keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

28. päivä, maanantai 31.3.2008 (International mgmt. Pasingissa)

Tänään meillä on ohjelmassa kurssi Pasingissa, minne matka kesti yli puoli tuntia julkisilla, sisältäen miljoona kulkuneuvon vaihtoa. Tämän piti alunperin olla hyvä kurssi meille molemmille - yksi niistä harvoista englanninkielisistä kursseista, mitä saamme tutkintoomme. No, ei se ollutkaan sitä. Varikselle tämä oli hyvä kurssi, koska hän ei ole käynyt Suomessa TQM:ä - Total Quality Management. International managementilla saisi TQM:n korvattua - en kyllä ymmärrä, miksi. Joka tapauksessa, minä kävin TQM:n viime keväänä, joten minulle tästä ei olekaan hyötyä. Ajattelin kuitenkin käydä ainakin ekalla luennolla haistelemassa, minkälaisesta kurssista on kyse.

Menemme ratikalla, S-Bahnilla ja bussilla Pasingiin. Pasingin bussipysäkillä törmäämme myös suomalaisiin tyttöihin. He opiskelevat turismia, ja Pasingissa on turismin ja Business Administrationin opinnot - ikävä kyllä. Paikka saisi sijaita hieman lähempänä. No, eipä tuolla sinänsä ole väliä. Eihän tänne kuitenkaan opiskelemaan ole tultu, että eipä täällä varmaan kovin montaa kertaa tarvitse vierailla.

International mgmt. on pelottavan täynnä, vaikka saavumme hyvissä ajoin 15 min etuajassa luennolle. Itse luento ihan mielenkiintoista settiä - ei kyllä ole kuitenkaan sellainen luento, missä välttämättä haluaisin koko kevättä istua. Luennoitsija on hyvin amerikkalaishenkinen mielestäni, ja harrastaa erittäin suurta interaktiota opiskelijoiden kanssa kurssin kanssa. Se tarkoittaa sitä, että ei saa rauhassa nuokkua rauhassa takarivissä luennon aikana, mikä olisi minun preferenssini. Mutta ihan hyvää asiaa... suomalainen Pekka saapuu luennolle puolisen tuntia myöhässä, mikä on melko koominen tilanne, koska luentosalissa seisoo jo muutenkin porukkaa ilman istuinta. Pekka joutuu luennoitsijan kysymysten pommittamaksi muutamaksi minuutiksi, mutta selviytyy hyvin.

Kun olemme lähdössä Pasingista, bussi on ihan täynnä, emmekä mahdu siihen. Menemme seuraavalla. Pekka kulkee minun ja Variksen kanssa samaa matkaa. Pekalla on kiire Lothstrassella olevalle luennolle. Tämä on liian yleinen tilanne henkilöille, joilla on luentoja Pasingissa... rakennukset sijaitsevat niin kaukana toisistaan, että jos sattuu olemaan peräkkäiset luennot Pasingissa ja Lothstrassella, ei jälkimmäiseen voi ehtiä mitenkään, jos istuu ensimmäisen loppuun asti. Haupparilla Pekka luopuu yrityksestään ehtiä toiselle luennolleen, kun huomaa, että ehtisi vain viimeiselle puolelle tunnille luennosta. Käymme sen sijaan vetämässä kebashia haupparin lähellä olevassa kebab-paikassa, joka on minulle ja Varikselle tuttu paikka. Tämän jälkeen Pekka lähtee kotiin omia polkujaan pitkin.

Me jatkamme Variksen kanssa vielä Karstadtin alakertaan. Päätimme, että nyt on oikea aika ostaa liput Rock-im-Parkiin. Maksu onnistuu luottokortilla, noin 139 euroa, kun hinnan päälle tulee joitain "toimituskuluja" ja lisämaksu luottokortin käytöstä (2 euroa). Ihmerahastusta. München näyttää olevan pieni kaupunki: kun olemme ehtineet noin 10 metrin päähän Ticket-kojusta, vastaan kävelee tutut suomalaisemme, Marianne ja Heidi. Mitäs heillä on mielessä? No tietenkin Rock-im-Park-lippujen osto heilläkin. Aikamoinen sattuma, että ollaan ostamassa juuri samasta paikasta, samaan aikaan lippuja. Ostopaikkavaihtoehtoja on kuitenkin vaikka millä mitalla - aikavaihtoehdoista puhumattakaan...

Suunnistamme takaisin Lothstrasselle, varjellen lippujamme. Tämän jos hukkais, saattais jopa harmittaa hieman. Illan ohjelmassa on vihdoin pyykinpesu - ainakin toivottavasti. Kello on noin 17:30. Varis käy tsekkaamassa koneen: vapaata on. Haemme pyykit huoneistamme, ja menemme alas. Jaahas, ja joku on tässä lyhyellä välillä ehtinyt sitten varaamaan koneen itselleen. Nice. Itseäni varsinkin vituttaa. Aikomuksenani oli tänään käydä avaamassa jäsenyys McFitillä, mutta se ei onnistu, ennen kuin olen saanut pyykit pestyä, koska minulla ei ole yhtään puhtaita vaatteita. Ja se saattais jopa vituttaa, kun salilta tulee hikisenä takaisin kämpille, eikä ole puhtaita alusvaatteita... Joka tapauksessa, tunnin venattuamme saamme pyykit koneeseen klo 18:30. Pyykinpesussa menee rumpukuivauksen kanssa noin pari tuntia, eli hommasta on selvitty 20:30 aikohin. Päätän vielä lähteä käymään McFitillä, koska paikassa pitäisi olla henkilökuntakin paikalla klo 22 asti. Ehtii vielä siis ostamaan jäsenyyden...

Olen kuntosalilla vähän ennen puolta kymmentä. Jostain syystä päätän puhua englantia salilla - ehkä ihan hyvä niin. Asiat selviävät hyvin, henkilökunta on mukavaa, ja hyvännäköistäkin, niin kuin salilla sietääkin olla. Okei, minulla ei ole pankkitilitietoja mukana - Scheisse! Ne tarvisi jäsenyyden ottamiseen. No, ei se mitään, naisasiakaspalvelija tarjoaa minulle kuitenkin tälle kerralle ilmaista Probetrainingia, joten no problem - pääsen kuitenkin testaamaan salia. Teen muutamia havaintoja:
- ens kerralla pitää ottaa oma lukko mukaan kaappeja varten
- ens kerralla pitää ottaa oma pyyhe mukaan salilaitteiden suojaamiseksi, kaikilla muilla on semmoinen
- sali on hemmetin iso
- salilla on yllättävän paljon porukkaa klo 22-23.

Joka tapauksessa, olen tyytyväinen saliin. Teen penkkiä, hauista ja vatsalihaksia. Ihan hyvä setti pidemmän tauon jälkeen. Eiköhän tämä treenaus tästä käynnisty... Ostan vielä 2,5 euron palautusjuoman salin automaatista, kun on semmoinen olo, että tarvitsen välittömästi proteiinia. Palautusjuoma sisältääkin proteiineja ihan mukavasti, yli 60 grammaa. Sietää tietenkin saadakin 2,5 euron hintaan...

Paluumatkalla onnistun missaamaan muutaman tramin, ja päätän lopulta juosta haupparilta Lothstrasselle. Ihan kiva aerobinen treeni anaerobisen perään. Huh. Lothstrassella suihku, ja sen perään nörtteilyä koneen ääressä. Haen µtorrentin ja laitan lataukseen laillista musiikkia ja leffoja. Nukkumaan noin klo 1, normaalisti.

Ei kommentteja: