maanantai 28. huhtikuuta 2008

48. päivä, sunnuntai 20.4.2008 (Edirne)

Niinpä niin... tiedän, että kirjoitan kaksi viikkoa liian myöhään tästä päivästä. Jotenkin on vaan ollut liian kiirettä, tai jotain! No, Varis on joka tapauksessa saanut jo aikoja sitten kirjoitettua Turkin reissun blogi-merkinnät sentään. Lyhyesti sanottuna sunnuntain vietimme Kreikan rajan lähellä olevassa Edirnen kaupungissa, jonne oli 2,5 tunnin bussimatka Istanbulista. Kaupungissa oli jonkun verran nähtävää, mutta ei liikaa. Kävimme muutamassa moskeijassa, ja siinäpä se sitten oikeastaan olikin. Juttelimme myös parin turkkilaisen jampan kanssa - suomalaisista tytöistä, ja jotain sinne päin. Edirne oli sikäli pieni pettymys, että vaikka sen ei pitänyt olla mikään turistirysä, ei siellä kyllä halpaa ollut. Menimme nälkäisinä jossain vaiheessa syömään Köftejä, eli lihapullia, kun emme varsinaista kebab-paikkaa onnistuneet löytämään. Annos maksoi 7 liiraa, eli noin 3,5 euroa. Eihän se paljon ole, mutta eipä ollut kummoinen annoskaan. Olikohan siinä 5 lihapullaa, ja joku surkea tomaatin viipale. Kilpailee paskimman aterian tittelistä müncheniläisen pizzerian kanssa. Rangaistukseksi tästä söimme ihan vitusti mestan leipiä, kun paikalliseen tapaan aterioihin kuuluu aina leipäkori, joka täytetään aina, kun entisen on saanut syötyä tyhjäksi. Lisäksi Lassi nakkasi pippuria rahojen päälle, jotka jätimme pöydälle maksuksi ateriasta.

Lukekaa tarkemmin Variksen blogista.

Ei kommentteja: