sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

34. päivä sunnuntai, 6.4.2008 (normi leposunnuntai)

Herään klo 13 aikoihin. Vaihdetaan Variksen kanssa kuulumiset eilisestä. Toteamme, että tvkaista.fi on palvelu, jonka avulla tulemme seuraavalla viikolla katsomaan SM-liigan ottelut Saksasta käsin. Saan varmistuksen, että otteluita ei voi katsoa suorana, mutta se on voi voi. Varaamme Turkin hostellin. Nukun iltaviiden ja -seitsemän välillä parin tunnin päiväunet, jotka tekevät ihan hyvää. Totean, että rahaa on mennyt tosiaan ihan oikeasti ensimmäisen kuukauden aikana ihan vitusti - luokkaa 1500 euroa. All-in.

Illalla rupean taistelemaan vielä e-bayn kanssa. Pitäisi huutaa Deuter Quantum -rinkka sieltä itselle. Aloitan rekisteröitymisprosessin 45 minuuttia ennen huutokaupan päättymistä, klo 20:45. E-baylta pitäisi tulla s-postia yliopiston osoitteeseeni. Saankin sieltä kohta postia. Yritän etsiä linkkiä, jolla aktivoisin tilini - en löydä sellaista. Kello on 21:10. Päivittelen hermostuneena postilaatikkoa, mutta s-postia ei näy. Ensimmäinen s-posti oli ilmeisesti vain joku, missä oli listattu joitain e-bayn käyttöehtoja. Katson roskapostikansiostakin - ei ole sielläkään. Yritän muuttaa ebayn sähköpostiosoitetta, että posti tulisi toiseen osoitteeseen. Saan taas ehtosähköpostin operamailin osoitteeseen. Kello on 21:20 ja alan menettää toivon. Oikeaa sähköpostia ei näy. Yritän vielä muutamaan minuuttia ennen huutokaupan päättymistä tarkastaa molemmat s-postilaatikot. Uijui, Operamailiin on tullut vahvistussähköposti - aikaa huutokaupan päättymiseen 2 minuuttia! Kiire! Klik ja klik, tilin avaaminen onnistuu. Minuutti aikaa! Menen huutamaan. Yritän tarjota euroa enemmän kuin korkein tarjous. Ei mene läpi, joku ehti tarjota välissä enemmän, yritän vielä uudestaan... ei voittoa. Ja huutokauppa päättyi. Lähtöhinta rinkalla 70 euroa, viimeisen minuutin aikana se nousi tuosta 92 euroon. Ja viimeisen minuutin aikana tuli 5 huutoa, eli käytännössä kaikki, mitä reppua ylipäänsä huudettiin. Rankkaa...

Avaudun skypessä kaverilleni ebayn paskasta systeemistä ja siitä, etten saanut ostettua rinkkaa. Yritän etsiä jotain toista rinkkaa, mutta en onnistu löytämään. Löydän yhden tosi hyvältä vaikuttavan ebay-tarjouksen samasta rinkasta, mutta se osoittautuu vain kusetukseksi. Rinkan löytäminen jää tulevaisuuteen... Seuraavaksi kamera-asian selvittäminen. Totean, että vesi lienee tehnyt korjaamatonta tuhoa kameraan. Kameran näytössä näkyy joku ihme "tahra" - epäilen, että se on jossain objektiivin sisällä. Mutta voi olla näytössäkin, mikä olisi huomattavasti mukavampaa. Siirrän kuvat koneelle. Totean, että kuvissa ei näy sitä tahraa, eli vika oli näytössä. Jes! Juttelen tästäkin asiasta kaverini kanssa skypessä, ja tulemme siihen tulokseen, että minun kannattaa purkaa kamerasta ainakin akku erilleen, ja antaa sen vaan kuivua parin päivän ajan - ja toivoa parasta. Vesi on myrkkyä kameralle.

Se päivä oli siinä. Nukkumaan yhden maissa.

Ei kommentteja: