Pimeys

Edellisessä viestissäni mainittu jonkun audio-video-ongelman ratkaisu oli lievästi sanottuna liioiteltua. Eli paskapuhetta. Ensinnäkin muutamia havaintoja/ohjenuoria tulevaisuutta varten:
- PC:llä ei ole mitään tekemistä mediakäytön kanssa. Voit hyödyntää PC:tä mediakäytössä, mutta vain jos sinulla on erikseen PC tätä varten. Älä siis koskaan yritä hyödyntää varsinaista työ-/kotikonettasi mediakäytössä, tai saat katua, ja menetät ihan turhaan useita (kymmeniä/satoja) tunteja elämästäsi!
- Ei ole vielä 100 % varmuutta, mutta sanoisin tässä vaiheessa, että sille on syy, miksi LG:n taulutelkkarit maksavat vähemmän kuin muiden valmistajien. Eli mieti, ennen kuin ostat.

No, en minä nyt keksinytkään yhtään enempää noita havaintoja. Ei väkisillä, mutta kyllä niitä oli enemmän kuin kaksi, kun rupesin tuota listaa kirjoittamaan.

Minua on väsyttänyt varmaan viimeiset kaksi viikoa ihan sikana joka aamu. Ja illalla (lue: yöllä) ei meinaa saada millään unta. Vituttaa kyllä tämmöinen, suoraan sanottuna. Lisäksi on ollut ongelmia syömisen kanssa. Tulee paljon pidempiä taukoja aterioiden välillä kuin ennen, ja sitten, kun vihdoin syö jotain, ruoka ei maistukaan mitenkään erityisen hyvin, vaikka periaatteessa on kuitenkin hirveä nälkä. Todella rasittavaa...

Jeps-jeps, mitähän muuta. No, jos ei vielä tullut selväksi, niin telkkari aiheuttaa päänvaivaa vieläkin. Osta Sony, jos haluat säästä vaivaa. No, ei oikeastaan. Vika saattaa olla komponenttivideokaapelissa, jonka ostin Lapstoresta. Hieno kauppa sekin... No, ei, hyvähän se on, mutta jos se on tästä kaapelista tosiaan kiinni, niin on aiheuttanut pikkasen harmia. Pitäis jaksaa jossain välissä polkea SP-Elektroniikkaan ostamaan toinen komponenttivideokaapeli, niin sitten voisi kokeilla sillä.

Argh, rupesi väsyttämään. Moro!

Helvetillinen audio-videorumba --> partial success, at least

Huh. Telkkarin osto reilu viikko sitten käynnisti mielettömän "audio-video-rumban". Tällä tarkoitan kaikkea hemmetin turhaa säätämistä äänen- ja videontoistoon liittyen.

En jaksa edes selostaa kaikkea... joka tapauksessa, LG 32LG3000 saattaa lähteä takuupalautukseen komponenttivideon epämääräisen toimivuuden takia. Olen tehnyt ristiintestausta porukoitteni dvd-soittimella ja taulutelkkarilla. Ristiintestausta olen tehnyt myös kaverini telkkarilla ja porukoitteni dvd-soittimella. Ainoastaan oman dvd-soittimeni komponenttivideo(rca)-lähtö täytyisi vielä saada testattua jollain kolmannella komponenttivideosisääntulon sisältävällä laitteella. Varmaankin käyn tällä viikolla testaamassa asiaa isoveljeni videotykillä...

Jokaiselle viimeiselle 10 päivälle on ollut jotain testausta, s-videon, komposiittivideon, scartin, dvi:n, hdmi:n tai jonkun muun muodossa. Olen tullut siihen tulokseen, että henkilö ei voi saada viritinvahvistinta, taulutelkkaria ja tietokonetta toimimaan yhdessä ilman teknistä korkekoulutusta. Väitän tietäväni kuitenkin aika paljon näistä asioista, mutta se ei vaan tunnu riittävän... voin vaan kuvitella jonkun hieman epäteknisemmän henkilön, kuten perushumanistin (anteeksi yleistys), yrittävän säätää tätä helvettiä. Luulisin, että pienet onnistumisen mahdollisuudet olisi, jos tietokonetta ei sotkisi mukaan... se on kyllä kaiken pahan alku ja juuri.

Tämän päivän sessioni on sisältänyt monikanavaäänen viennin (pc:ltä viritinvahvistimelle) kanssa taistelua. Nyt, lopulta sain sen ehkä toimimaan, noin kahden tunnin taistelun jälkeen. Tarvittiin aikaa, tuskaa, skypettämistä kaverin kanssa, dvdplazan foorumeiden lukemista, äänikortin ajureiden asentamista (mitä ei ehkä olisi lopulta vaadittukaan), äänikortin asetusten säätämistä, eri soitto-ohjelmien testausta, eri leffojen käyttämistä eri formaateissa (alkuperäinen vs. kopio vs. rippi) ja eri medioilla (levy vs. kovo), paljon kiroilua, hyvät hermot ja koodekkien latailua ja säätämistä.

Lopulta dvdplazan foorumit tarjosivat ratkaisun (ei sano teille mitään, mutta DirectSound oli pahuuden juuri - WaveOut toi valon pimeyden keskelle).

Leffa pyöri noin 5 minuuttia 5.1-äänillä. Noin 10 minuuttia sitten, kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä, ZoomPlayer sitten kaatui. Se siitä ilosta.

Olen kuitenkin luottavainen, että äänet toimivat nyt. Jos ei, niin prkl.

Yllätys aularavintolassa

Päivän ehdoton kohokohta oli, kun kävin Aularavintosta ostamassa take-away-kahvin ennen metsästyskurssin luentoa. Kaveri otti kahvia ennen minua, ja tyhjensi aika lailla pöntön siihen. Mietin, että en kai minä joudu ihan pöntön pohjia ottamaan. Sain onneksi myyjän huomion helposti herätettyä, ja sain uudesta pöntöstä ensimmäiset kahvit. Kassalla vältin kortilla maksamisen, kun huomasin, että olin kerännyt tarpeeksi leimoja take-away-passiini. Huomasin, kun myyjä katsoi passiani ehkä ihan pienen hetken tavallista pidempään. Olin jo lähes lähdössä pois, kun myyjä huikkasi: "Odotas hetki, saat yllätyslahjan". Totesin aidosti hämmästyneenä, että "Aha?" ja pysähdyin odottamaan. Myyjä haki muutaman metrin päästä valkoisen pahvirasian, ja sanoi, että he jakavat yllätyslahjan kaikille, jotka maksavat take-away-passilla. Kiitin ihmeissäni, otin rasian vastaan ja kävelin kaverini kanssa portaat ylös vahtimestarin kopin eteen.

Sain laskettua kahvini kädestä, ja avasin pahvirasian. Sisältä paljastui Pauligin Juhla Mokka -termosmuki. Mahtava homma! Tämmöistä ei ole kertaakaan aikaisemmin kolmena ensimmäisenä opiskeluvuotenani tapahtunut. Muki löytää varmasti oman paikkansa ja tarkoituksensa kahden KC:ltä saamani termosmukin vierestä ja rinnalta...

PS. Digitaalinen kuvankäsittely ei edennyt vieläkään. Kävin kuuntelemassa päivällä viimeiset harjoitukset, mutta hieman pelottaa maanantain deadline. Luotan ihmevalaistumiseen asian suheen, josta en vielä tajua mitään, viikonlopun aikana.

BT:n rauhallisessa tahdissa blogin kirjoittaja lopettaa tältä illalta ja rupeaa rauhoittumaan yöpuulle.

Pitkästä aikaa, kirjoittelua Suomen pitkässä, synkässä, kylmässä, märässä syksyssä

Tänään oli suunnitelmissa katsoa digitaalisen kuvankäsittelyn ohjelmointitehtävän matskuja ja hoitaa kuntoa kuntonyrkkeilyn muodossa, kun en maanantaina päässyt treeneihin tentin takia. Päivä alkoi osaltani klo 11. Hyvä aika herätä, jos aikoo saada jotain aikaan.

Keitin aamulla kahvit, aukaisin koneen, ja olin varmaan klo 11.30 valmis alkamaan katsomaan kouluhommia. Normaalisti ajatus hieman harhaili. Hmm, nyt illalla muistikin hieman pätkii, mutta reilussa kahdessa tunnissa saavutin muun muassa seuraavaa:
- totesin, että Frets on fire ei pyöri koneellani
- selvitin asiaa netistä, uninstalloin nykyisen frets on firen, ja latasin vanhemman version, jonka pitäisi pyöriä paremmin
- kirjoittelin muistiinpanoja sulkistunnilta, missä kävin vajaa kuukausi sitten
- edelliseen liittyen, googletin netistä kuvia sulkiskentästä ja tikku-ukkosulkispelaajista, että saan pätevän näköisen Word-dokumentin aiheesta sulkapallo.
- totesin, että skype ei toimi tänään.
- kuuntelin musiikkia edellisenä iltana katsomastani anime-leffasta Toki o kakeru shôjo, joka oli varmaan ensimmäinen anime-leffa, jonka katsoin. Suosittelen.
- kuuntelin amispoppia (tjsp.) subbarilla. Tämä innoitti minut myös sulkemaan verhot ja hyppimään päättömästi huoneessani musiikin tahtiin. Verhot piti sulkea, koska olisi nolottanut, jos joku olisi nähnyt. Jossain vaiheessa päädyin selälleni lattialle, ja mieleeni tuli, että olisi siistiä, jos tästä osaisi hypätä pystyyn. Makasin varmaan viisi minuuttia lattialla ja yritin muutaman kymmenen kertaa onnistua tässä todeten, että kroppani ei kykene tällaiseen ihmetekoon - ainakaan vielä. Yläselkä sai tämän treenin aikana tarpeeksi iskua lattiaa vasten. Eli sen verta sentään onnistuin, että koko yläkroppani nousi lattiasta ehkä 20 cm, ja iskeytyi tämän jälkeen voimattomana takaisin siihen.
- googletin netistä Jump from ground to stand, ja löysin videon http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=44339234 . Tuossa videossa ei ole ihan samasta asiasta kyse, mutta jotain sinne päin kuitenkin.
- Tanssisessioni ja hyppimisyritykseni pystyyn maasta tuottivat kehooni sen verran paljon adrenaliinia, että sain lähdettyä syömään lipastolle. Tässä vaiheessa totesin myös, että nämä pienet aktiviteetit, joita ajattelin tehdä kouluhommien ohessa, veivät kaikein ajan, enkä ollut vilkaissutkaan kouluhommia. Näin. Jälleen kerran.

Taistelin 5 minuuttia, että sain lukon auki pyörästä. Eilinen muutaman plusasteen keli, tämän päivän muutama pakkasaste ja yön ulkona viettänyt pyörä oli yhdistelmä, josta pyöräni tekniikka ei selvinnyt. Pyöräilin ykkösvaihteella lipastolle - olisin päässyt nopeammin kävelemällä. Jossain vaiheessa tuli mieleen, että jarrutanpa, ja kokeilen, miten nastarenkaat pitää. Nastarenkaat ehkä piti, tai olisivat pitäneet, mutta jarrutkin olivat sitten jäässä. Oikea jarrukahva, joka oli yhdistetty takajarruihin, oli jopa jumissa. Mietin, mitähän tapahtuu, jos painan sen väkisin alas. Ei olisi kannattanut. Pyöräilin sitten viimeiset puoli kilometriä ykkösvaihteella sellaista vastusta vastaan, että tuntui, kuin olisin polkenut raskaimmalla vaihteella. Ja etenin siis kävelyvauhtia.

Söin lipastolla ja päätin, että kuntonyrkkeily jää sitten väliin. Bussilla en ole menossa. Ja uskoni siihen, että pyöräni korjaantuisi itsestään pakkasessa ei ollut suuri. Söin siis rauhassa, ilman kiirettä. Kävin toteamassa, että teknologiajohtamisen tentti oli sentään mennyt joten kuten suunnitelmien mukaisesti (arvosanan mukaan). Että saisin päivän aikana jotain hyödyllistä aikaan, kävin poikkesin kuntosalilla matkalla takaisin kämpille, kun kaikki tarvittavat kamatkin olivat sopivasti mukana.

Saavuttuani kämpille roudasin pyöräni sisälle sulamaan. Jostain tuli mieleeni ajatus, että miltähän pyöräni näyttäisi kylpyhuoneessa kynttilänvalossa. Totta kai tämmöinen ajatus pitää toteuttaa. Sytytin siis noin 30 kynttilää, ja otin Panasonic DMC-FX3 -p0kkarillani ensin kynttilänvalomoodilla kuvia, ja sitten manuaalimoodilla 2 sekunnin valotusajalla, joka jostain syystä on maksimi, mihin kamerani kykenee manuaalimoodilla.

Kello on nyt 17:35. Jospa sitä illalla saisi otettua itseä niskasta kiinni. Digitaalinen kuvankäsittely kutsuu... :|

Työ-TJ25, 3.8.2008 sunnuntai (testausta)

Elikkä 25 päivää töitä jäljellä mahtavassa Hyvinkään kaupungissa. Kirjoitan tämän blogitekstin itse asiassa ainoastaan testin vuoksi (testaan sähköpostin lähetystä, kun julkaisen blogitekstin), mutta kyllä minulla nyt on enemmänkin aikaa kirjoitella blogia, jos haluan. En ole vielä päättänyt, jaksanko uhrata tuntia päivästäni tähän. Ja oikeastaan, mistä kirjoittaisin: "Tein tänään 8 tuntia töitä. Sitten tulin kämpille. Söin päivällisen, katsoin vähän tv:tä. Sitten menin nukkumaan".

Ei siinä paljon sisältöä olisi. Mutta sen haluan sanoa, että vaikka Suomessa kallista Saksaan verrattuna onkin, niin on se hienoa, kun on töitä ja rahaa virtaa tilille! Siinä on sekin hyvä puoli, että kun on töissä, niin ei ole myöskään aikaa tuhlata rahaa. Olen tyytyväinen.

Palataan.

torstai 12.6.2008 (Fussball: Deutschland-Croatien)

Herään 8.50, Silke ja Heidi hieman aikaisemmin. Nautimme runsaan aamiaisen, ja syöksymme asemalle, koska meidän täytyy yrittää hommata Heidille Bayern Ticket -porukka. Bayern Ticketillä pystyy matkustamaan viisi ihmistä Baijerin alueella samaan hintaan, 27 euroa, eli 5,4 euroa per henkilö. Yksin matkustaminen on huomattavasti kalliimpaa. Silke jättää meidät asemalle. Menemme automaatille, emmekä oikein näe mitään sen näköistä porukkaa missään, jolla saattaisi olla Bayern Ticket ostettuna, ja vapaita paikkoja siinä. Olemme jo ostamassa Heidille yksittäislippua, kun joku tyttö tulee automaatille kysymään meiltä, olemmeko menossa Müncheniin. Vastaamme, että ollaan menossa (tai siis että Heidi on menossa). Heidi pääsee heidän porukkaan kuudella eurolla. Juna on hieman myöhässä, mutta ei pahasti. Silkekin ehtii tulla asemalle hetkeksi, ennen kuin juna jo saapuukin. Hei, hei Heidille tässä vaiheessa...

Meillä ei ole valmiiksi suunnitelmia päivälle Silken kanssa. Päätämme autossa mennä ensin Valhallaan, joka on jonkun matkan päässä Regensburgin keskustasta. Pienen harhailun jälkeen löydämme perille. Valhalla on joku palatsin tapainen rakennus kukkulan huipulla. Se on myös ilmeisesti jonkinnäköinen nuorison hengailupaikka iltaisin. Valhallasta raahattiin usein porukkaa ambulanssilla pois, kun ihmiset tippuivat muutaman metrin pudotuksia kiven päälle - tämä oli melko helppoa, kun rakennuksessa ei ollut oikein mitään kaiteita.

Valhallasta menemme kaupungin toisella puolella sijaitsevaan paikkaan, jonka nimeä en nyt muista. Joku vakuuttava rakennus sielläkin joka tapauksessa oli, kukkulan huipulla tämäkin. Tässä rakennuksessa olisi ollut hienoa käydä sisällä asti, mutta lippu olisi pitänyt ostaa kahvilarakennuksesta, joka oli parkkipaikan vieressä, ja me emme ostaneet sitä heti, vaan kävelimme viitisen minuuttia varsinaiselle rakennukselle - sitten ei jaksanut enää lähteä takaisin menemään lippua ostamaan. Mutta, rakennus oli hieno ulkoakin päin, ja näkymät olivat hyvät, vaikka ylös asti ei ilman lippua päässytkään kiipeämään.

Syömme samassa paikassa (otin Pommes Fritesit ja Currywurstin, eli ranskalaiset currymakkaralla), ennen kuin lähdemme takaisin Regensburgiin. Ajamme yliopistolle, missä Silke opiskelee. Juomme siellä kahvit, ja tapaamme joitain Silken ystäviä. Meillä on itse asiassa suunnitelmana käydä antamassa haastattelu Silken kaverille (samalle, joka oli meidän kanssa keskiaikaisessa ravintolassa eilen) vaihto-opiskelusta. Haastattelu on kello 16. Haastattelu pidetään jonkinnäköisessä konferenssihuoneessa. En ajatellut ollenkaan eilen, kun suostuin tähän, että kyseessä on näinkin virallinen juttu. Haastattelu nauhoitettiin, ja ainakin kaikki vaikuttivat puhuvan saksaa. Onneksi ihmisiä ei ollut kuin viisi kappaletta, neljä minun lisäksi. Ensin puhuu Silke, sitten Silken kaveri, jonka nimi oli jotain tyyliin Ridi, ja sitten minä. Minä sentään saan hoitaa oman osuuteni englanniksi. Muuten haastattelu olisi kestänyt vähintään tunnin. Nyt se kestää kokonaisuudessaan, meidän kaikkien kolmen haastattelut yhteensä, alle puoli tuntia.

Haastattelun jälkeen suunnitelmana on mennä Silken kavereiden kanssa katsomaan jalkapallo-ottelua Saksa-Kroatia Spitalgarteniin. Mutta ensin kauppaan: tarvitsemme olutta, jos Saksa voittaa, jolloin menemme Regensburgin eräälle Platzille juhlimaan. Ostamme oluet, käymme mutkan Silken asunnon kautta, ja kävelemme Spitalgarteniin kolmestaan (Ridi tjsp. on mukana). Saavumme liian myöhään Spitalgarteniin, muutaman minuutin yli klo 16, ja koko paikka on jo täpösen täynnä. Saamme kuitenkin ihan ok paikat, kun kysymme hieman neuvoa Silken parilta kaverilta, jotka ovat jo paikalla. Katsomme matsia, juomme Spital-olutta ja syömme Bretzeliä.

Ikävä kyllä, Saksa häviää ottelun 2-1 Kroatialle... muuten matsi on ihan jees. Se on aina hyvä, jos futisottelussa tulee kolme maalia. Lähdemme kuitenkin juomaan Arnulfsplatzille: kaljathan on joka tapauksessa ostettu. Se on hauskaa. Arnulfsplatzilla on paljon ihmisiä, ja paikalle tulee enemmänkin Silken tuttuja. Olemme muutaman tunnin siellä. Sen jälkeen lähdemme käymään syömässä - dönerillä tietenkin. Käymme vielä yhdellä yhdessä baarissa, ennen illan päättymistä. Sen jälkeen porukka vähitellen hajoaa, ja suunnistamme eri suuntiin.

Se päivä oli siinä. Huomenna reissun viimeinen päivä.

keskiviikko 11.6.2008 (Regensburgiin, lopultakin...)

Herään aamulla vähän ennen kymmentä, ja laitan koneen ja mesen päälle. Varmistan mesessä vielä Heidiltä, että hän todellakin on lähdössä mukaan Regensburgiin - on hän, ei ongelmaa. Juna lähtee klo 11.43. Näppäilen jotain koneella, syön aamiaisen ja pakkaan nopeasti jotain, ennen kuin klo 11 menen ratikkapysäkille. Ehdin suunniteltuun ratikkaan - Heidiä ei näy missään. Jään odottelemaan Hauptbahnhof Nord -pysäkille, josko Heidi tulisi seuraavalla ratikalla. Olen normaalisti hieman koomassa, kun seuraava ratikka tulee reilun viiden minuutin päästä, Heidi nousee kyydistä ja tervehtii minua. Menemme asemalle. Ostamme Bayern Ticketin 27 eurolla. Tässä vaiheessa ajattelen, että tämä ei nyt ole ihan hirveän hintainen, kun matkustamme kahdestaan - 13,5 euroa per henkilö. Verrattuna siihen, että ilmeisesti joudun perjantaina matkustamaan yksin pois Regensburgista, koska Heidin täytyy lähteä takaisin Müncheniin jo huomenna torstaina - kouluhommia.

Nousemme junaan. Huomaamme, että meillä on 15 minuuttia aikaa, joten käymme vielä hakemassa kahvit asemalta 1,90 euron hintaan. Menemme istumaan junaan ja hörppimään kahvia. Pari minuuttia ennen junan lähtöä joku tyyppi tulee kyselemään meiltä Bayern Ticketistä. Kun sanomme, että olemme menossa Regensburgiin, tyyppi ilmoittaa olevansa kiinnostunut (Kann ich mitkommen), nakkaa minulle viiden euron setelin, ja kysyy, onko ok. Minä nyökkäilen päätä myöntävästi. Periaatteessa viisi euroa on vähän liian vähän, mutta toisaalta, tyyppi oli se, joka teki aloitteen, joten ehkä viisi euroa on ihan ok. Jaamme Heidin kanssa saaliin: oli hyvä, että kävimme hakemassa kahvit, koska istuimme kahvinhakuprosessin jälkeen eri paikoille, ja alkuperäisillä paikoilla tämä tyyppi ei ehkä olisi löytänyt meitä, joten saimme periaatteessa ilmaiset kahvit, ja vähän päällekin.

Junamatka menee melko nopeasti. Lähetän junasta tekstiviestin Silkelle, moneltako olemme Regensburgissa. Yritän ensin lähettää viestin Saksan liittymästäni, mutta se ei onnistu, koska minulla ei ole krediittejä. Vaihdan SIM-kortin, ja viestin lähetys onnistuu. Noin kello 12.15 olemme Regensburgissa. Menemme sovitusti odottomaan Silkeä aseman eteen. Kun olemme odottaneet noin viisi minuuttia, huolestun hieman, koska en ollut saanut Silkeltä vastausta tekstiviestiini. Katson kännykkääni, ja vähän aikaa pyöriteltyäni, huomaan, että minulla oli Silken numero väärässä muodossa kontaktiluettelossani (nolla +49:n sijasta) - en itse asiassa muista, milloin tuota kansainvälistä tunnusta pitäisi käyttää, mutta joka tapauksessa, muutan numeron oikeaan muotoon, ja lähetän uuden viestin. Kello on nyt jo hieman yli puoli yksi. Parin minuutin päästä Silke vastaa, ja ilmoittaa myös, että ei saanut ensimmäistä viestiäni. Hän on 15 minuutin päästä paikalla.

Ja kyllä: 15 minuutin päästä huomaamme tummahiuksisen tytön vilkuttavan meille parkkipaikalta. Nousemme autoon. Matka Silken asunnolle kestää vajaan 10 minuuttia. Yritän autossa jutella Silkelle saksaksi, mutta se on aivan yhtä vaikeaa kuin aikaisemminkin. Ilman englantia ei kyllä pärjää. Sen jälkeen, kun Silke on käynyt ostamassa leipää lähileipomosta ja olemme nakanneet kamamme Silken asunnolle, lähdemme tutustumaan kaupunkiin jalkaisin. Käymme katsomassa kaikki nähtävyydet, mitkä ovat Silken mielestä merkittäviä, ja vähän muutakin. Tärkeimmät nähtävyydet lienevät Regensburgin katedraali, jonka rakentaminen kesti lähes 600 vuotta, kivisilta (Steiner Brücke, Stone bridge), raatihuone, muutama puisto ja koko Altstadtin keskusta kokonaisuudessaan. Käymme syömässä Spitalgarten-nimisessä Biergartenissa - ranskalaisia ja Schnitzeliä, muistaakseni.

Hieman ennen klo 21 menemme keskiaikaiseen ravintolaan, joka osoittautuu mielenkiintoiseksi paikaksi. Sisustus on keskiaikaisen näköistä, musiikki kuulostaa keskiaikaiselta, tarjoilijoilla on keskiaikaiset vaatteet (semmoiset kaavut)... siistiä. Ruokalista on ulkonäöltään myös tyyliin sopiva. Ruokia löytynee myös nykyajalta, mutta juomissakin on panostettu autenttisuuteen: menusta löytyy Met (lausutaan miit), joka on keskiaikaista viiniä. Tilaamme sellaista litran jaettavaksi neljästään - Silken kaveri, joka itse asiassa työskentee samassa ravintolassa, liittyy seuraamme yhdeksän jälkeen. Viiniä saa sekä makeana että kuivana - me otamme kuivan version. Jostain syystä viini kuitenkin maistuu erittäin makealta. Selvittämättä jää, mistä tämä johtuu. Joka tapauksessa, kuivakin keskiaikainen viini oli kuulemma hieman makeaa. Ravintolassa on mukava istua iltaa. Juomme viini lisäksi sellaista erikoisuutta kuin olut sekoitettuna keskiaikaiseen viiniin: juoma on erittäin hyvää! Olen samaa mieltä Silken kaverin kanssa, jonka nimeä en vaan pysty muistamaan nyt, että tämä juoma on parempaa kuin pelkkä olut.

Silken kaveri ei lähde mukaamme, kun menemme käymään kolmestaan vielä yhdessä paikassa, ennen suunnistamista takaisin Silken asunnolle. Käymme Irish Pubissa juomassa yhden oluen ja kuuntelemassa live-esitystä. Sitten lähdemme kävelemään pois. Seuraavana aamuna pitää herätä melko aikaisin, koska Heidi aikoo ehtiä klo 9.43 junaan.

Semmoinen oli ensimmäinen päivä Regensburgissa.

61. päivä, lauantai 3.5.2008 (Ljubljanasta Budapestiin)

Heräämme aamulla suunnitelmien mukaisesti jo seitsemän jälkeen. Vähemmän yllättäen olemme ensimmäiset, jotka heräävät dormissamme. Teemme aamutoimet. Suihkusta tulee saatanan kylmää vettä, enkä ole ollenkaan tyytyväinen siihen. Tuurilla muistan ottaa myös seinästä kameran laturini ja akkuni mukaan. Sama nainen, joka oli vienyt sänkyni eilen, kehtaa vielä aamulla pyytää, voinko katsoa, näenkö lattialla missään ylimääräistä avainta. Ei näy, enkä tiedä, olisinko ilmoittanut, vaikka olisikin näkynyt. Hukatusta avaimesta piti maksaa muistaakseni 10 euroa. Hajoa siihen.

Olemme myöhässä rendezvoussamme, kello on noin 8.20, kun pääsemme sinne. Puhe oli olla siellä klo 8. Haemme kahvit jostain kuppilasta, ja menemme takaisin ulos. Sitten huomaammekin, että tytöt ja Pavel olevat puiston laidalla jo odottelemassa. He olivat ostaneet hostellilta aamiaisen. Meidän hostelli ei ikävä kyllä sellaista luksusta tarjonnut. Mukavaa oli se, että he olivat kuitenkin salakuljettaneet minulle ja Anallekin ruokaa: pystyimme syömään sitten autossa herkulliset voileivät.

Päivän ensimmäinen tehtävä oli päästä Budapestiin. Matkaa Ljubljanasta oli jonkun verran. Vuorottelimme kuskeja. Minäkin pääsin ajamaan varmaan jonkun kahden tunnin pätkän lopusta. Tiet olivat melko huonot välillä. Jossain vaiheessa juutuin joksikin aikaa jonkun isomman ajoneuvon taakse hieman liian pienellä nopeudella - piti tehdä siis ohitus. Tiet olivat kuitenkin melko huonot. Lopulta tein kunnon ohituksen formula1 -tyyliin kolmosvaihteella, moottorin kierrosten käydessä lähellä miljoonaa. That was nice...

Iltapäivällä saavuimme Budapestiin. Ensin meidän piti tehdä check init huoneisiimme. Jätimme auton melko lailla hostelliemme keskiväliin (kyllä, minä ja Ana nukumme jälleen kerran eri hostellissa kuin muut), ja menemme aluksi Pavelin ja tyttöjen hostelliin, ja sitten minä ja Ana kävelemme omaan hostelliimme. Kävimme mutkan Pavelin ja tyttöjen hostellilla, koska halusimme varmistaa, että siellä ei ole tilaa meille. Pavel ja tytöt nukkuivat hostellissa, jonka nimi oli Museum Guest House 2, minä ja Ana taas hostellissa, jonka nimi oli Museum Guest House 1. En oikein tiedä, mistä oli kyse. Hostellit olivat kuitenkin jonkun kilometrin päässä toisistaan.

Meidän hostelli vaikutti kyllä taas joltain... no, joltain muulta kuin hostellilta. Mutta ainakin paikka oli halpa: vain 7,5 euroa per yö per hlö! Minä ja Ana nukuimme ikään kuin parvella, jossa oli vain kaksi sänkyä. Se oli ihan jees.

Joka tapauksessa, kun saimme check inin tehtyä, menimme kiertelemään Budapestiä. Meillä oli aikaa vain tämä iltapäivä ja ilta, sekä huominen aamupäivä. Budapestin jakaa Tonava kahteen osaan, Budaan ja Pestiin. Kävimme lauantaina kävelemässä Budan puolella. Katsoimme myös kaikki nähtävyydet, mitä nyt kaupungista löytyi: parlamenttitalo, ja mitä niitä nyt olikaan, ei voi  muistaa. Joitain rakennuksia, jotka syystä tai toisesta ovat nähtävyyksiä. Illan päätteeksi menimme syömään Luigi's-nimiseen paikkaan. Se oli hyvä paikka. Saimme perinteistä unkarilaista ruokaa sopuhintaan (alle kymppi). Kyse oli koko menusta: alkuruoaksi gulassikeittoa ja leipää, pääruoaksi joku lihahässäkkä, jälkiruoaksi lettua. Tosi hyvä. Ruokajuomaksi tietenkin olut.

Muuta emme illalla ehtineetkään tekemään. Meillä oli seuraavana aamuna luvassa taas melko aikainen herätys, että ehtisimme vielä katsomaan kaikki Budapestin loput nähtävyydet.

60. päivä, perjantai 2.5.2008 (Ljubljana)

Päivä käytetään Ljubljanan nähtävyyksiin, jotka eivät sijaitse ihan keskustassa. Ensin käymme katsastamassa jotkut luolat, joiden nimeä en muista. Mutta ne olivat mahtavat! Hintaa oli reilusti, muistaakseni 16 euroa, mutta oli se sen arvoistakin. Kyseessä oli iso luonnonluola, jonka läpi oli rakennettu kiskoja useampia kilometrejä. Luoliin tutustuminen alkoikin sillä, että menimme istumaan vaunuihin, ja meitä kuljetettiin ehkä 15 minuuttia kiskoja pitkin luolaston sisään - matka oli suureksi osaksi myös alaviistoon. En muista kuitenkaan, kuinka syvälle menimme loppujen lopuksi. Kun nousimme "junasta", kävelimme englanninkielisen oppaan johdolla ehkä tunnin ajan luolan sisällä. Luolat olivat vaikuttavan kokoiset! Kierros loppui taas siihen, että lähdettiin kiskoja pitkin pois. Aivan lopussa pysähdyimme vielä katsomaan jokea, joka virtasi luolan alla. Ilmeisesti joki oli aikaisemmin virrannut ylempänä, ja se oli osittain syy luolien muodostumiseen.

Tämän jälkeen lähdimme sompailemaan autolla, ja etsimään jotain järveä, joka oli ilmeisesti näkemisen arvoinen. Harhailtuamme taas jonkun aikaa löysimme järven ehkä tunnin etsimisen jälkeen. Ja olihan se järvi ihan siisti. Keskellä oli joku saari, jonne olisi voinut mennä veneellä, jos olisi halunnut maksaa. Lisäksi järven takana avautui hieno alppimaisema. En nyt tiedä, olivatko ne varsinaiset alpit, mutta jotkut alppien jatkeet ainakin ulottuvat hyvin Slovenian puolelle. Kävelimme jonkun matkaa järveä ympäri, ja räpsimme turistimaisesti kuvia. Daisy oli itse asiassa koko reissun ajan virallinen valokuvaajamme. Hän otti ilmeisesti jonkun 700 kuvaa kolmen päivän aikana. Mielestäni se on ihan hyvin... reissun jälkeen sain nämä kuvat itselleni myös, which was nice.

Söimme järven rannalla. Ei ollut ihan tappohintaista, hinta oli jonkun alle kympin muistaakseni. Järveltä ajoimme takaisin Ljubljanaan. En muista enää, mitä oikein teimme illan. Järvellä olimme joka tapauksessa silloin, kun aurinko vielä paistoi korkealta. Ja ihan illalla kävimme istuskelemassa päätteeksi vielä yhdessä kuppilassa, joka sijaitsi Ljubljanan halki virtaavan joen varrella. Yöksi jouduimme hajaantumaan, kun minä ja Ana menimme nukkumaan Alibi hostelliimme, jonne meillä oli varaus täksi yöksi. Yritimme itse asiassa perua sen vielä aamulla, koska, no, ainakin minä ajattelin, että sama säästää hieman rahaa, ja nukkua toinenkin yö siellä samassa hostellissa, missä ekakin: eli neljä ihmistä kahdessa sängyssä -tyyliin. Mutta peruminen ei onnistunut, kun yritimme tehdä sen niin myöhään.

Meillä oli tiedossa myös melko aikainen herätys, koska meidän piti lähteä ajamaan lauantaiaamuna melko aikaisin Budapestiin. Olimme käyneet Anan kanssa heittämässä kamat Alibi hostelliimme jo aikaisemmin samana päivänä, ja nähneet, mikä hirvitys meitä siellä odotti. Meillä oli normaalisti dormi, ja samassa huoneessa oli ainakin 10 muuta ihmistä. Taisi olla itse asiassa 16 hengen dormi.  Mutta jotain positiivistakin oli: ilmainen netti. Olimme sen verran aikaisin illalla kuitenkin hostellilla, että ehdimme hyödyntää tätä asiaa hetken aikaa.

Kun menimme nukkumaan joskus klo 23:30, dormissa ei ollut ketään muuta. Ai niin joo, nyt muistuikin mieleeni yksi tapahtuma. Teimme sängyt valmiiksi Anan kanssa, kun teimme check-inin aikaisemmin päivällä. Sitten, kun illalla tulimme takaisin, joku nainen oli ottanut minun sänkyni käyttöön. Kunnon paskiainen! Selitin sille monta kertaa, että respasta oltiin sanottu, että avainten (lokeroihin, jotka ovat dormissa) numeroilla ei ole mitään merkitystä sänkyjen numeroiden kanssa, jokainen saa valitan sänkynsä itse, mutta vaikeaa näytti olevan ymmärtäminen. Minun piti hakea sitten uusi lakanasetti respasta. Respa oli muuten aika kylmäkiskoinen. Aikaisemmin päivällä respassa oli tosi mukava nainen, mutta nyt illalla joku ärsyttävä bitch. No, sain joka tapauksessa uudet lakanat, kun selitin tilanteen.

Dormihuoneemme muut asukkaat tulivat tasaisin väliajoin klo 01 ja 05 välillä rymistelemään huoneeseen. No, sai siinä joten kuten kuitenkin nukuttua, minulla taisi ainakin olla korvatulpat mukana.

Välihuomio

Blogi on aivan hemmetisti jäljessä, eikä mitään merkkejä ole nähtävissä, että sitä saisi kurottua kiinni mitenkään. Tulin eilen Rock im Parkista, huomenna lähden varmaan Regensburgiin. Koko kesäkuulle on aika paljon ohjelmaa. Lisäksi ulkona paistaa aurinko, joten kämpän sisällä oleva tietokone ei houkuttele hirveästi.

Älkää siis odottako, että tänne ilmestyisi jatkossakaan hyvää tahtia mitään. Voisin tietenkin kirjoittaa näistä tuoreista tapahtumista, mutta toisaalta minusta on kiva muistella noita yli kuukauden takaisiakin tapahtumia, joten todennäköisesti yritän vielä muistaa, mitä silloin on tapahtunut ja kirjoittaa jotain niistäkin.

Kiitoksia joka tapauksessa kaikille blogini lukijoille - on mukavaa, että en kirjoita näitä pelkästään itseäni varten.

59. päivä, torstai 1.5.2008 (Saapuminen Sloveniaan)

Käyn ensimmäisen kerran hereillä joskus yhdeksän maissa. Laitoin herätyksen edellisenä iltana klo 10.30:ksi. Ajattelen, että en kyllä jaksa mitenkään lähteä minnekään autoreissulle ihmisten kanssa, joita en tunne - varsinkin, kun hostellia ei ole varattua, ja sen tarvisi jo seuraavaksi yöksi. Jatkan nukkumista. Päättelen, että kyllä ne asiat selviää sitten...

Makoilen sängyssä puoliunessa, kun joku koputtaa oveeni. Oletukseni mukaisesti se on Pavel. Hän pahoittelee huoneeseeni tunkeutumista, kun huomaa, että olen vielä sängyssä. Soperran jotain tietämättömyydestä vastaukseksi Pavelin kysymykseen, olenko lähdössä. Pavel poistuu, ja minä puserran itseni sängystä ylös. Avaan koneen. Zairalta, meksikolaiselta matkanjärjestäjältä, on tullut postia, niin kuin pitikin. Siinä on tietoa hostelleista, missä Zaira, Pavel ja Daisy, toinen meksikolaisista matkanjärjestäjistä, aikovat yöpyä. Melko haluttomasti rupean selvittämään hostellijuttua. Ei hyvältä näytä. Jossain vaiheessa Variskin ilmestyy skypeen. Ilmoitan hänellekin, että olen mahdollisesti lähdössä Sloveniaan ja Unkariin. Käyn pyörimässä myös Pavelin huoneessa, ja ilmoittamassa, että hostellitilanne ei näytä hyvältä - Pavelin ja meksikolaisten hostellit ovat jo täynnä. Muutenkin näyttää aika nihkeältä: kaikki hostellit näyttävät olevan täynnä torstai-iltana Sloveniassa.

Pavel mainitsee, että minun pitäisi varata hostelli kahdelle ihmiselle: joku espanjalainen tyttö on myös lähdössä mukaan. Vähitellen alan heräämään ja innostumaan matkasta. Kello on jo yli 11. Meidän piti ilmeisesti lähteä alun perin klo 11 jälkeen. Lopulta päätämme, että eka yölle ei varata hostellia (se on vaikeaa, kun yhtään ei ole vapaana), ja varaamme vain kahdelle viimeiselle yölle hostellin.

Pakkaan tavarat erittäin nopealla aikataululla joskus klo 11.30 aikoihin. Pääsemme vihdoin liikkeelle klo 11.45 aikoihin. Menemme ratikalla Karlstrassen pysäkille. Samalla ratikalla menee myös pari amerikkalaista Lothstrasselta, Alex ja Craig (muistaakseni). Karlstrassella tapaamme Zairan ja Daisyn. Kävelemme jonkun matkaa haupparia kohti. Pavel ja Zaira jäävät odottelemaan laukkujen kanssa, kun minä lähden Daisyn kanssa hakemaan vuokra-automme avaimia. Auton vuokrausliikkeessä meitä palveleva pyylevä naishenkilö vaikuttaa melko tympeältä. Auton vuokran piti käsittääkseni olla jotain 150 euron luokkaa. Useiden papereidenvaihtojen jälkeen alamme päästä prosessin loppuun. Naisasiakaspalvelija sanoo, että auton palautus tapahtuu siis sunnuntaina samaan aikaan. Korjaamme, että haluamme pitää auton sunnuntai-iltaan asti. Naisasiakaspalvelijan kasvoille syntyy ilme, joka on yllättyneen ja vittuuntuneen välimaastossa, hän näppäilee vähän aikaa tietokonettaan ja sanoo, että hinta nousee sitten 350 euroon. Tämän jälkeen me katsomme Daisyn kanssa toisiamme kasvoillamme ilme, joka on kauhistuneen ja vittuuntuneen välimaastossa. Daisy soittaa Zairalle. Ei voi mitään. Meidän on pakko ottaa auto tuolla hinnalla. Eihän se ihan tappohinta tietenkään ole. Per hlö hinnaksi muodostuu 70 euroa.

Menemme takaisin muiden luokse. Paikalle on ilmestynyt myös seurueemme viides jäsen, Ana. Retkikuntamme on nyt täydessä kokoonpanossaan. Menemme etsimään auton parkkihallista. Lopulta löydämme Opel Zafiramme. Auto on iso! Kaikki vaikuttaa muutenkin hyvältä. Äänentoisto kuulostaa hyvältä, gps löytyy. Ihasteltuamme autoa hetken, lähdemme liikkeelle Daisyn ajaessa autoa ensin. Meillä on joitain ongelmia gps:n kanssa. Minulle ei täysin valkene, mikä on homman nimi. Joka tapauksessa, meillä on yksi kartta-cd sisällä laitteessa, emmekä saa sitä pois. Ja homma ei lähde pelittämään tuolla cd:llä. Löydämme jonkun autonvuokrausfirman kaverin parkkihallin ulkopuolelta. Hänkään ei saa systeemiä pelittämään. Kaveri sanoo jotain, että me tarvittais kaksi cd:tä. Meillä ei kuitenkaan ole kuin yksi cd. Tytöt menevät auton ulkopuolelle, ja Pavel siirtyy takapenkiltä etupenkille tutkimaan tilannetta. Parin minuutin taistelun jälkeen Paveli onnistuu saamaan kiekon ulos: hän pitää ilmeisesti vaan eject-nappia pari sekuntia pohjassa. Uskomatonta tekniikkaa. En kyllä tiedä, mitä tämä auttaa, kun meillä on kuitenkin vain se yksi ja sama cd. Lopulta taidamme laittaa saman levyn uudelleen sisään, ja saada gps:n toimimaan sillä. Meillä on ihana espanjankielinen ääni opastamassa meitä määränpäähämme. Pelkona on kuitenkin vielä, että kartta käsittäisi pelkästään Saksan alueen, jolloin olisimme kusessa...

Aloitamme matkan kohti Sloveniaa. Reitti on hieno. Menemme alppien ohi/läpi. Eväinä meillä on muun muassa Pavelin tekemiä lihapullia. Hakkaavat tyhjän mennen tullen, ja maistuvatkin itse asiassa yllättävän hyvältä. Matka menee rattoisasti, ja autokin toimii hyvin. Saavumme Ljubljanaan joskus iltapäivällä, ehkä klo 16 aikaan. Minä ajan viimeisen pätkän jostain Ljubljanaan. Pienellä etsimisellä löydämme Pavelin, Zairan ja Daisyn hostellin. Minä ja Ana jäämme odottamaan autoon, kun muut menevät tekemään check-inin ja heittämään tavarat sinne. Minä joutunen nukkumaan autossa Anan kanssa. Muut tulevat takaisin jonkun 15 minuutin kuluttua. Vaikuttaa kuulemma hyvältä. Illalla huoneeseen pystyy kulkemaan ilman respan kautta menemistä. Minut ja Ana voitaneen salakuljettaa huoneeseen illalla. Jes...

Lähdemme etsimään ruokaa. Päädymme menemään hostellin lähellä olevaan kiinalaiseen paikkaan. Hetken aikaa ruokalistaa ihmeteltyämme tilaamme setin, joka on tarkoitettu neljälle ihmiselle. Ana ottaa oman annoksen. Ravintola on kiva paikka, ja hinnat eivät vaikuta pahoilta. On myös kiva olla liikkeellä näin kansainvälisellä porukalla. Välillä homma menee siihen, että tytöt puhuvat espanjaa keskenään, ja Pavel ja minä puhumme englantia keskenämme. Neljän hengen setti on hemmetin iso. Minä ja Pavel tuotamme ainoina miespuolisina ison pettymyksen. Meillä jää annoksesta syömättä iso osa, vaikka meillä oli todella kova nälkä, kun tulimme ravintolaan. Lopussa keskitymme siihen, että saamme ainakin kaiken lihan syötyä. Lopuksi saamme vielä jälkiruoan. Se ei onneksi ole sentään kovin iso, jotain hedelmää tai jäätelöä se oli, ei pysty muistamaan tarkasti. Kun olemme saaneet jälkiruoan syötyä, jäämme vielä istuskelemaan hetkeksi paikkaan. Tytöt tuntevat jonkun slovenialaisen jätkän, joka oli vaihdossa Münchenissä viime lukukaudella. Pian David saapuukin. Juttelemme jonkun aikaa, Davin juo jonkun limpparin, ja poistumme. Aiomme mennä vielä illan päätteksi kiertelemään kaupunkia.

Lähdemme kahdella autolla liikkeelle: David on omalla autollaan. Ajamme keskustaan, ja kävelemme siellä Davidin toimiessa paikallisena oppaana. Käymme kaupungin keskipisteessä, katselemassa lohikäärmepatsaita ja kävelemässä joen varrella, joka menee kaupungin läpi. Parin tunnin kiertelyn jälkeen palaamme takaisin hostellille. Ja onnistumme tosiaan Anan kanssa pääsemään sisään. Meillä on kolme sänkyä huoneessamme. Sekin on oikeastaan pirun hyvä, että meillä edes on oma huone. Pavel ja muut olivat kuitenkin ottaneet halvimman mahdollisen majoituksen hostellista, jonka piti siis olla luonnollisesti dormi, mutta saivat kuitenkin oman huoneen. Laitamme kaksi sänkyä yhteen, joissa pitäisi nukkua neljän ihmisen. Joku saa nukkua omalla sängyllään. Aloitamme jo arpomaan, kuka pääsee omaan sänkyynsä, mutta Ana ilmoittaa, että on valmis maksamaan luksuksesta, joten arvontaa ei tarvita.

Jep jep. Minä ja Pavel nukumme laidoille, tyttöjen ottaessa keskipaikat. Kaikki nukkunevat yönsä hyvin, vaikka tilaa ei ole liikaa.

Siinä oli retken eka päivä.

58. päivä, keskiviikko 30.4.2008 (Vappu!)

Jee, vappu! Käyn aamulla salilla. Sieltä juoksen suoraan ergonomia-tapaamiseen klo 12. Tällä kertaa paikalla ei näköjään ole muita kuin minä ja Heidi. Variskin on onnistunut nukkumaan pommiin jotenkin. Tapaaminen kestää normaalisti sen reilun vartin. Kyllä tästä jotain tolkkua saa, kun käy kuuntelemassa ensin saksankielisen luennon, ja sitten professori selittää pienelle porukalle englanniksi, miten asiat ovat. Kävelemme Heidin kanssa pois tapaamisesta. Törmäämme Lothstrassen entrancen edessä Lothstrassen asukkaisiin. Pojat on ostaneet olutta ja ovat lähdössä englischer garteniin. Pavel mainitsee, että on lähdössä huomenna Sloveniaan ja Unkariin. Hän mainitsee myös, että heitä on vasta kolme henkilöä lähdössä, autolla, ja että matkalle mahtuu vielä lisää ihmisiä. Jaa-a. Mietin, että tuotahan voisi jopa harkita, ainakin leikillään. Pavel mainitsee joitain nimiä, joita en tunne. Voin kuulemma mahdollisesti kysyä asiasta esimerkiksi illalla: kaikki ovat menossa suomalaisten tyttöjen kämpille juhlimaan vappua.

Heidi jatkaa matkaansa kotia, minä jään kämpille. Löydän Variksen. Menemme kämpän eteen hengaamaan aurinkoon. Suunnittelemme hieman päivää... Päätämme lähteä Englischer Garteniin. Otamme vähän ruokaa ja juomaa mukaan kämpiltä. Lisäksi käymme kaupassa ensin. Yritämme mennä Pennymarktiin, mutta emme löydä sinne. Emme olleet edes tietoisia, että asuntomme lähellä on pennymarkt, mutta minä huomasin muutama päivä sitten, että siellä on tosiaan. Mutta joo, en katsonut tarkasti sijaintia, ja emme löydä sinne nyt. Menemme sitten Rewe/Aldi-osastolle. Ai niin joo, Tengelmannilta ostimme jo 15 minuuttia sitten kuohuviinipullon vitosella. Myös 2-3 eurolla olisi irronnut, mutta Varis ei jostain syystä halunnut ostaa halvinta. Minulle olisi kelvannut.

Kävelemme laukut täynnä tavaraa puistoon. Puistossa näemme ambulanssin. Varis sanoo oletettavasti läpällä, että siellä varmaan kuljetetaan jotain Lothstrassen jamppaa. Viiden minuutin sisään meille selviääkin, että siellä tosiaan kuljetettiin Lothstrassen kaveria - Christoffilta (saksalainen kaveri minun kerroksesta) oli ilmeisesti murtunut jalka jalkapalloa pelatessa! Huhhuh... kovaa menoa. Menemme Variksen kanssa istuskelemaan sinne, missä muutkin ovat. Tapamme taas normaalisti aikaa pari tuntia. Aurinko paistaa mukavan lämpimästi. Juomme kuohuviinipullon pois kuljeksimasta. Menen heittelemään frisbeetä. Heti ensimmäinen frisbee, joka minun pitäisi ottaa kiinni, iskeytyy suoraan aurinkolaseihini. No, aurinkolasit näyttävät kuitenkin ehjiltä, ja loput heitot saan kiinni ongelmitta.

Iltapäivällä porukka rupaa lähtemään. Moni on pyörillä, me kävelemme Variksen kanssa. Meidän pitää käydä nostamassa rahaa Infanteriestrassen automaatilta. Kun olemme nostamassa rahaa, alkaa aivan hirveä kaatosade. Odottelemme noin 15 minuuttia sateen loppumista, mutta se ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Varis juttelee jotain jonkun saksalaisen kanssa, joka myös odottaa sateen loppumista. Lopulta Varis keksii kuningasidean: otetaan paidat pois, ja juostaan Lothstrasselle, matkaa ei ole kuin muutama sata metriä. Paita pois sen takia, että se ei kastuisi. Saksalaiset katsovat ihmeissään meidän touhuamme. Varis sanoo vaan, että "Hei, me ollaan Suomesta". Luonnollisesti siis saksaksi. Se on hyväksyttävä selitys. Juoksemme aivan hemmetisti!

Lothstrassella... aivan hemmetin hengästyneenä ja märkänä. Sade ei tosiaan lakannut hetkeksikään. Lisäksi meikä aloitti juoksemisen aivan liian lujaa, jalat oli hapoilla ja 100 metrin juoksemisen jälkeen. Ja keuhkot räjähtämispisteessä. Puhalten huoneessani seuraavat 15 minuuttia. Varis viettää aikaansa oman kerroksensa keittiössä, minä taas omassa huoneessani. Huoneeseeni tulee myös useampia jenkkejä hengailemaan. Joskus klo 22 jälkeen lähdemme tyttöjen kämppää kohti. Meitä lähtee taas ihan kunnioitettavan kokoinen porukka Lothstrasselta. Täytyy taas kyllä nostaa hattua Lothstrasselle - kyllä tämä on oikeasti aivan mahtava paikka asua. Ei mistään, ei mistään muualta lähde yhtä paljon porukkaa mihinkään bileisiin kuin Lothstrasselta.

Tyttöjen asunnon pohjakerroksen biletilassa on ihan hyvä meno päällä. Ja suomalaiset ovat saaneet päättää musiikin. Se tarkoittaa hyvää musiikkia mm. Children of Bodomin malliin. Illan mittaan musiikista tulee kyllä sanomista. Joillakin saksalaisilla perserei'illä on joku ongelma suomalaisten valitseman musiikin kanssa. Niin kauan kuin musiikki on hyvää, on bileissäkin hauskaa. Bileissä on samaa sakkia, mitä yleensäkin. Suomalaisia, saksalaisia, amerikkalaisia ja joitain sekalaisia espanjalaisia/meksikolaisia. Jossain vaiheessa muistan Slovenian/Unkarin reissun, ja jostain syystä reissu kiinnostaa minua. Löydän vihdoin Pavelin, ja kysyn, että keneltä minun oikein pitäisi kysyä reissusta. Löydän oikeat henkilöt, ja pienen arpomisen jälkeen meksikolaiset ottavat puhelinnumeroni, ja aikovat soittaa. Jossain vaiheessa saksalaiset voittavat väännön musiikista, ja kaiuttimista alkaa tunkea moskaa. Jossain vaiheessa käymme myös painimassa vessan ja biletilan välisellä käytävällä. Varsinkin Tuomas on innokkaana haastamassa kaikkia painimaan nahkahousuissaan. Ainakin Tuomaksella ja Villellä on tosiaan komeasti Lederhosenit päällä vapun kunniaksi.

Jossain vaiheessa (alkaa olemaan kulunut ilmaus) siirrymme yläkertaan, kun alakerran paskaa musiikkia ei jaksa kuunnella. Siellä ei mene varmaan aikaa kuin joku 45 minuuttia, ennen kuin lähdemme Tuomaksen kanssa pois päin. Ollessani yläkerrassa meksikolainen tyttö, Zaira, Slovenia-Unkari-matkan yksi suunnittelija, soittaa minulle. Kyllä minulle tosiaan ilmeisesti olisi paikka siellä. Zaira kertoo joitain aikatauluja ja basic-infoa retkestä. Pavelkin on yläkerrassa, joten kyselen häneltäkin vielä. Huomenna pitäisi herätä melko "aikaisin", joskus klo 11 maissa olisi lähtö. Yksi ongelma on vielä: Pavel ja 2 meksikolaista ovat varanneet jo hostellit kolmeksi yöksi, kolmelle henkilölle. Minun pitäisi jostain hommata vielä ne. Mietin, että varmaan se aamulla jotenkin selviää.

Mutta joo! Lähdemme tosiaan Tuomaksen kanssa pois tyttöjen kämpiltä jossain vaiheessa. Saamme otettua yhden hienon kuvan, missä poseeraamme keskellä tietä. Täytyy laittaa se tänne jossain välissä. Missaamme tramin, ja seuraava tulee 30 minuutin päästä. Ts. kävelemme haupparille. Minulla ei haupparille ole mitään muuta asiaa kuin ruoka. Pakko syödä jotakin, kun tänään ei ole tullut mitään ihmeempää syötyä. Memo's kebab oli illalla kiinni, kun yritimme Variksen kanssa siellä käydä. Syön muistaakseni normaalisti kolme juustohampurilaista. Sen jälkeen Tuomas lähtee kämpille, ja minä lähden tramilla Lothstrasselle. Nukkumaan välittömästi.

Huomenna ihmeseikkailua luvassa.

57. päivä, tiistai 29.4.2008 (ergonomiaa)

Jee, tiistai. Viikon ainoa kunnon luentomme, ergonomiaa klo 11.45-13.15 saksaksi. Mahtavaa. Käymme kuuntelemassa setin, ja ymmärrämme sen normaalin 10-20 % sisällöstä. En muista yhtään muuten, mitä tänään tehtiin. Ei oikein mitään. Nörtteilyä koneella. Pientä reilin suunnittelua, ja semmoista. Huomenna on vappu. Silloin lienee tekemistä. Tänään ei tarvitse tehdä mitään. Menen itse asiassa aikaisin nukkumaankin. Jotenkin käsittämättömästi unirytmi näyttää olevan kohdillaan juuri väärään aikaan, kun huomenna se menee varmasti vituiksi taas vapun takia. Mutta eipä siinä mitään.

56. päivä, maanantai 28.4.2008 (sali)

Tänään ei kyllä muistaakseni tapahtunut mitään ihmeempää. Kävin salilla jossain välissä. Varis kävi hoitamassa Pasingissa joitain opiskelujuttuja. Varmaan minäkin ehkä tein joitain opiskelujuttuja kämpillä. Lisäksi varmaan tein ruokaa. Vitun kiinnostavaa. Ai niin, joitain sähköposteja kirjoittelin. Alkaa olla ajankohtaista, että saisin hoidettua työsopimusasiat kuntoon, ja varattua lennon Suomeen. Ja hommattua asunnon Berliinistä. Kaikkea semmoista.

Ei tosiaan sen kummempaa tänään.

55. päivä, sunnuntai 27.4.2008 (Altsin lento pois)

Heräämme Altsin kanssa suht aikaisin, klo 9 aikoihin. Päätämme lähteä vielä käymään jossakin ennen Altsin lentoa. Menemme käppäilemään Marienplatzille. Mitään kummempaa emme teekään. Käymme hieman kauempana kuin normaalisti katsomassa, mitä sieltä kauempaa löytyisi. Ei mitään ihmeempää. Klo 12 jälkeen Altsin pitää lähteä haupparilta lentokenttää kohti. Oli kyllä mukavaa, että Altsi kävi piipahtamassa. Sitä tulee tehtyä enemmän kaikenlaista, kun on vieraita Suomesta, ja on tosi kiva nähdä Suomen kavereita täälläkin päin maapalloa. Altsin jälkeen ei ole kuitenkaan tiedossa enää muita suomalaisia kavereita, jotka olisivat tulossa täällä käymään. Isoveli on kyllä tulossa vaimonsa kanssa kesäkuussa. Se on tosi jees.

Käyn salilla. Ajattelin ensin käydä sen jälkeen suihkussa, mutta päätänkin muuttaa suunnitelmaa. Käyn syömässä kebabin haupparin vieressä olevassa kebab-paikassa (paikan nimi on jotain tyyliin Tahmalacan restaurant, tai jotain yhtä käsittämätöntä), ja suunnistan suoraan Englischer garteniin. Suihkuun ehtii myöhemminkin. Käyn nopeasti pyörähtämässä Chinesischer Turmissa. Jaa, formuloita. Räikkönen voittaa. Hyvä. Sitten käyn tsekkaamass lähempää rumpaleita, jotka soittavat joka päivä Englischer Gartenissa. Kuulostaa ihan hienolta. Sitten lähden kävelemään kohti sitä paikkaa, missä porukka yleensä hengaa Lothstrasselta. Kuin tilauksesta Varis soittaa. Löydän normaalin poppoon istuskelemasta sieltä. Kulutan aikaani lueskelemalla TZ-lehteä tjsp. jonka nappasin mukaan haupparilta 70 sentillä. Lehdessä on vertailtu Münchenin alueen Biergartenit. Pari tuntia puistossa istuttuamme lähdemme suunnistamaan pois.

Kämpillä käyn suihkussa. Kello on jo jonkun verran. Illalla ei tapahtu mitään kummempaa. Nukkumaan.

54. päivä, lauantai 26.4.2008 (Frühlingsfest)

Tänään on Variksen synttärit. Syömme aamupalaksi Altsin kanssa leipää, ja lähdemme liikenteeseen. Käymme kiertelemässä Marienplatzilla. Altsi löytää jostain liikkeestä Coma-paidan, mille löytyy käyttöä ainakin maanantaisin. Etsimme kuumeisesti myös lahjaa Varikselle. Lopulta löydämme hyvän kortin ja kirjoitamme sinne hienoa tekstiä saksaksi. Lisäksi Varis saa kupongilla illalla meiltä kaksi olutta tai döneriä. Menemme Englischer Garteniin, jossa Varis ja joitain jenkkejä on jo hengailemassa. Tuomas, Ville ja joku ulkomaalainen, jonka nimeä en muista, ilmestyvät grillaamaan paikalle jossain välissä. Käymme Altsin kanssa tsekkaamassa Pant... jotain sinnepäin nimisen temppelin, joka on pienellä kukkulalla puiston keskeisellä paikalla. Sieltä on ihan hyvät näkymät puistoon.

Jonkun pari tuntia puistossa hengailtuamme lähdemme suunnistamaan jätkien (Tuomas, Pekka, Ville) kämpille. Suunnitelmana on, että käymme ostamassa joitain ruokatarpeita Pennymarktista, ja menemme tekemään ruokaa sinne, ja hoidamme päivän ruokailun sillä tavalla. Löydämme pennymarktista 450 g joitain melko laadukkaita pihvejä, pari sataa grammaa juustoa, uunissa valmistettavan patongin sekä sixarin olutta. Ostokset maksavat noin kahdeksan euroa. Ei hirveän paha mielestäni. Varsinkin kun ottaa huomioon, että saimme noista tarpeista todella täyttävän aterian - joka oli meidän päivän ainoa ateria itse asiassa. Münchenin halpakaupat on mahtavia.

Syötyämme, juotuamme, kahviteltuamme, hengailtuamme jonkun aikaa, ja syötyämme kakkua jätkien kämpillä lähdemme suunnistamaan kohti Frühligsfestiä, joka oli yksi niistä tapahtumista, jonka Altsi halusi kokea, ja muutenkin sinne kyllä kiinnosti mennä. Saavumme paikalle klo 22 aikoihin, eli aika myöhään - paikka menee kiinni jo 23.30. Käsittämättömästi, portsari kysyy Altsilta papereita. Kysymys tarkoitti sitä, että portsari erehtyi kaverini iästä yli 10 vuotta.

Hukkaamme sisällä Altsin hetkeksi, koska paikka on aivan hemmetin täynnä, ja Altsi menee käymään vessassa, kun me muut lähdemme etsimään pöytää. Pääsemme istumaan melko lähelle lavaa. Mielestäni näiden Frühligsfestien, missä nyt on tullut käytä, bilebändit on aivan mahtavia. Tosi hyvät biisivalinnat. Ja, kuten normaalisti, Frühlingsfestillä on aivan mieletön meno päällä! Masseja kannetaan pöytiin jatkuvalla syötyllä, porukka seisoo penkeillä, laulaa mukana, tanssii, juovat luonnollisesti... Frühlingsfest vahvistaa ajatusta siitä, että olisi tosi siistiä tulla käymään Münchenissä ensi syys- tai lokakuussa, Oktoberfestin aikaan.

Ai niin, meillä oli ihan hauska sattumus heti, kun istuimme pöytäämme ja yritimme tilata olutta. Tilasimme tarjoilijattarelta kolme massia olutta (Altsi oli vielä vessassa, joten emme tilanneet vielä hänelle). No, tarjoilijattarella oli siinä heti valmiiksi juomia kädessä, ja saimme oluemme välittömästi. Kippistelimme, ja otimme ensimmäiset siemaukset oluista. Mitä ihmettä, mikä maku, ihmettelen heti. Tuomas istuu minua vastapäätä, ja huomaan hänen ilmeestään saman ihmetyksen. Ei vittu, radlereita (oluen ja limonadin sekoitus)! Saamme kohta kiinni saman tarjoilijattaren, joka meille juomat kantoi. Hän katsoo juomiemme värejä, ja suostuu vaihtamaan Tuomaksen juoman. Tarjoilijatar katsoo minun ja Variksenkin juomia, ja toteaa: "Das ist Bier". Ja lähtee pois. Jään vittuuntuneena tuijottamaan juomaani. En maista sitä edes enää, äskeisestä vastoinkäymisestä huolimatta olen varma, että juomani on radleria. Vähän aikaa epäröin, kun tarjoilijatar väitti, että se olisi olutta, mutta oli se sen verran erikoinen maku, että revimme uudelleen hihasta tarjoilijatarta. Nyt tarjoilijatar katsoo juomani värin, ja haistaa oikein kunnolla juomaani. Pahoitellen hän nyt vihdoin myöntää, että se on radleria. Kohta saan oluen eteeni. Variksella oli ihan oikeasti olutta. Varis ihmettelikin aluksi, että onko hän tosiaan niin päissään, ettei huomaa oluen ja radlerin eroa. Ei ollut.

Pidämme puolitoista tuntia hauskaa, ja suunnistamme ulos teltasta. Olimme Altsin kanssa nähneet kiinnostavan huvipuistolaitteen, kun tulimme Frühlingsfestiin puolitoista tuntia sitten. Päätämme kaikki panostaa kolme euroa tähän hupiin. Ja kyllä se kannatti. Tämä yrjömylly ei ollut lähellekään sitä tasoa, mitä koimme Wienissä kahdeksalla eurolla, mutta kolmelle eurolle saatiin kyllä vastinetta. Pari kertaa teki jopa pahaa.

Ennen lopullista poistumista juhla-alueelta (Frühlingsfest on suurehko alue, missä on kojuja, missä myydään kaikkea, huvipuistolaitteita, ja sitten yksi teltta on ns. olutteltta, missä olimme) ostamme Altsin kanssa erikoiset, melko edullisilta vaikuttavat suklaajutut, jotka paljastuvat isokokoisiksi neekerinsuukoiksi.

Yritämme vielä mennä käymään jossakin paikassa. Hofbräuhaus on kuitenkin jo menossa kiinni. Löydämme kuitenkin jonkun toisen kuppilan läheltä. Käymme juomassa vielä yhdet oluet, ennen kuin lopullisesti päätämme lähteä suunnistamaan kämpille päin. Se oli ihan mukava ilta.

53. päivä, perjantai 25.4.2008 (Ostbahnhof)

Ensimmäinen kokonainen päivä Altsille Münchenissä. En kyllä muista yhtään, mitä tehtiin. Aamiaiseksi syötiin jauhelihapastaa, mikä oli pakko tehdä heti aamulla, kun se oli pilaantumisvaarassa muuten. Eihän se varmaan ihan paskalta maistunutkaan, kun Altsin mielestä ruoka oli hyvää. Ai niin, nythän muistankin, mitä tänään tehtiin. Tänään käytiin Dachaussa. Lähdimme joskus puolenpäivän jälkeen vajaan 20 euron hintaiselle opastetulle kierrokselle Dachauhun Altsin ja Variksen kanssa. Kierros oli tosi jees. Kävimme ottamassa pakolliset Arbeit macht frei -kuvat ja kuuntelimme suurella mielenkiinnolla paikan historiasta. Suosittelen paikkaa Münchenissä vieraileville. Ja opastetusta kierroksesta saa kyllä paljon enemmän irti, kuin jos menisi itsekseen vaan kiertelemään sinne.

Perjantai on myös Tuomaksen (Münchenissä opiskelevan, joka oli esim. samalla Wienin reissulla kuin minä) syntymäpäivä. Dachaun kierros kestää melko pitkään, jonnekin yli 18 asti. Haupparilla teemme kovia valintoja - Varis ei luota, että Memo's Kebab, joka sijaitsee asuntomme lähellä, olisi auki, joten hän menee johonkin haupparin lähellä olevaan känkkylään. Me menemme Altsin kanssa yrittämään Memo'sia. Ja valinta on oikea: Memo's on auki. Hurraa! Otamme normaalisti kolmen euron Dürümit (rullakebabit). Altsi ottaa tulisen kastikkeen, mutta ei huomaa mukamas mitään ihmeellistä. Ihmekaveri. Mielestäni valmistautuminen Meksikoa varten (niin joo, tässä vaiheessa olisi varmaan hyvä mainita infona, kommenttini ymmärtämiseksi, että Altsi on lähdössä syksyllä Meksikoon vapaaehtoistyöhön vuodeksi) on kyllä täysin kuosissa, jos vetää tulista chilikastiketta tuosta vaan. Itse olin hätää kärsimässä sen yhden kerran, kun tulista kastiketta erehdyin ottamaan. Lisäksi paikan pitäjä varmistaa minulta, että oletko nyt ihan varma, että kaverisi haluaa tulista kastiketta - se on todella tulista. Ei sitten vissiin kuitenkaan ollut.

Ruokailun jälkeen menemme kämpille hengaamaan. Saamme hommattua tänään patjankin jopa Altsille. Espanjalainen tyttö Marina lainaa sen ystävällisesti meille. Altsi opiskelee espanjaa Meksikon reissua varten, mutta ei käytä kuitenkaan mitään espanjalaisia fraaseja Marinan kanssa, kun käymme patjan noutamassa. Altsi vakuuttaa kuitenkin minut espanjallaan, ja opettaa minulle kolme espanjankielistä fraasia (Altsi varmaan korjaa, jos menee väärin):
1. Grande luho = hyvin luksusta
2. Mui bien = todella kaunista/hienoa
3. Mui caotico = todella kaoottista

Nuo fraasit tulevat eittämättä olemaan erittäin hyödyllisiä minulle tulevaisuudessa. Joskus klo 22 aikoihin lähdemme suunnistamaan kohti Pasta el Pasta -nimistä paikkaa, tai jotain sinne päin ainakin. Siellä Tuomaksen sun muiden pitäisi olla juhlistamassa Tuomaksen merkkipäivää. Paikka vaikuttaa hyvältä. Täytyy joskus käydä syömässä siellä. Paikka vaikuttaa siltä, että siellä voisi jopa uskaltaa testata pitsaa. Juomme yhdet juomat siellä, ennen kuin lähdemme suunnistamaan kohti Ostbahnhofia, missä emme olekaan ennen käyneet. Pitihän tämäkin ainakin kerran nähdä. Paikka vaikuttaa juuri siltä, mitä sen pitikin olla: mieletön alue täynnä baareja ja diskoja. Menemme johonkin... ööö... paikalla oli joku nimi, minkä olisi voinut jopa muistaa, mutta enpä muista. Meitä on suurehko porukka menossa sinne: minä, Varis, Altsi, Tuomas, Pekka, Ville, Mariam, Ulla ja Sanna. Ei varmaan muita.

Hmm, en ehkä voi suositella kyseistä paikkaa - vaikka muistaisikin nimen, nyt ilman nimeä se on jopa mahdotonta. Musiikki oli melko kovalla (ei niin kovalla sentään kuitenkaan kuin Rock im Parkissa), ja se ei ollut mitään kovin hyvää. Jotain liian poppia, liian vähän rockia. Paikkaan maksoi sisäänpääsy muistaakseni vitosen, mutta sillä sai myös kahden euron juomakupongin. Narikka oli muistaakseni euron. Täällä sentään onnistuu vissiin kaikissa paikoissa se, että laitetaan yhteen reppuun kaikki kamat, ja maksetaan vain yksi narikka. Ja jos ei halua jättää mitään narikkaan, niin sitten ei tarvi. Joissain Suomen baareissa asia ei tunnu olevan näin...

No, baarissa on joka tapauksessa ihan hauskaa, ja poistumme sieltä Altsin kanssa viimeisinä. Emme joudu edes odottamaan S-Bahnia tuntitolkulla, vaikka pieni pelko semmoiseen oli. Haupparilta pitsa-slice, ja kotia nukkumaan. Lothstrassella kaksi paikallista asukasta, Philip ja Catharine pitävät hauskaa kuikuilemalla käytävällä ja leikkimällä sulakekaapin kanssa. Käyhän se niinkin.

52. päivä, torstai 24.4.2008 (Altsi Müncheniin)

Herään aamulla erittäin virkeänä... right. Näppäilen aamupäivän jotakin. Kello 13:30 olisi yksi harvoista luennoistani. Nääh. Kun eilen pääsi hyvin alkuun luentojen skippaamisessa, miksi emme jatkaisi tätä tänäänkin. Päätän lähteä normaalisti krapulassa salille luennon sijasta. Ja salitreeni sujuu itse asiassa tosi hyvin. Tein oikean valinnan. Lothstrassella käyn nopeasti suihkussa treenin jälkeen, ennen kuin lähdemme Variksen kanssa molemmat kaveriani, Altsia vastaan lentokentälle. Matka lentokentälle sujuu hyvin. Vähän aikaa arvomme Variksen kanssa, että kuinkahan kauan meidän pitää Altsia odottaa. Näyttöjen mukaan homma ei nimittäin etene kovin nopeasti matkatavaroiden kanssa. Kohta kuitenkin näen tutun rastapään kävelevän terminaalista pois. Mahtava homma saada suomalaisia kavereita Müncheniin! Kyllähän täällä tarpeeksi on suomalaisia muutenkin, mutta on eri asia saada semmoinen kaveri paikalle, jonka on tuntenut hyvin jo Suomessakin. Altsi on tuttu minulle alun alkaen töiden kautta. Varista Altsi ei vielä tunne. Nopean esittelyn jälkeen jatkamme kolmestaan Münchenin Hauptbahnhofia kohti junalla. Arvomme myös jonkun aikaa, mikä lippu Altsin kannattaa ostaa.

Münchenissä kotiudumme minun huoneeseeni. En ole vielä ehtinyt hommaamaan patjaa Altsille. Lisäksi lupasin Altsille pyyhkeen käyttöön, mutta sitäkään en ole vielä ehtinyt pesemään. Eli aluksi ohjelmassa on patjan etsimistä, suihkussa käyntiä ja pyykkien pesemistä. Ehdimme käymään kävelemässä Marienplatzilla ennen kuin todellakin menemme klo 22 maissa ainakin käväisemään Stammtischillä. Aluksi näyttää melko tyhjältä, mutta onneksi Wombat'sin perältä lopulta löytyy mukavasti porukkaa - joista tietenkin suuri läjä on suomalaisia. Siellä sitä sitten istuskellaan ja nautitaan sivistyneesti olutta. Teemme kovan ratkaisun Altsin kanssa klo 24: emme ota Long island's ice teetä, vaikka se halpa olisikin. Se on sellainen alkoholipommi, että ei siinä kyllä oikein mitään järkeä ole. Poistumme paikasta hieman ennen yhtä.

Siinä oli ihan tarpeeksi ensimmäiseksi päiväksi. Kaikki kun olivat eri syistä hieman väsyneitä vielä: Altsi matkasta, minä ja Varis eilisestä leffaillasta. Eli menemme Wombat'silta suoraan kotia ja nukkumaan. Altsi joutuu nukkumaan retkipatjallaan, kun en onnistunut löytämään patjaa hänelle, ainakaan vielä. Toivottavasti huomenna sitten.

51. päivä, keskiviikko 23.4.2008 ("välipäivä")

Tämän voisi tosiaan nimetä välipäiväksi. Huomenna minulla on tulossa kaveri Suomesta käymään Münchenissä, joten silloin on oltava taas enemmän tai vähemmän meno päällä. Päivä kuluu rauhallisesti. Aamupäivällä suunnitelmissa on jopa mennä salille ennen ergonomia-tapaamista klo 12, mutta sinne en lopulta ehdi. Turkissa olon aikana minulle on tullut Müncheniin postia koskien rinkkaani, jonka tilasin viime viikolla interrailia varten. Minua vähän pelotti, että onnistuiko tilaus. Vaikuttaa siltä, että tilaus on mennyt niin kuin kuvittelinkin. DHL:n kaveri on käynyt lauantaina yrittämässä tuoda pakettia minulle, ja kun ei ole siinä onnistunut, minun pitää hakea rinkka postista. Jostain kumman syystä rinkka on viety melko kaukana olevaan postiin. Niinpä en ehdikään aamulla tehdä ennen klo 12 mitään muuta kuin hakea rinkan. Ja todeta, että rinkka vaikuttaa todella hyvältä.

Ergonomia-tapaamisessa on tällä kertaa paikalla minä, Heidi, Varis ja Tuomas. Eipä siinä mitään sen kummempaa. Tapaamisen jälkeen Tuomas tulee käymään Lothstrassen asunnollamme. Ihemettelemme yhdessä rinkkaani, ja pohdimme tulevaa päivää. Meillä olisi Variksen kanssa luento 15:15 - German grammar in English. Sikäli sinne pitäisi mennä, että kyseinen luento jäi viime viikolla väliin Turkin reissun takia. Minun pitäisi lisäksi käydä salilla, kun alkaa olla viimeiset mahdollisuudet tässä kuussa. Toukokuulta en maksa McFit-jäsenyyttä, kun siitä menisi yli puolet hukkaan interrailin takia. Ja huhtikuussa en ehdi paljon käydä salilla, kun tosiaan huomenna kaveri on tulossa käymään, ja silloin ei varmaan salilla tule käytyä.

Tuomas lähtee luennolle, Varis onmaan huoneeseensa, ja minä jään omaan huoneeseeni näppäilemään jotakin. Jätkät aikoo mennä syömään jonnekin Tuomaksen luennon jälkeen, ts. Varis on skippaamassa tämän päivän Blockin luennon. Minä ajattelin kuitenkin mennä luennolle. Tuomaksesta ei kuitenkaan kuulu mitään, joten käyn tekemässä keittiössä pari leipää, ja menen syömään ne huoneeseeni. En ehdi edes istuutua, kun oveen koputetaan. Tuomas ja Varis lähdössä syömään. Jostain syystä päätän lähteä mukaan - syön todella nopeasti pari leipääni alta pois.

Menemme normaalisti hyväksi todettuun Augustiner Bierstubeen. Otamme todella terveelliset ruoka-annokset: Würsttellerit ja Massit, eli makkaralautaset ja litran olutta. Nam! Hyvää se kyllä on, puolet annoksesta taitaa vaan olla rasvaa ja suolaa... Syönnin jälkeen päätämme lähteä katsastamaan Frühlingsfestin. Ai niin joo, kun aikaisemmin kirjoitin, että kävimme Frühlingsfesteillä, se ei ollutkaan varsinainen Frühlingsfest, vaan jonkinnäköinen pre-Frühlingsfest - en voi ymmärtää. Joka tapauksessa, nyt on kyseessä ihan oikea Frühlingsfest. Olemme melko aikaisessa, kello on jotain 17-18, kun pääsemme paikalle. Juomme normaalisti yhdet oluet paikan päällä. Ehdimme kuunnella hetken bändiä, ennen kuin lähdemme pois. Vaikka kello on vasta 18, on paikalla jo ihan mukavasti väkeä. Voin vain kuvitella, kuinka mahtavaa Oktoberfesteillä olisi.

Päätämme pitää vaihteeksi leffaillan - se siitä välipäivästä. Menemme Tengelmannin kautta Lothstrasselle. Varis tekee pari tuntia töitä ensin, mutta klo 21-22 pystymme aloittamaan leffojen katselun. Katsomme ainakin leffat Crank ja Transformers. Kello on kyllä niin paljon, ja mahdollisesti jotain alkoholin tapaista veressäkin, että Transformers-leffasta ei jäänyt yhtään mitään mieleen.

Nyt vaan toivomaan, että tästä huolimatta huomenna herää virkeänä. Rankkoja aikoja kuitenkin tiedossa: huomenna kaverini tulee Suomesta, ja lisäksi illalla olisi Stammtisch vaihteeksi. Perjanataina on Tuomaksen synttärit. Lauantaina on Variksen synttärit. Tästä ei voi seurata kuin kuolema. Mutta toivotaan parasta.

50. päivä, tiistai 22.4.2008 (Istanbulista Müncheniin)

Päivän ohjelmassa oli tosiaan matkustus takaisin Müncheniin. Nukuin viimeisen yön kehnohkoilla patjoilla lattialla. En muista, oliko siitä puhetta, mutta meillä oli tosiaan double bed, eli parisänky, joka ei varsinaisesti kuulunut suunnitelmiin. Varis nukkui kaksi ensimmäistä yötä lattialla, eli minun piti nukkua kaksi viimeistä. Ei tosiaan ollut sinänsä mitään ongelmaa, kun omaan melko hyvät unenlahjat, eli menihän se näinkin.

Aurinko paistaa. Teemme checkoutin, ja suuntaamme hostellin kattoterassille. Kulutamme viimeiset tuntimme Istanbulissa pelaten shakkia. Paikallinen suosittu peli on kuulemma backgammon. Siihen emme ehdi löytää aikaa tutustua. Mutta shakkiakin pelataan Istanbulissa. Pelaamme varmaan pari tuntia ilman, että saamme peliä mihinkään tulokseen. Varis on pelannut shakkia enemmänkin joskus, minä en. Se näkyy esimerkiksi miettimisajoissa. Kun Varis tekee normaalisti päätöksen siirrosta 30 sekunnissa, menee minulla päätöksen tekemiseen useita minuutteja, lähemmäs 5. Silti meinaan välillä kusta tilanteen - mutta Varis antaa kuitenkin kohteliaasti armoa, ja saan korjata pari liikettä jälkeenpäin. Variksen lyhyet miettimisajat ehkä kostautuivat pelin loppupuolella, kun minä saan melko hyvän hyökkäyksen puolivahingossa aikaiseksi Variksen päätyyn - yksi sotilaskin on hyvää vauhtia menossa läpi. Peli kuitenkin loppuu tilanteeseen, jossa Varis tekee oman hyökkäyksensä minun kunkkua vastaan. Hyvä peli. Pelaamme mahdollisesti pelin loppuun joskus. Tätä varten Varis ottaa pelilaudasta ja -tilanteesta kuvan kamerallaan.

Loppupäivä sujuu ilman mitään sen kummempaa. Menemme julkisilla Istanbulin lentokentälle. Turvatarkastukset Istanbulin lentokentällä kyllä meinaavat olla naurettavan tiukat. Joudumme samaan rumbaan jo lentokentälle menossa, mihin yleensä normaalivaltioissa joutuu vasta, kun pyrkii lentokoneeseen. Ts. joudumme menemään Istanbulin lentokentällä muistaakseni kolme kertaa läpivalaisun läpi. Todella rasittavaa! Kun vyökin pitää joka kerta riisua... Onneksi minulla ei sentään ole läppäriä. Viimeisessä turvatarkastuksessa Varikselle todetaan, että käynnistäpäs poika koneesi. Ilmeisesti epäilivät, että Varis on rakentanut pommin koneensa sisälle, ja halusivat nähdä, toimiiko kone oikeasti. En tiedä, mitä sitten olisi tapahtunut, jos koneesta olisi ollut esim. akku loppu - en halua edes miettiä. Vinkki pomminrakentajille: näytti siltä, että turvatarkastukselle kelpasi, että koneen näytöltä näkyi Windowsin latausruutu. Näin ollen riittänee, että kone osaa ladata tuon yhden ruudun turvatarkastuksen hämäämiseksi.

Koneessa saamme nauttia taas Lufthansan ylellisyydestä: saamme ruokaa, kahvia ja olutta. Mitä muuta sitä voi tarvita... itselläni oli kyllä niin tappava nälkä, että annoksia olisi voinut ottaa vaikka kolme kappaletta mielellään. Tuskan maksimoimiseksi istuimme niillä paikoilla, joille tarjoiltiin ruoka ihan viimeisenä. Eli koko koneen taaimmainen penkkirivi.

Münchenissä menemme normaalisti junalla takaisin lentokentältä Lothstrasselle. Ilta kuluu rauhallisissa merkeissä. Lothstrassella on kyllä joillakin muilla helvetinmoinen meno päällä - minun kerroksessa tietenkin. Myöhemmin saan tietää, että kyseessä oli Nicon synttärit. Nico on yksi saksalaisista täällä, yksi erittäin suosituista. Sen takia synttäritkin lienevät niin megalomaaniset. Keittiössä ja käytävillä on nimittäin ihan vitusti porukkaa. No, joka tapauksessa minä olen reissun jälkeen melko väsynyt, enkä ole lisäksi reissulla pahemmin käyttänyt tietokonetta tai lukenut sähköposteja, joten nörtteilen illan yksin huoneessani. Menen myös nukkumaan jo ennen klo 24. Saan yllättävän hyvin unta, metelistä huolimatta. Aikaa ei mene ehkä kuin kymmenisen minuuttia. Hyvät unenlahjat kyllä helpottavat elämää kummasti.

Jep, rupesin sitten kirjoittamaan taas itse tätä blogia - ei enää tarvitse turvautua nyt vähään aikaa varmaan taas Variksen blogeihin. Tästä tiistaista Variksella on kyllä vielä ehkä vähän enemmän tekstiä, mutta ei mitään oleellista enemmän kuin minulla, varmaankaan. Käykää lukemassa sieltä, jos kiinnostaa.

49. päivä, maanantai 21.4.2008 (Grand Bazar)

Päivän hienoin saavutus omalta osaltani oli aitojen Dieselin aurinkolasien ostaminen Grand Bazarilta, joka lienee jonkin alueen suurin basaari. Maailman suurin ehkä jopa? Tiedä sitten, miten basaari määritellään... aurinkolasit olivat mielestäni hienot, bad ass -tyyliä. Minulta puuttui semmoiset ennestään. Ja tykkään Diesel-merkistä. Lasien lähtöhinta oli 35 liiraa. Paikallisen kulttuurin joten kuten tuntien tiesin, että hinnassa on paljon ilmaa. Noin 10 minuutin tinkimisen jälkeen, paikalta kolme kertaa jo lähtemäisilläni olleena sain tingittyä hinnan 15 liiraan, kun näytin heille, että lompakossani ei edes ole enempää. Se oli ihan hyvä neuvotteluvaltti siihen paikkaan! 7,5 euroa dieseleistä, nice... 4.5.2008 blogimerkinnästä voitte lukea, kun nuokin paskat sitten tuhoutuvat. No... se oli 7,5 euroa, ja mä kohtelin laseja aika huonosti. Ehkä ei voinut odottaakaan parempaa.

Viimeisenä iltanamme hostellillamme oli grillijuhlat. Kävimme siellä hieman syöpöttelemässä erinäköisiä lihoja ja testaamassa vielä viimeisen kerran vesipiippua. Se oli ihan kivaa.

Lukekaapas ihmiset tarkemmin täältä päivän tapahtumista.

48. päivä, sunnuntai 20.4.2008 (Edirne)

Niinpä niin... tiedän, että kirjoitan kaksi viikkoa liian myöhään tästä päivästä. Jotenkin on vaan ollut liian kiirettä, tai jotain! No, Varis on joka tapauksessa saanut jo aikoja sitten kirjoitettua Turkin reissun blogi-merkinnät sentään. Lyhyesti sanottuna sunnuntain vietimme Kreikan rajan lähellä olevassa Edirnen kaupungissa, jonne oli 2,5 tunnin bussimatka Istanbulista. Kaupungissa oli jonkun verran nähtävää, mutta ei liikaa. Kävimme muutamassa moskeijassa, ja siinäpä se sitten oikeastaan olikin. Juttelimme myös parin turkkilaisen jampan kanssa - suomalaisista tytöistä, ja jotain sinne päin. Edirne oli sikäli pieni pettymys, että vaikka sen ei pitänyt olla mikään turistirysä, ei siellä kyllä halpaa ollut. Menimme nälkäisinä jossain vaiheessa syömään Köftejä, eli lihapullia, kun emme varsinaista kebab-paikkaa onnistuneet löytämään. Annos maksoi 7 liiraa, eli noin 3,5 euroa. Eihän se paljon ole, mutta eipä ollut kummoinen annoskaan. Olikohan siinä 5 lihapullaa, ja joku surkea tomaatin viipale. Kilpailee paskimman aterian tittelistä müncheniläisen pizzerian kanssa. Rangaistukseksi tästä söimme ihan vitusti mestan leipiä, kun paikalliseen tapaan aterioihin kuuluu aina leipäkori, joka täytetään aina, kun entisen on saanut syötyä tyhjäksi. Lisäksi Lassi nakkasi pippuria rahojen päälle, jotka jätimme pöydälle maksuksi ateriasta.

Lukekaa tarkemmin Variksen blogista.

47. päivä, lauantai 19.4.2008 (Büyükadan saari)

Tänään kävimme erittäin mielenkiintoisella Büyükadan saarella, missä oli muunmuassa kielletty moottoriajoneuvoilla ajaminen kaikilta muilta paitsi pelastustyöntekijöiltä. Illalla käytiin hieman tutustumassa Istanbulin yöelämään. Tarkemmin taas täältä Variksen blogin puolelta.

46. päivä, perjantai 18.4.2008 (yliopisto ja Istanbul-Aasia)

Sama linja jatkuu. Lyhyesti sanottuna tänään kävimme tsekkaamassa Lassin yliopiston, joka oli ihan kivalla paikalla kieltämättä. Lisäksi kävimme käppäilemässä Istanbulin Aasian puoleisella osalla - kyllä, Istanbul sijaitsee kahdella maanosalla. Tarkemmin taas täältä.

45. päivä, torstai 17.4.2008 (nähtävyydet)

Laiskuus meni siihen asti, että en itse asiassa ole edes jaksanut/ehtinyt vielä lukea, mitä Varis on kirjoitellut - mutta luotan siihen, että siellä on oikeaa asiaa. Lyhyesti sanottuna, torstaina katseltiin kaikki Istanbulin tärkeimmät nähtävyydet, eli muun muassa Hagia Sofia, Sininen moskeija ja Topkapin palatsi. Ja tämä päivä, kuten koko reissu, pyörimme kolmen hengen porukalla Variksen ja Variksen kaverin Lassin kanssa. Lassi oli ollut Istanbulissa vaihdossa helmikuun alusta asti, joten hänellä oli jo melko hyvä käsitys paikasta. Tarkemmin torstain tapahtumat.

44. päivä, keskiviikko 16.4.2008 (Turkin reissu alkaa)

Enpäs ehtinytkään kirjoittaa tätä tekstiä ennen lähtöä Turkkiin. Käyn aamupäivällä vielä viimeisen kerran salilla ennen viikon taukoa. Päivä menee pakkailessa tavaroita Turkkiin. Kentälle menemme hyvissä ajoin... ja enpäs kirjoitakaan enää enempää. Päätin jo Turkin reissun aikana olla laiska, ja jättää tämän reissun tarkemman raportoimisen väliin - vaikka se mielenkiintoista luettavaa varmasti olisikin. Totesimme Variksen kanssa myös, että minä olen hoitanut päivittäisen, tylsänpuoleisen raportoinnin Variksen keskittyessä enemmän mielenkiintoisiin asioihin, kuten näihin pariin matkaan, mitkä olemme Münchenistä käsin tehneet. Tuplaraportointi on kuitenkin joka tapauksessa turhaa. Variksella oli Turkissa mukana läppäri, ja hän kirjoitteli jo hyvin kattavasti reissun aikana tekstiä matkasta. Eli, mitä tapahtui keskiviikkona.

43. päivä, tiistai 15.4.2008 (Ergonomiaa...)

Aamulla pitää mennä taas saksankieliselle ergonomialuennolle klo 11.45-13.15. Käymme luennon jälkeen kysymässä, saisimmeko lisää englanninkielistä materiaalia kurssille, kun viime viikolla meillä oli Dr. Kurzin kanssa sellaista puhetta, kun kävimme häntä tapaamassa keskiviikkona hänen toimistollaan kurssin tiimoilta. No, emme saa materiaalia. Se on kuulemma Dr. Kurzilla. Pitää käydä hakemassa joskus myöhemmin. Meidän pitää Variksen kanssa käydä tulostamassa joitain lappuja, joten menemme Lothstrassella olevaan toiseen rakennukseen - emme kun onnistu tästä rakennuksesta löytämään tulostinta mistään. Olen nälkäkuoleman partaalla, joten käyn hakemassa alakerran kahviosta sämpylän.

Ai niin, unohdin muuten kirjoittaa johonkin väliin: kamera toimii! En viissiin muistanut informoida blogissa tästä suuresta voitosta. Kun annoin kameran kuivua parin vuorokauden ajan, akku ja muistikortti irti kamerasta, se on toiminut kuin unelma sen jälkeen. Ei mitään merkkiä kastumisesta! Jes! Olen todella tyytyväinen tähän! Kamera on kuitenkin maksanut 199 €... se olisi voinut maksaa enemmänkin, mutta en halua ostaa uutta kameraa, joka tapauksessa, kun tämä on muuten ihan hyvä kamera.

Käyn Tengelmannilla ostamassa vähän ruokaa, ennen kuin menen kämpille. Jos sitä yrittäis nyt vähän olla säästölinjalla, ja tekis itse ruokaa. En keksi, tai jaksa miettiä mitään erikoista, joten ostan normaalisti jauhelihaa ja pastakastiketta Tengelmannilta. Keittiössä on mieletön ruuhkaa, joten päätän syödä ensin vain vanukkaan, joka on periaatteessa kaikki ruoka, mitä minulla on jäljellä - juuri ostetun jauhelihan lisäksi. Iltapäivällä käyn tekemässä jauhelihapastasetin - enkä ole kyllä ollenkaan tyytyväinen makuun. Pitää ilmeisesti joko ruveta miettimään jotain maustamisjuttuja, sipulin ostamista tai menun vaihtamista. Puuh, jauhelihapasta todellakin kyllästyttää.

Hmm, syönnin jälkeen huomaan, ettei ole mitään ihmeempää tekemistä. Avaudun tästä skypessäkin Varikselle. Sitten äitini soittaakin skypessä. Ja Varis lähtee saksan luennolle. Tuo saksan kurssi on niin menetetty minun osalta... no, enpä minä sitä tarvikaan. Jos olen 10 vuotta opiskellut saksaa Suomessa, yhdestä koulun penkillä istutusta kurssista tuskin on mitään hyötyä enää. Tässä vaiheessa pitäisi puhua saksaa saksalaisten kanssa kehityksen aikaansaamiseksi. Käyn heittämässä jääkaappiin loput jauhelihapastastani - pitää sitä herkkua syödä vielä huomennakin. Huomaan, että Pavelin huoneen ovi on auki. Menen tappamaan aikaa hänen huoneeseensa, kun hänelläkään ei näytä olevan mitään ihmeempää tekemistä. Katselemme Pavelin koneelta kuvia USA:sta, Venäjältä ja Pavelin ja kolmen muun amerikkalaisen tekemältä Euroopan kiertueelta. Nice.

Menen kuuntelemaan musiikkia omaan huoneeseeni, kun Pavelin pitää ruveta pesemään pyykkiä. Kuunneltuani hetken aikaa musiikkia ja kirjoitettuani tätä blogitekstiä kello on 21:53. Illaksi ei ole mitään ihmeempiä suunnitelmia. Pitäisi kyllä yrittää keksiä jotakin... tänään ei ole tullut tarpeeksi käytyä missään. Joka tapauksessa, tämän päivän blogiteksti on tässä. Huomenna kirjoitan viimeisen kerran ennen Turkin reissua. Sitten tuleekin viikon tauko kirjoitteluun. Palataan.

42. päivä, maanantai 14.4.2008 (Deutsches Museum)

Herään kymmenen jälkeen. Päivän ohjelmana on käydä Deutsches Museumissa - maailman isoimmassa tieteen ja tekniikan museossa, jossa vierailee vuosittain 1,3 miljoonaa ihmistä. Saamme kasaan iskuryhmän, joka muodostuu minun ja Variksen lisäksi Heidistä. Lähdemme liikkeelle klo 12 jälkeen. Aikaa museossa kuluu kaiken kaikkiaan nelisen tuntia. Olemme siellä sulkemiseen asti - luonnollisesti, kun tästä lystistä piti niinkin paljon kuin kolme euroa maksaa. Enää ei ole varaa tuhlata euroakaan... Museossa on paljon nähtävää, ja neljän tunnin kävelyn jälkeen minulla on kantapäät tohjona. Heidikin on saanut kävelystä tarpeekseen päivän päätteeksi. Variksesta en tiedä - niillä kai yleensä ottaa enemmän siipiin kuin jalkoihin. Minä mitään jaksa kirjoittaa, mitä siellä museossa oli. Siellä oli mm. lentokoneita, laivoja, kameroita, painokoneita, musiikkiinstrumentteja, matematiikkaan liittyviä kohteita ja avaruusteknologiaa. Helpointa on, kun katsotte kuvista, mitä kaikkea siellä oli.

Lähdettyämme Deutsches Museumista suunnistamme takaisin kämpille. Käymme Variksen kanssa hakemassa lähikebabilasta rullat. Heidi käy sen sijaan ostamassa Aldista ruokaa ja aikoo kokkailla itse, kun kebab ei kuulemma maistu. Otamme (tai minä ainakin otan) kebabini liian scharfina (tulisena). Onneksi otamme kebabit vain mukaan. Mikäli olisimme jääneet syömään ne paikanpäälle normaalisti, ilman että ottaisimme mitään juotavaa siinä samalla, olisin kuollut mitä todennäköisemmin - kuolinsyynä suun palaminen. Mutta onneksi otimme ne tosiaan vain mukaan, ja söimme kämpillä. Huh... piti hieman juoda vettä ja puhallella muutama minuutti...

Minulla on ajatuksena lähteä käymään salilla kebabin jälkeen. Mutta ei jaksa mitenkään. Istun koneen äärellä pari tuntia. Sitten jaksan vihdoinkin ryhdistäytyä, ja lähden käymään salilla. Vaikka menen melko huonoon aikaan salille - voisi kuvitella, että maanantai-iltana on ruuhkaa - ei siellä olekaan aivan hirveän täyttä, ja saan tehtyä melko lailla sen, mitä haluankin. Olen takaisin kämpillä klo 22 maissa.

Tutkin illalla vielä vähän tarkemmin Draussenin, eli tämän edulliselta vaikuttaneen saksalaisen nettikaupan rinkkavalikoimaa. Päätän, että mitä todennäköisemmin ostan sen rinkan, mitä olin ajatellutkin alunperin, Deuter Quantumin. Huomaan myös, että tvkaista-palvelu, jonka olisi pitänyt lakata tänään aamupäivällä toimimasta, toimii jostain syystä vieläkin. Katselenpa sitten hieman suomalaista tv:tä ennen kuin painun pehkuihin yhden aikoihin.

41. päivä, sunnuntai 13.4.2008 (töitä koneen äärellä)

Sunnuntaikin menee rauhallisissa merkeissä. Käytämme tuntitolkulla isoveljeni ja hänen vaimonsa kanssa aikaa halpojen lentojen etsimiseen Oulu-München. He lienevät tulossa kesäkuussa käymään täällä. Kolmen jälkeen käyn heittämässä treenin salilla.

Illalla käymme haupparilla kebabilla Variksen kanssa. Olemme porvarilinjalla, ja otamme 6,5 euron dönertellerit mit Reis und Salat - normaalin 3 euron dönersandwichin sijaan. Illalla katsomme vielä hetkisen aikaa isoveljen kanssa lentoja ja hostelleja, ja isoveli saa lennot ostettua. Lisäksi juttelen toisen Suomessa olevan kaverin kanssa skypessä rinkka-asiasta. En ole vieläkään saanut ostettua rinkkaa itselleni reiliä varten, eikä minulla ole mitään hajua, mistä löytäisin kohtuuhinnalla sellaisen rinkan, mitä etsin. Uskomattomasti, kaverini löytää edulliselta vaikuttavan saksalaisen nettikaupan, joka myy Deutereita. Aivan mahtavaa... täytyy kyllä heittää saksalaisella hintavertailulla, preisvergleichilla, vesilintua. Paskassa ei näkynyt tätä juuri löytynyttä liikettä... eikä itse asiassa kovin paljon muutenkaan liikkeitä.

Illan päätteksi kirjoitan myös sivun strategisen johtamisen työtä Ouluun. Jonkun verran vielä roikkuu näitä töitä Oulusta, mutta kyllä ne vähitellen vähenee...

Nukkumaan klo 1:n jälkeen.

40. päivä, lauantai 12.4.2008 (Kärpät-Blues)

Perjantain jälkeen lauantai sujuu rauhallisissa merkeissä. Ainoastaan iltapäivällä yritämme käydä Alexin ja Variksen kanssa varastamassa joitain jättimäisiä helium-ilmapalloja viereisestä Fachhochschulen rakennuksesta. Siellä oli ollut jotkut messuntapaiset, ja Alex oli käynyt siellä varastamassa kyniä ja vastaavaa - samalla hän oli myös nähnyt, että siellä oli useita todella isoja helium-ilmapalloja. Messut loppuvat viideltä, ja ajattelimme käydä katsastamassa, saisiko niitä helposti nyysittyä sieltä parempaan talteen. No, ei niitä kyllä saa. Messut ovat loppuneet, ja ilmapallot hävinneet jo johonkin. Käymme kaupassa hakemassa hieman evästä illan "viimeistä" finaaliottelua varten - kärpillä on mahdollisuus voittaa mestaruus Oulussa.

Samalla porukalla katsomme taas illan ottelun. Kärpät voittaa 5-1. Blues johti ekan erän jälkeen 1-0, mutta toisessa erässä Kärpät teki neljä maalia. Niin se ottelu ratkesi sitten, ja Kärpät on jälleen Suomen mestari. Meitä oululaisia on kuitenkin niin vähän täällä, että rajummat voitonjuhlat saavat jäädä tältä illalta.

Menen nukkumaan yhden jälkeen, katsottuani tvkaista-palvelulla yhden jakson Salaisia kansioita.

39. päivä, perjantai 11.4.2008 (Eishockey Länderspiel Deutschland-Finnland)

Lähden käymään puolenpäivän jälkeen salilla. Pavel lähtee samaa matkaa - ajateltiin yrittää ostaa Pavelillekin lippu tämän illan Saksa-Suomi -jääkiekko-otteluun. Menemme München Ticketiin. Tyhjä arpa - kaikki liput on myyty. Hmm, tämähän onkin jo toinen perättäinen tyhjä arpa Pavelille. Eilen Pavel ei päässyt sinne Tourismuspartyyn, jonne minäkään en kyllä päässyt. Jatkan München Ticketiltä itsekseni salille. Saan taas tehtyä hyvän treenin, kun näin aikaisin päivällä ei vielä ole ruuhkaa.

Iltapäivällä suunnittelemme illan ohjelmaa, ja mietimme, mitä ottaa mukaan. Meidän täytyy lähteä melko aikaisin liikkeelle, vaikka ottelu alkaakin vasta klo 20. Aiomme mennä aloittelemaan tai jotain vastaavaa tyttöjen luokse viimeistään klo 17. Päälle pitäisi löytää jotain sinivalkoista. Löydän sitten 10 minuuttia ennen lähtöä jotain sinne päin ainakin: harmaan fleecen ja lähes oikein sävyisen sinisen t-paidan - eli ei lähellekään oikeansävyisen, mutta sininen se kuitenkin on... kai. Ja tietenkin laitan fleecen alimmaksi, ja t-paidan sen päälle. Tyylikäs ratkaisu.

Olemme tyttöjen luona viiden jälkeen. Paikalla on vakituisten asukkaiden, joka käsittää melko lailla kaikki suomalaiset tytöt, lisäksi jo Pekka ja Tuomas. Hienoa, maalaamme kasvomme illan ottelua varten sinivalkoisiksi. Kaikkein komeimman kasvomaalauksen saa kuitenkin niinkin suomalainen kaveri kuin Bernardo. True Finn. Enköhän tänne jonkun kuvan hepusta ja kasvomaalauksesta saa jossain välissä.

Lähdemme liikkumaan tyttöjen asunnolta Goethe Institutin ratikkapysäkin kohdalta kohti Olympia-Eissportzentrumia kuuden aikoihin. Sisälle halliin pääsee jo klo 18.30 alkaen. Tämä on hienoa, kerrassaan. Näytämme suomalaisilta. Saavumme hallille varmaan melko lailla puolen aikoihin. Emme oikein tiedä, miten homma toimii. Meidän pitäisi selvittää, oliko hallissa joku suomalaiskatsomo, mihin voisimme kaikki vaihtaa lippumme. Lähdemme jonottamaan sisälle. Ainoastaan Pekka ja Tuomas jäävät ulkopuolelle, koska heidän lippunsa on vielä paikassa x. Meitän on kuitenkin varmaan noin tusinan luokkaa ihmisiä, jotka lähtevät jonottamaan. Minäkään en tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Ongelmana on se, että minulla on yksi olut repussa, joka olisi mukava nauttia ennen ottelua jossakin. Menen kuitenkin jonottamaan, ja kokeilen, mitä tapahtuu. Okei, reppuni tutkitaan, ja minut ohjataan jonnekin narikan tapaiseen. Juttelen varmaan 5 minuuttia narikalla olevan naishenkilön kanssa, ja yritän saada varmistusta, voinko tulla hakemaan reppuni jo ennen ottelua pois, esim. 15 minuutin kanssa. Ymmärrän naisen puheista, että tämän pitäisi onnistua, joten jätän koko hemmetin repun sinne.

Menemme Variksen kanssa ylös tsekkaamaan, miltä halli näyttää. Halli muuten näyttää kokonsa puolesta melko pieneltä - tämän huomasimme jo ulkoa päin. Seuraavana päivänä tarkistin netistä, että halliin mahtuu ilmeisesti noin 6300 ihmistä. Se on mielestäni melko vaatimaton määrä, kun on kyseessä kuitenkin halli, joka kantaa nimeä Olympiajäähalli. Joka tapauksessa, kokeilemme Variksen kanssa, pääsemmekö sisään U-blockiin. Eihän se onnistu. Oviaukon edessä on kolme henkilöä, jotka tarkastavat lippuja. He ohjaavat meitä S-blockin suuntaan... käymme pyörähtämässä siellä. Tällä hetkellä näyttää huonolta. Kyllähän se vituttaa, jos joudumme Variksen kanssa seuraamaan ottelun kahdestaan S-blockista - varsinkin jos ympärillä on tuhat saksalaista eikä yhtään suomalaista.

Poistumme katsomo-osasta. Törmäämme Heidiin. Heidillä on ihan hyvä ehdotus: lippujen tarkastajat muistavat kuulemma tutut naamat, joten he eivät katso enää esim. suomalaisten lippuja, jotka menevät U-blockiin. Voisimme siis ehkä vaihtaa lippuja kahden suomalaisen kanssa, jotka ovat U-blockissa, eli antaa heille S-blockin liput ja ottaa itse U-blockin liput heiltä. Näin pääsisimme ehkä kaikki U-blockiin... Joka tapauksessa, tässä vaiheessa menemme vielä käymään alhaalla. Minua ärsyttää edelleen reppuni, siellä oleva yksi kalja, ja se fakta, että ottelu alkaa vasta tunnin päästä. Käyn kysymässä yhdeltä ulkona olevalta henkilökuntaan kuuluvalta tyypiltä, onnistuuko hallin ulkopuolella käyminen ongelmitta. Onnistuu kuulemma. Sitten yritän mennä saamaan reppuni takaisin narikasta. Onnistuu hienosti. Lähdemme viisistään ulos hallilta Variksen, Heidin, Sannan ja Bernardon kanssa. Muut menevät hakemaan olutta hallin ulkopuolella olevista myyntikojuista - minä kävelen suoraan Pekan ja Tuomaksen luokse, jotka olivat menneet istumaan läheiselle nyppylälle nurmikolle. Siellä istuskelemme sitten jotain 45 minuuttia ja nostatamme tunnelmaa.

15 minuuttia ennen ottelun alkua me, jotka tulimme vain käymään ulkona, menemme takaisin sisään VIP-ovesta. Näin meille sanottiin, että meidän ei tarvitse jonottaa enää normaalissa jonossa, koska olimme jo menneet kerran tarkastuksen läpi. Pääsemme ongelmitta sisälle VIP-ovesta. VIPillä ei kyllä tässä ollut mitään merkitystä, koska sinnekin oli pitkähkö jono. Jono kuitenkin liikkui nopeasti. Huomaan jossakin vaiheessa, että tuossa vaiheessa ei tosiaan enää tarkastettu reppuani. Eli, olisin voinut lastata tässä välissä reppuni täyteen kaljaa, ja viedä sen sisälle halliin hienosti VIP-ovesta. Täytyypä muistaa jatkossa tämmöinen kikka.

Niin, tässä selvisi tosiaan, että Pekalla ja Tuomaksella on myös liput S-blockiin. Ja kuviohan meni itse asiassa niin, että Pekka ja Tuomas olivat ostaneet liput osana isompaa porukkaa, joka koostui lähinnä TUMin opiskelijoista (Technische Universität). Eli S-Blockissa olikin ihan vitusti suomalaisia. Hemmetinmoinen säkä, että meillä oli liput samaan blockiin! Fiilis on mahtava. Katsomo on ihan täynnä. Tungemme muiden suomalaisten kanssa portaisiin - siitä näkee hyvin. Olemme Saksan päädyssä, eli oletettavasti actionia olisi luvassa. Suomi aloittaa maalikarkelot joskus viiden minuutin kohdalla. Ja jatkoa tulee jossain kymmenen minuutin paikkeilla. Suomi!!! Ympärillämme on hieman vittuuntuneen näköisiä saksalaisia. Kaikilla suomalaisilla on oluttuopit kädessä - en näe olutta yhdelläkään saksalaisella.

Ekan erän jälkeen Suomi johtaa 2-0. Käymme vessatauolla ja tietenkin täyttämässä tuoppimme. Kakkoserä alkaa. Ei ole niin paljon actionia luvassa, kun olemme tämän erän Suomen päädyssä. Huomaamme kuitenkin, että Suomen maalivahti (Vehanen) ei ole turha kaveri. Tässä erässä emme Variksen kanssa mahdu S-blockiin samoille paikoillemme. Mutta pääsemme kuitenkin U-blockiin. Mutta ei ole pelkoa, että tässä ruuhkassa pääsisi tyttöjen luokse. Seuraamme tämän erän Variksen kanssa kahdestaan U-blockin portaista. Saamme hieman häiriintyneitä katseita, kun huudamme aivan perkeleesti, kun jäällä nähdään yksi nyrkkitappelu - jonka voittaa Suomi!!! Saksalainen kaveri heittää hanskat jäähän, ja saa sitten itse selkäänsä... noloa.

Kolmannessa erässä olemme taas karjumassa S-blockissa Suomi-porukan mukana. Ai niin, Suomi teki yhden maalin tokassa erässä, eli peli on 3-0. Kolmannessa erässä Suomi tekee vielä yhden maalin lisää, ja peli päättyy 4-0. Se oli siinä sitten... hauskaahan se oli. Menemme hakemaan tuopeistamme euron pantin pois. Sillä välin, kun minä käyn vessassa, Varis onnistuu löytämään kuusi sisäkkäin ladottua tuoppia yksinäisenä - ja käy hakemassa siitä itselleen kuusi euroa. Ihan kiva. Minäkin yritän käydä juoksentelemassa ympäri hallia, ja katsoa, näkyisikö missään pantillisia muovituoppeja - mutta ei niitä näy. Menemme ulos. Jostain syystä joku saksalainen poliisi on kiinnostunut minusta. Poliisi puhuu ensin radiopuhelimeen jotakin, ja tulee sitten minun takaa pyytämään minulta Ausweisia, eli henkilöllisyystodistusta. Ihmeissäni rupean kaivamaan lompakkoa repustani. Variskin tulee viereen ihmettelemään, että wtf. Ennen kuin ehdin kaivaa lompakkoa esille, poliisi kysyy vielä nimeäni, ja sitten jotain richtungista. En ymmärrä mitään, ja poliisi sanoo minulle, että voin mennä, ennen kuin ehdin saada lompakkoani kaivettua esille.

