tiistai 15. huhtikuuta 2008

40. päivä, lauantai 12.4.2008 (Kärpät-Blues)

Perjantain jälkeen lauantai sujuu rauhallisissa merkeissä. Ainoastaan iltapäivällä yritämme käydä Alexin ja Variksen kanssa varastamassa joitain jättimäisiä helium-ilmapalloja viereisestä Fachhochschulen rakennuksesta. Siellä oli ollut jotkut messuntapaiset, ja Alex oli käynyt siellä varastamassa kyniä ja vastaavaa - samalla hän oli myös nähnyt, että siellä oli useita todella isoja helium-ilmapalloja. Messut loppuvat viideltä, ja ajattelimme käydä katsastamassa, saisiko niitä helposti nyysittyä sieltä parempaan talteen. No, ei niitä kyllä saa. Messut ovat loppuneet, ja ilmapallot hävinneet jo johonkin. Käymme kaupassa hakemassa hieman evästä illan "viimeistä" finaaliottelua varten - kärpillä on mahdollisuus voittaa mestaruus Oulussa.

Samalla porukalla katsomme taas illan ottelun. Kärpät voittaa 5-1. Blues johti ekan erän jälkeen 1-0, mutta toisessa erässä Kärpät teki neljä maalia. Niin se ottelu ratkesi sitten, ja Kärpät on jälleen Suomen mestari. Meitä oululaisia on kuitenkin niin vähän täällä, että rajummat voitonjuhlat saavat jäädä tältä illalta.

Menen nukkumaan yhden jälkeen, katsottuani tvkaista-palvelulla yhden jakson Salaisia kansioita.

Ei kommentteja: