekaan ennen käyneet. Pitihän tämäkin ainakin kerran nähdä. Paikka vaikuttaa juuri siltä, mitä sen pitikin olla: mieletön alue täynnä baareja ja diskoja. Menemme johonkin... ööö... paikalla oli joku nimi, minkä olisi voinut jopa muistaa, mutta enpä muista. Meitä on suurehko porukka menossa sinne: minä, Varis, Altsi, Tuomas, Pekka, Ville, Mariam, Ulla ja Sanna. Ei varmaan muita.
Hmm, en ehkä voi suositella kyseistä paikkaa - vaikka muistaisikin nimen, nyt ilman nimeä se on jopa mahdotonta. Musiikki oli melko kovalla (ei niin kovalla sentään kuitenkaan kuin Rock im Parkissa), ja se ei ollut mitään kovin hyvää. Jotain liian poppia, liian vähän rockia. Paikkaan maksoi sisäänpääsy muistaakseni vitosen, mutta sillä sai myös kahden euron juomakupongin. Narikka oli muistaakseni euron. Täällä sentään onnistuu vissiin kaikissa paikoissa se, että laitetaan yhteen reppuun kaikki kamat, ja maksetaan vain yksi narikka. Ja jos ei halua jättää mitään narikkaan, niin sitten ei tarvi. Joissain Suomen baareissa asia ei tunnu olevan näin...
No, baarissa on joka tapauksessa ihan hauskaa, ja poistumme sieltä Altsin kanssa viimeisinä. Emme joudu edes odottamaan S-Bahnia tuntitolkulla, vaikka pieni pelko semmoiseen oli. Haupparilta pitsa-slice, ja kotia nukkumaan. Lothstrassella kaksi paikallista asukasta, Philip ja Catharine pitävät hauskaa kuikuilemalla käytävällä ja leikkimällä sulakekaapin kanssa. Käyhän se niinkin.
maanantai 5. toukokuuta 2008
52. päivä, torstai 24.4.2008 (Altsi Müncheniin)
Herään aamulla erittäin virkeänä... right. Näppäilen aamupäivän jotakin. Kello 13:30 olisi yksi harvoista luennoistani. Nääh. Kun eilen pääsi hyvin alkuun luentojen skippaamisessa, miksi emme jatkaisi tätä tänäänkin. Päätän lähteä normaalisti krapulassa salille luennon sijasta. Ja salitreeni sujuu itse asiassa tosi hyvin. Tein oikean valinnan. Lothstrassella käyn nopeasti suihkussa treenin jälkeen, ennen kuin lähdemme Variksen kanssa molemmat kaveriani, Altsia vastaan lentokentälle. Matka lentokentälle sujuu hyvin. Vähän aikaa arvomme Variksen kanssa, että kuinkahan kauan meidän pitää Altsia odottaa. Näyttöjen mukaan homma ei nimittäin etene kovin nopeasti matkatavaroiden kanssa. Kohta kuitenkin näen tutun rastapään kävelevän terminaalista pois. Mahtava homma saada suomalaisia kavereita Müncheniin! Kyllähän täällä tarpeeksi on suomalaisia muutenkin, mutta on eri asia saada semmoinen kaveri paikalle, jonka on tuntenut hyvin jo Suomessakin. Altsi on tuttu minulle alun alkaen töiden kautta. Varista Altsi ei vielä tunne. Nopean esittelyn jälkeen jatkamme kolmestaan Münchenin Hauptbahnhofia kohti junalla. Arvomme myös jonkun aikaa, mikä lippu Altsin kannattaa ostaa.
Münchenissä kotiudumme minun huoneeseeni. En ole vielä ehtinyt hommaamaan patjaa Altsille. Lisäksi lupasin Altsille pyyhkeen käyttöön, mutta sitäkään en ole vielä ehtinyt pesemään. Eli aluksi ohjelmassa on patjan etsimistä, suihkussa käyntiä ja pyykkien pesemistä. Ehdimme käymään kävelemässä Marienplatzilla ennen kuin todellakin menemme klo 22 maissa ainakin käväisemään Stammtischillä. Aluksi näyttää melko tyhjältä, mutta onneksi Wombat'sin perältä lopulta löytyy mukavasti porukkaa - joista tietenkin suuri läjä on suomalaisia. Siellä sitä sitten istuskellaan ja nautitaan sivistyneesti olutta. Teemme kovan ratkaisun Altsin kanssa klo 24: emme ota Long island's ice teetä, vaikka se halpa olisikin. Se on sellainen alkoholipommi, että ei siinä kyllä oikein mitään järkeä ole. Poistumme paikasta hieman ennen yhtä.
Siinä oli ihan tarpeeksi ensimmäiseksi päiväksi. Kaikki kun olivat eri syistä hieman väsyneitä vielä: Altsi matkasta, minä ja Varis eilisestä leffaillasta. Eli menemme Wombat'silta suoraan kotia ja nukkumaan. Altsi joutuu nukkumaan retkipatjallaan, kun en onnistunut löytämään patjaa hänelle, ainakaan vielä. Toivottavasti huomenna sitten.
Münchenissä kotiudumme minun huoneeseeni. En ole vielä ehtinyt hommaamaan patjaa Altsille. Lisäksi lupasin Altsille pyyhkeen käyttöön, mutta sitäkään en ole vielä ehtinyt pesemään. Eli aluksi ohjelmassa on patjan etsimistä, suihkussa käyntiä ja pyykkien pesemistä. Ehdimme käymään kävelemässä Marienplatzilla ennen kuin todellakin menemme klo 22 maissa ainakin käväisemään Stammtischillä. Aluksi näyttää melko tyhjältä, mutta onneksi Wombat'sin perältä lopulta löytyy mukavasti porukkaa - joista tietenkin suuri läjä on suomalaisia. Siellä sitä sitten istuskellaan ja nautitaan sivistyneesti olutta. Teemme kovan ratkaisun Altsin kanssa klo 24: emme ota Long island's ice teetä, vaikka se halpa olisikin. Se on sellainen alkoholipommi, että ei siinä kyllä oikein mitään järkeä ole. Poistumme paikasta hieman ennen yhtä.
Siinä oli ihan tarpeeksi ensimmäiseksi päiväksi. Kaikki kun olivat eri syistä hieman väsyneitä vielä: Altsi matkasta, minä ja Varis eilisestä leffaillasta. Eli menemme Wombat'silta suoraan kotia ja nukkumaan. Altsi joutuu nukkumaan retkipatjallaan, kun en onnistunut löytämään patjaa hänelle, ainakaan vielä. Toivottavasti huomenna sitten.
51. päivä, keskiviikko 23.4.2008 ("välipäivä")
Tämän voisi tosiaan nimetä välipäiväksi. Huomenna minulla on tulossa kaveri Suomesta käymään Münchenissä, joten silloin on oltava taas enemmän tai vähemmän meno päällä. Päivä kuluu rauhallisesti. Aamupäivällä suunnitelmissa on jopa mennä salille ennen ergonomia-tapaamista klo 12, mutta sinne en lopulta ehdi. Turkissa olon aikana minulle on tullut Müncheniin postia koskien rinkkaani, jonka tilasin viime viikolla interrailia varten. Minua vähän pelotti, että onnistuiko tilaus. Vaikuttaa siltä, että tilaus on mennyt niin kuin kuvittelinkin. DHL:n kaveri on käynyt lauantaina yrittämässä tuoda pakettia minulle, ja kun ei ole siinä onnistunut, minun pitää hakea rinkka postista. Jostain kumman syystä rinkka on viety melko kaukana olevaan postiin. Niinpä en ehdikään aamulla tehdä ennen klo 12 mitään muuta kuin hakea rinkan. Ja todeta, että rinkka vaikuttaa todella hyvältä.
Ergonomia-tapaamisessa on tällä kertaa paikalla minä, Heidi, Varis ja Tuomas. Eipä siinä mitään sen kummempaa. Tapaamisen jälkeen Tuomas tulee käymään Lothstrassen asunnollamme. Ihemettelemme yhdessä rinkkaani, ja pohdimme tulevaa päivää. Meillä olisi Variksen kanssa luento 15:15 - German grammar in English. Sikäli sinne pitäisi mennä, että kyseinen luento jäi viime viikolla väliin Turkin reissun takia. Minun pitäisi lisäksi käydä salilla, kun alkaa olla viimeiset mahdollisuudet tässä kuussa. Toukokuulta en maksa McFit-jäsenyyttä, kun siitä menisi yli puolet hukkaan interrailin takia. Ja huhtikuussa en ehdi paljon käydä salilla, kun tosiaan huomenna kaveri on tulossa käymään, ja silloin ei varmaan salilla tule käytyä.
Tuomas lähtee luennolle, Varis onmaan huoneeseensa, ja minä jään omaan huoneeseeni näppäilemään jotakin. Jätkät aikoo mennä syömään jonnekin Tuomaksen luennon jälkeen, ts. Varis on skippaamassa tämän päivän Blockin luennon. Minä ajattelin kuitenkin mennä luennolle. Tuomaksesta ei kuitenkaan kuulu mitään, joten käyn tekemässä keittiössä pari leipää, ja menen syömään ne huoneeseeni. En ehdi edes istuutua, kun oveen koputetaan. Tuomas ja Varis lähdössä syömään. Jostain syystä päätän lähteä mukaan - syön todella nopeasti pari leipääni alta pois.
Menemme normaalisti hyväksi todettuun Augustiner Bierstubeen. Otamme todella terveelliset ruoka-annokset: Würsttellerit ja Massit, eli makkaralautaset ja litran olutta. Nam! Hyvää se kyllä on, puolet annoksesta taitaa vaan olla rasvaa ja suolaa... Syönnin jälkeen päätämme lähteä katsastamaan Frühlingsfestin. Ai niin joo, kun aikaisemmin kirjoitin, että kävimme Frühlingsfesteillä, se ei ollutkaan varsinainen Frühlingsfest, vaan jonkinnäköinen pre-Frühlingsfest - en voi ymmärtää. Joka tapauksessa, nyt on kyseessä ihan oikea Frühlingsfest. Olemme melko aikaisessa, kello on jotain 17-18, kun pääsemme paikalle. Juomme normaalisti yhdet oluet paikan päällä. Ehdimme kuunnella hetken bändiä, ennen kuin lähdemme pois. Vaikka kello on vasta 18, on paikalla jo ihan mukavasti väkeä. Voin vain kuvitella, kuinka mahtavaa Oktoberfesteillä olisi.
Päätämme pitää vaihteeksi leffaillan - se siitä välipäivästä. Menemme Tengelmannin kautta Lothstrasselle. Varis tekee pari tuntia töitä ensin, mutta klo 21-22 pystymme aloittamaan leffojen katselun. Katsomme ainakin leffat Crank ja Transformers. Kello on kyllä niin paljon, ja mahdollisesti jotain alkoholin tapaista veressäkin, että Transformers-leffasta ei jäänyt yhtään mitään mieleen.
Nyt vaan toivomaan, että tästä huolimatta huomenna herää virkeänä. Rankkoja aikoja kuitenkin tiedossa: huomenna kaverini tulee Suomesta, ja lisäksi illalla olisi Stammtisch vaihteeksi. Perjanataina on Tuomaksen synttärit. Lauantaina on Variksen synttärit. Tästä ei voi seurata kuin kuolema. Mutta toivotaan parasta.
Ergonomia-tapaamisessa on tällä kertaa paikalla minä, Heidi, Varis ja Tuomas. Eipä siinä mitään sen kummempaa. Tapaamisen jälkeen Tuomas tulee käymään Lothstrassen asunnollamme. Ihemettelemme yhdessä rinkkaani, ja pohdimme tulevaa päivää. Meillä olisi Variksen kanssa luento 15:15 - German grammar in English. Sikäli sinne pitäisi mennä, että kyseinen luento jäi viime viikolla väliin Turkin reissun takia. Minun pitäisi lisäksi käydä salilla, kun alkaa olla viimeiset mahdollisuudet tässä kuussa. Toukokuulta en maksa McFit-jäsenyyttä, kun siitä menisi yli puolet hukkaan interrailin takia. Ja huhtikuussa en ehdi paljon käydä salilla, kun tosiaan huomenna kaveri on tulossa käymään, ja silloin ei varmaan salilla tule käytyä.
Tuomas lähtee luennolle, Varis onmaan huoneeseensa, ja minä jään omaan huoneeseeni näppäilemään jotakin. Jätkät aikoo mennä syömään jonnekin Tuomaksen luennon jälkeen, ts. Varis on skippaamassa tämän päivän Blockin luennon. Minä ajattelin kuitenkin mennä luennolle. Tuomaksesta ei kuitenkaan kuulu mitään, joten käyn tekemässä keittiössä pari leipää, ja menen syömään ne huoneeseeni. En ehdi edes istuutua, kun oveen koputetaan. Tuomas ja Varis lähdössä syömään. Jostain syystä päätän lähteä mukaan - syön todella nopeasti pari leipääni alta pois.
Menemme normaalisti hyväksi todettuun Augustiner Bierstubeen. Otamme todella terveelliset ruoka-annokset: Würsttellerit ja Massit, eli makkaralautaset ja litran olutta. Nam! Hyvää se kyllä on, puolet annoksesta taitaa vaan olla rasvaa ja suolaa... Syönnin jälkeen päätämme lähteä katsastamaan Frühlingsfestin. Ai niin joo, kun aikaisemmin kirjoitin, että kävimme Frühlingsfesteillä, se ei ollutkaan varsinainen Frühlingsfest, vaan jonkinnäköinen pre-Frühlingsfest - en voi ymmärtää. Joka tapauksessa, nyt on kyseessä ihan oikea Frühlingsfest. Olemme melko aikaisessa, kello on jotain 17-18, kun pääsemme paikalle. Juomme normaalisti yhdet oluet paikan päällä. Ehdimme kuunnella hetken bändiä, ennen kuin lähdemme pois. Vaikka kello on vasta 18, on paikalla jo ihan mukavasti väkeä. Voin vain kuvitella, kuinka mahtavaa Oktoberfesteillä olisi.
Päätämme pitää vaihteeksi leffaillan - se siitä välipäivästä. Menemme Tengelmannin kautta Lothstrasselle. Varis tekee pari tuntia töitä ensin, mutta klo 21-22 pystymme aloittamaan leffojen katselun. Katsomme ainakin leffat Crank ja Transformers. Kello on kyllä niin paljon, ja mahdollisesti jotain alkoholin tapaista veressäkin, että Transformers-leffasta ei jäänyt yhtään mitään mieleen.
Nyt vaan toivomaan, että tästä huolimatta huomenna herää virkeänä. Rankkoja aikoja kuitenkin tiedossa: huomenna kaverini tulee Suomesta, ja lisäksi illalla olisi Stammtisch vaihteeksi. Perjanataina on Tuomaksen synttärit. Lauantaina on Variksen synttärit. Tästä ei voi seurata kuin kuolema. Mutta toivotaan parasta.
50. päivä, tiistai 22.4.2008 (Istanbulista Müncheniin)
Päivän ohjelmassa oli tosiaan matkustus takaisin Müncheniin. Nukuin viimeisen yön kehnohkoilla patjoilla lattialla. En muista, oliko siitä puhetta, mutta meillä oli tosiaan double bed, eli parisänky, joka ei varsinaisesti kuulunut suunnitelmiin. Varis nukkui kaksi ensimmäistä yötä lattialla, eli minun piti nukkua kaksi viimeistä. Ei tosiaan ollut sinänsä mitään ongelmaa, kun omaan melko hyvät unenlahjat, eli menihän se näinkin.
Aurinko paistaa. Teemme checkoutin, ja suuntaamme hostellin kattoterassille. Kulutamme viimeiset tuntimme Istanbulissa pelaten shakkia. Paikallinen suosittu peli on kuulemma backgammon. Siihen emme ehdi löytää aikaa tutustua. Mutta shakkiakin pelataan Istanbulissa. Pelaamme varmaan pari tuntia ilman, että saamme peliä mihinkään tulokseen. Varis on pelannut shakkia enemmänkin joskus, minä en. Se näkyy esimerkiksi miettimisajoissa. Kun Varis tekee normaalisti päätöksen siirrosta 30 sekunnissa, menee minulla päätöksen tekemiseen useita minuutteja, lähemmäs 5. Silti meinaan välillä kusta tilanteen - mutta Varis antaa kuitenkin kohteliaasti armoa, ja saan korjata pari liikettä jälkeenpäin. Variksen lyhyet miettimisajat ehkä kostautuivat pelin loppupuolella, kun minä saan melko hyvän hyökkäyksen puolivahingossa aikaiseksi Variksen päätyyn - yksi sotilaskin on hyvää vauhtia menossa läpi. Peli kuitenkin loppuu tilanteeseen, jossa Varis tekee oman hyökkäyksensä minun kunkkua vastaan. Hyvä peli. Pelaamme mahdollisesti pelin loppuun joskus. Tätä varten Varis ottaa pelilaudasta ja -tilanteesta kuvan kamerallaan.
Loppupäivä sujuu ilman mitään sen kummempaa. Menemme julkisilla Istanbulin lentokentälle. Turvatarkastukset Istanbulin lentokentällä kyllä meinaavat olla naurettavan tiukat. Joudumme samaan rumbaan jo lentokentälle menossa, mihin yleensä normaalivaltioissa joutuu vasta, kun pyrkii lentokoneeseen. Ts. joudumme menemään Istanbulin lentokentällä muistaakseni kolme kertaa läpivalaisun läpi. Todella rasittavaa! Kun vyökin pitää joka kerta riisua... Onneksi minulla ei sentään ole läppäriä. Viimeisessä turvatarkastuksessa Varikselle todetaan, että käynnistäpäs poika koneesi. Ilmeisesti epäilivät, että Varis on rakentanut pommin koneensa sisälle, ja halusivat nähdä, toimiiko kone oikeasti. En tiedä, mitä sitten olisi tapahtunut, jos koneesta olisi ollut esim. akku loppu - en halua edes miettiä. Vinkki pomminrakentajille: näytti siltä, että turvatarkastukselle kelpasi, että koneen näytöltä näkyi Windowsin latausruutu. Näin ollen riittänee, että kone osaa ladata tuon yhden ruudun turvatarkastuksen hämäämiseksi.
Koneessa saamme nauttia taas Lufthansan ylellisyydestä: saamme ruokaa, kahvia ja olutta. Mitä muuta sitä voi tarvita... itselläni oli kyllä niin tappava nälkä, että annoksia olisi voinut ottaa vaikka kolme kappaletta mielellään. Tuskan maksimoimiseksi istuimme niillä paikoilla, joille tarjoiltiin ruoka ihan viimeisenä. Eli koko koneen taaimmainen penkkirivi.
Münchenissä menemme normaalisti junalla takaisin lentokentältä Lothstrasselle. Ilta kuluu rauhallisissa merkeissä. Lothstrassella on kyllä joillakin muilla helvetinmoinen meno päällä - minun kerroksessa tietenkin. Myöhemmin saan tietää, että kyseessä oli Nicon synttärit. Nico on yksi saksalaisista täällä, yksi erittäin suosituista. Sen takia synttäritkin lienevät niin megalomaaniset. Keittiössä ja käytävillä on nimittäin ihan vitusti porukkaa. No, joka tapauksessa minä olen reissun jälkeen melko väsynyt, enkä ole lisäksi reissulla pahemmin käyttänyt tietokonetta tai lukenut sähköposteja, joten nörtteilen illan yksin huoneessani. Menen myös nukkumaan jo ennen klo 24. Saan yllättävän hyvin unta, metelistä huolimatta. Aikaa ei mene ehkä kuin kymmenisen minuuttia. Hyvät unenlahjat kyllä helpottavat elämää kummasti.
Jep, rupesin sitten kirjoittamaan taas itse tätä blogia - ei enää tarvitse turvautua nyt vähään aikaa varmaan taas Variksen blogeihin. Tästä tiistaista Variksella on kyllä vielä ehkä vähän enemmän tekstiä, mutta ei mitään oleellista enemmän kuin minulla, varmaankaan. Käykää lukemassa sieltä, jos kiinnostaa.
Aurinko paistaa. Teemme checkoutin, ja suuntaamme hostellin kattoterassille. Kulutamme viimeiset tuntimme Istanbulissa pelaten shakkia. Paikallinen suosittu peli on kuulemma backgammon. Siihen emme ehdi löytää aikaa tutustua. Mutta shakkiakin pelataan Istanbulissa. Pelaamme varmaan pari tuntia ilman, että saamme peliä mihinkään tulokseen. Varis on pelannut shakkia enemmänkin joskus, minä en. Se näkyy esimerkiksi miettimisajoissa. Kun Varis tekee normaalisti päätöksen siirrosta 30 sekunnissa, menee minulla päätöksen tekemiseen useita minuutteja, lähemmäs 5. Silti meinaan välillä kusta tilanteen - mutta Varis antaa kuitenkin kohteliaasti armoa, ja saan korjata pari liikettä jälkeenpäin. Variksen lyhyet miettimisajat ehkä kostautuivat pelin loppupuolella, kun minä saan melko hyvän hyökkäyksen puolivahingossa aikaiseksi Variksen päätyyn - yksi sotilaskin on hyvää vauhtia menossa läpi. Peli kuitenkin loppuu tilanteeseen, jossa Varis tekee oman hyökkäyksensä minun kunkkua vastaan. Hyvä peli. Pelaamme mahdollisesti pelin loppuun joskus. Tätä varten Varis ottaa pelilaudasta ja -tilanteesta kuvan kamerallaan.
Loppupäivä sujuu ilman mitään sen kummempaa. Menemme julkisilla Istanbulin lentokentälle. Turvatarkastukset Istanbulin lentokentällä kyllä meinaavat olla naurettavan tiukat. Joudumme samaan rumbaan jo lentokentälle menossa, mihin yleensä normaalivaltioissa joutuu vasta, kun pyrkii lentokoneeseen. Ts. joudumme menemään Istanbulin lentokentällä muistaakseni kolme kertaa läpivalaisun läpi. Todella rasittavaa! Kun vyökin pitää joka kerta riisua... Onneksi minulla ei sentään ole läppäriä. Viimeisessä turvatarkastuksessa Varikselle todetaan, että käynnistäpäs poika koneesi. Ilmeisesti epäilivät, että Varis on rakentanut pommin koneensa sisälle, ja halusivat nähdä, toimiiko kone oikeasti. En tiedä, mitä sitten olisi tapahtunut, jos koneesta olisi ollut esim. akku loppu - en halua edes miettiä. Vinkki pomminrakentajille: näytti siltä, että turvatarkastukselle kelpasi, että koneen näytöltä näkyi Windowsin latausruutu. Näin ollen riittänee, että kone osaa ladata tuon yhden ruudun turvatarkastuksen hämäämiseksi.
Koneessa saamme nauttia taas Lufthansan ylellisyydestä: saamme ruokaa, kahvia ja olutta. Mitä muuta sitä voi tarvita... itselläni oli kyllä niin tappava nälkä, että annoksia olisi voinut ottaa vaikka kolme kappaletta mielellään. Tuskan maksimoimiseksi istuimme niillä paikoilla, joille tarjoiltiin ruoka ihan viimeisenä. Eli koko koneen taaimmainen penkkirivi.
Münchenissä menemme normaalisti junalla takaisin lentokentältä Lothstrasselle. Ilta kuluu rauhallisissa merkeissä. Lothstrassella on kyllä joillakin muilla helvetinmoinen meno päällä - minun kerroksessa tietenkin. Myöhemmin saan tietää, että kyseessä oli Nicon synttärit. Nico on yksi saksalaisista täällä, yksi erittäin suosituista. Sen takia synttäritkin lienevät niin megalomaaniset. Keittiössä ja käytävillä on nimittäin ihan vitusti porukkaa. No, joka tapauksessa minä olen reissun jälkeen melko väsynyt, enkä ole lisäksi reissulla pahemmin käyttänyt tietokonetta tai lukenut sähköposteja, joten nörtteilen illan yksin huoneessani. Menen myös nukkumaan jo ennen klo 24. Saan yllättävän hyvin unta, metelistä huolimatta. Aikaa ei mene ehkä kuin kymmenisen minuuttia. Hyvät unenlahjat kyllä helpottavat elämää kummasti.
Jep, rupesin sitten kirjoittamaan taas itse tätä blogia - ei enää tarvitse turvautua nyt vähään aikaa varmaan taas Variksen blogeihin. Tästä tiistaista Variksella on kyllä vielä ehkä vähän enemmän tekstiä, mutta ei mitään oleellista enemmän kuin minulla, varmaankaan. Käykää lukemassa sieltä, jos kiinnostaa.
49. päivä, maanantai 21.4.2008 (Grand Bazar)
Päivän hienoin saavutus omalta osaltani oli aitojen Dieselin aurinkolasien ostaminen Grand Bazarilta, joka lienee jonkin alueen suurin basaari. Maailman suurin ehkä jopa? Tiedä sitten, miten basaari määritellään... aurinkolasit olivat mielestäni hienot, bad ass -tyyliä. Minulta puuttui semmoiset ennestään. Ja tykkään Diesel-merkistä. Lasien lähtöhinta oli 35 liiraa. Paikallisen kulttuurin joten kuten tuntien tiesin, että hinnassa on paljon ilmaa. Noin 10 minuutin tinkimisen jälkeen, paikalta kolme kertaa jo lähtemäisilläni olleena sain tingittyä hinnan 15 liiraan, kun näytin heille, että lompakossani ei edes ole enempää. Se oli ihan hyvä neuvotteluvaltti siihen paikkaan! 7,5 euroa dieseleistä, nice... 4.5.2008 blogimerkinnästä voitte lukea, kun nuokin paskat sitten tuhoutuvat. No... se oli 7,5 euroa, ja mä kohtelin laseja aika huonosti. Ehkä ei voinut odottaakaan parempaa.
Viimeisenä iltanamme hostellillamme oli grillijuhlat. Kävimme siellä hieman syöpöttelemässä erinäköisiä lihoja ja testaamassa vielä viimeisen kerran vesipiippua. Se oli ihan kivaa.
Lukekaapas ihmiset tarkemmin täältä päivän tapahtumista.
Viimeisenä iltanamme hostellillamme oli grillijuhlat. Kävimme siellä hieman syöpöttelemässä erinäköisiä lihoja ja testaamassa vielä viimeisen kerran vesipiippua. Se oli ihan kivaa.
Lukekaapas ihmiset tarkemmin täältä päivän tapahtumista.
Tilaa:
Kommentit (Atom)