Kävelemme hienossa fiiliksessä takaisin tyttöjen kämpille Goethe Institutin ratikkapysäkin lähelle. Ajattelemme, että voisi olla mukavaa käydä Rockstudiossa. Pesemme naamamme tyttöjen kämpillä, ja lähdemme siitä sitten Rockstudioon. Lothstrassen pysäkiltä mukaan tulee Pavel! Muita ei sitten tulekaan. Muut ovat siis jääkiekkoporukkaa. Meitä on noin tusina, jotka jatkavat Rockstudioon.

Rockstudiossa on taas normaalisti kova meno. Emme vaan tällä kertaa viivy aivan vitun pitkään paikassa. Itse lähden osittain kovan volyymin takia ajoissa. Rockstudiossa on hemmetin hyvä musiikki, mutta volyymia on liikaa... Poistumme Variksen, Villen ja Tuomaksen kanssa joskus kahden aikoihin. McDonald'sin kautta kotia. Hei, McDonald's, aina ennen on käyty Burger Kingissä - vaihtelu virkistää!

Nukkumaan kolmen maissa.

Niin, ja kokeillaanpa, toimisko tämä nyt jopa. Kokeilkaapa, näettekö joitain kuvia täältä.

38. päivä, torstai 10.4.2008 (Stammtisch)

Tänään on normaalisti pari luentoa ja illalla Stammtisch - lisämausteena illalla on lisäksi jälleen kerran jääkiekkoa. Kärpät ja Blues kohtaavat neljännen kerran, Kärppien johtaessa otteluvoitoissa 2-1. Menemme luennoille klo 13:30-16:45. Kuuntelemme Blockia... uuh... jutut alkavat toistamaan itseään aika pelottavan paljon. Meillä on tosiaan Variksen kanssa kolme Blockin kurssia, ja jokaisella kurssilla on osittain samaa juttua. Torstain ensimmäinen luento, Human-machine communication, on sentään hieman eri asiaa kuin kaksi muuta kurssia, jotka liittyvät saksan kieleen. Olisikin pelottavaa, jos nuo kurssit olisivat sisällöltään samanlaisia - kurssien nimien perusteella ei tätä arvaisi.

En ehdi tekemään kummempia luentojen jälkeen ja ennen jääkiekko-ottelua. Jääkiekko-ottelu ja Stammtisch ovat osittain päällekkäin, mutta päätimme laittaa jääkiekon etusijalle. Ottelu alkaa jälleen klo 19, ja Ville ja Tuomas saapuvat suunnilleen siihen aikaan Lothstrassen lukaaliin. Ottelu pelataan Espoossa. Finaalipelit ovat olleet mahtavia, ja tämän päivän ottelu ei ole poikkeus. Kärpät vie voiton 0-4. Hyvä hyvä. Ottelu loppuu toisinsanoen myös ajallaan jo yhdeksän aikoihin. Lähdemme siirtymään kohti Stammtischiä ja Wombat'sia. Ville ja Tuomas ovat tänään hieman hapoilla edellisistä matseista, joten he jättävät Stammtischin väliin.

Stammtischillä odottaa jälleen euron 0,33 litran oluet sekä melko paljon vaihtareita. Tänään lisämausteena Stammtischillä on myös Tourismusparty, joka on jossain Poccistrassen pysäkillä, ja jonne melko paljon vaihtareita on menossa. Mekin lähdemme klo 23 jälkeen siirtymään pois Wombat'silta, kohti Poccistrassea. Meitä on suurempi porukka kasassa. Kaikilla, paitsi minulla, Variksella ja Lothstrassen venäläisvahvistuksella Pavelilla on lippu jo etukäteen ostettuna. Kun pääsemme vihdoin pelipaikalle, huomaamme, että siellä on hieman ruuhkaa sisäänkäynnin edessä. Meillä on porukassa mukana joku saksalainen, joka ikäänkuin johtaa hommaa. Hän käy kyselemässä, ja käy ilmi, että kaikilla jonottajilla on jo lippu - ja että se on voi, voi niille, joilla ei ole lippua. Sold-out. Lähdemme kolmestaan takaisin kohti Wombat'sia. Ehdimme sinne klo 24 jälkeen. Tunti aikaa vielä, ennen kuin paikka sulkeutuu. Ihan hyvä, kun klo 00-01 on kuitenkin happy hour: mm. Long island ice teat 3,5 euroa. Otamme semmoiset. Wombat's on hyvä paikka. Pitkänsaaren jääteessä ei ole alkoholia säästelty. Ikävä kyllä, muita vaihtareita ei paikalla näy. Kaikki lienevät Tourismuspartyssa tai lähteneet kotiin. Tänään meillä ei kuitenkaan ole tarvetta lähteä jatkamaan mihinkään. Poistumme paikalta Burger Kingin kautta.

Katselen vähän aikaa leffaa kämpillä, ennen kuin menen nukkumaan.

37. päivä, keskiviikko 9.4.2008 (Kärpät-Blues)

Pesen aamulla tehokkaasti pyykit. Kahdentoista aikoihin menemme viisistään Variksen, Tuomaksen, Pekan ja Heidin kanssa käymään ergonomia-kurssin vastaavan professorin toimistossa. Meidän pitäisi sopia, miten suoritamme kurssin, kun luulimme, että se luennoitaisiin englanniksi, mutta se luennoidaankin saksaksi, mikä on pieni ongelma meille. Saamme sovittua, että käymme luennoilla, jos huvittaa, yritämme ymmärtää jotain niistä, ja käymme sitten parin-kolmen viikon välein tämän professorin juttusilla ihan viisistään, ja juttelemme englanniksi, mitä luennoilla on käsitelty, tai mitä olemme lukeneet englanninkielisestä luentomateriaalista.

Tuo tapaaminen ei kestä kauaa. Käyn hakemassa pyykit kuivausrummusta. Kello on noin 13. Luen sähköpostit. Voi vittu... Silkeltä on tullut sähköpostia, että Regensburgin reissu peruuntunee - taas. Ikävämpää on se, että reissu peruuntuu sen takia, että Silke oli joutunut tänään aamulla sairaalaan :( Hieman lohtua tuo kuitenkin se, että Silke kirjoittaa, että kyse ei ole mistään vakavasta - hän ei vaan tiedä, milloin pääsee sairaalasta pois. Ja jos hän on muutama tunti sitten joutunut sairaalaan, ja kirjoittaa nyt jo sähköpostia, sekin viittaisi siihen, ettei mistään hirveän vakavasta asiasta ole kyse - onneksi.

Varis tekee selvityksen: kebab kirjoitetaan kebab englanniksi, ja kebap turkiksi. Tämä on hyvä tietää. Lähdemme ennen luentoa käymään lähikebabilassa - itse asiassa ensimmäistä kertaa tässä paikassa. Yksi Lothstrassen amerikkalainen, Conor, kehui paikkaa. Hmm, Dürüm Döner kolme euroa - sehän se pitää ottaa. Ehdimme juuri syödä sopivasti kebabit ennen luentoa, joka alkaa 15:15. Käymme taas kuuntelemassa Dr. Blockin höpinöitä 1,5 tunnin ajan...

Varis menee luennon jälkeen kämpille, minä päätän käydä vähän käveleskelemässä ja etsiskelemässä shakeria ja mömmöjä, että voisin ruveta itse sekoittelemaan omat palautusjuomani. Olimme nähneet pari kertaa jonkun mömmökaupan muutaman sadan metrin päässä asunnostamme - ja sieltähän se löytyykin. Aika pieni koppero, mutta shakerin näyttää saavan neljällä eurolla. Olin aikaisemmin katsastanut myös Karstadtin valikoiman, ja siellä shakerit maksoivat 4,5 ja 4,9 euroa - mutta ne oli aika paskoja, tämä on vähän halvempi ja parempi, joten ostan sen. Katselen myös proteiini/hiilari-shittejä, mutta ne vaikuttavat kalleilta, vaikka valikoimaa onkin ihan vitusti.

Illan ohjelmassa on jälleen kerran jääkiekkoa. Ottelu alkaa täällä klo 19. Ennen sitä ei ehdikään ihmeempiä tehdä. Ville ja Tuomas tulevat seitsemän maissa, luonnollisesti parikymmentä minuuttia myöhässä. Katsomme ottelun taas samalla porukalla. Ottelu on tällä kertaa Oulussa. Sen kummemmin tapahtumia kuvaamatta ottelu menee jälleen kerran jatkoajalle. Ratkaisu taitaa tulla suunnilleen silloin, kun ensimmäistä jatkoerää on pelattu kymmenisen minuuttia. Tällä kertaa blues voittaa... (kiroilua). Mutta he ansaitsivat voiton. Kärppien maalivahti Tarkki tekee ottelussa aivan mahtavia pelastuksia, mutta muuten Kärppien esitys on kesy.

Katsomme taas jotain muuta shittiä hetken aikaa, ennen kuin Tuomas ja Ville lähtevät kämpille, ja minä nukkumaan omaan huoneeseeni.

36. päivä, tiistai 8.4.2008 (lippujen osto jäkisotteluun)

Menemme 11.45 ergonomian saksankieliselle luennolle. Tällä kertaa paikalla ei näytä olevan muita suomalaisia. Saamme kurssin saksankielisen prujun tapaisen. Luennon jälkeen käymme mutkan Lothstrassella, josta otan salikamppeet mukaan, ja lähdemme haupparille ostamaan lippuja jääkiekko-otteluun Saksa-Suomi, joka pelataan Münchenin Olympiajäähallissa perjantaina, 11.4.2008. Liput pitäisi saada U-blockiin, koska siellä lienevät kaikki muutkin suomalaiset. Sopivasti München Ticketissä selviää, että U-blockiin on 1 lippu jäljellä! Sehän meni sopivasti, kun me tarvitsisimme kaksi. On kuitenkin parempi, että ainakin me molemmat ollaan Variksen kanssa samassa blockissa, kuin että toinen joutuisi sitten yksin eri blockiin. Ostamme kaksi lippua viereiseen blockiin, S-blockiin. Myyjä sanoo myös, että saattaa olla mahdollista, että pystymme sitten hallilla menemään tällä S-blockin lipulla myös U-blockiin katsomaan. Eli vaikuttaa hyvältä. Lippujen hinta opiskelijoille on 13,3 euroa. Käymme vetämässä normaalit 3 euron kebasch sandwichit, ennen kuin minä lähden salille ja Varis takaisin Lothstrasselle.

Salilla on ihan mukavaa tähän aikaan (jotain klo 15 tai sinne päin). Ei ole ruuhkaa, ja pystyn vetämään täydellisen treenin. Ostan automaatista normaalisti 2,5 euron palautusjuoman, kun en vieläkään ole saanut aikaiseksi ostaa omia proteiini- ja hiilaripusseja. Olen takaisin Lothstrassella puoli viiden jälkeen. Otan viideltä nokoset. Herään joskus vähän ennen kuutta. Uuhhh... tänään olisi saksaa. Laitan Varikselle viestiä, että en jaksa tänäänKÄÄN venyä sinne. En jaksanut mennä edes salin jälkeen suihkuun, joten sekin pitää vielä suorittaa. Käyn suihkussa, ja sen jälkeen Tengelmannilla tekemässä ostoksia. Päätän suorittaa Geldkarten testausoperaation. Varis väitti tässä aikaisemmin, että Geldkartella ei voisi maksaa mitään ostoksia, jos kortille ei ole ladannut rahaa. Eli että se ei riittäisi, että tilillä on rahaa, vaan että kortille pitää erikseen ladata rahaa. Tämä kuulosti mielestäni täysin järjettömältä, ja viimeisten tietojen valossa Variksen väite vaikuttikin olevan virheellinen. Minulla ei ollut kuin vähän käteistä, joten jouduin toimimaan niin, että laskin ostokseni tarkkaan, että selviäisin laskusta ilmankin Geldkartea, jos se ei toimikaan. Niin, ja Geldkarte on siis paikallinen pankkikortti tai sen tapainen. Otan ostokseni kaupasta, ja menen kassalle. Tökkään myyjälle kortin. Myyjä yrittää höylätä korttia varmaan 20 kertaa, ja hölöttää jotain käsittämätöntä saksaksi ja enkuksi. En tiedä, kysyykö myyjä, vai toteaako, jotain allekirjoituksesta ja PINistä. Joka tapauksessa, en tosiaan saa maksettua ostoksiani Geldkartella. Pitää maksaa käteisellä... vittu. Lompakkoon jää yksi euro rahaa.

Illalla selvitän vielä Regensburgin matkaa skypessä Silken kanssa. Tuntuu, että olen tehnyt tämän ennenkin. Okei, kaikki vaikuttaa hyvältä. Mesetän myös suomalaisten kanssa, jolloin saan porukan kasaan samantien. Lähdemme viikonloppuna käymään Regensburgissa Variksen, Mariannen ja Heidin kanssa. Jes. Ei tarvitse miettiä enää, mitä tekee ens viikonloppuna.

Illalla ei tule muuta kummempaa tehtyä. Katselen tvkaistalla joitain suomalaisia ohjelmia hetken ajan (tai ainakin ne tuli Suomen tv:stä) ennen kuin menen nukkumaan joskus yhden jälkeen.

35. päivä, maanantai 7.4.2008 (Blues-Kärpät)

Hoidan aamupäivällä vihdoin tvkaista-palvelun tilauksen kuntoon. Maksan visalla vitosen maksun - nyt on palvelu viikoksi. Testaan sitä samantien. Jaa, palvelussa ei näekään kuitenkaan kahden edellisen viikon ohjelmia, niin kuin olin ymmärtänyt. Eli luulin, että kun otan palvelun nyt maanantaina, pystyisin katsomaan kahden viikon takaisen maanantain ohjelmiakin. Mutta ei. Se toimiikin niin, että se rupeaa nyt tallentamaan ohjelmia, ja pystyn katsomaan niitä sitten kahden viikon ajan. Eli jos ottaisin palvelun kahdeksi viikoksi, pystyisin vielä parin viikon päästä katsomaan tämän päivän ohjelmia. Yritän katsoa testiksi joitain uutisia. Näyttää hyvältä. Ei ole kyllä valittamista kuvanlaadusta. Kello 12:30 aikoihin päätän lähteä Variksen kaveriksi Pasingin luennolle, vaikka en ole kurssia suorittamassakaan. Siellä oli kuulemma joku MIT-/Harvard-kaveri tänään puhumassa, joka on myös perustanut n yritystä, joten saattaisi olla ihan pätevä kaveri. Tällä hetkellä kaveri on töissä Marco Pololla, mutta ei vissiin kuitenkaan ihan toimitusjohtaja, mikäli oikein muistan.

Törmäämme Pasingin rautatieasemalla Tuomakseen, joka myös on tulossa luennolle. Ehdimme luennolle ajoissa, ja kuuntelemme ihan mielenkiintoisen esityksen. Luento kestää yliajalle, ja pääsemme poistumaan vasta klo 15:30 aikoihin (luennon olisi pitänyt loppua 15:15). Aloitamme matkan takaisin kohti haupparia, ja päätämme, että käymme syömässä Augustiner Bierstubessa, kun kaikilla on nälkä eikä jaksa tällä kertaa vetää hamppareita tai kebashia. Tapaamme siinä samalla myös uuden suomalaisen kaverin, Villen, joka on kolmas asukki Pekan ja Tuomaksen asunnossa. Augustiner Bierstube on sikälikin hyvä paikka, että se on sopivasti matkan varrella McFitille, jossa ajattelin käydä samalla reissulla - otin kamat heti päivällä mukaan Lothstrasselta, ettei tarvi käydä siellä kääntymässä.

Menemme haupparilta tramilla Augustiner Bierstubeen. Paikassa on tällä kertaa hyvin tilaa. Ja maanantaina näyttää olevan joku erikoiskanapäivä, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että paikasta saa halvalla kanaruokia. Nam. Päätän ottaa Grosses Salattellerin, jossa on kanan rintafileetä. Tilaamme juomiksi luonnollisesti olutta - ja joudun mielettömän vittuilun kohteeksi tarjoilijan ja kavereitten saralta, kun otan vain 0,5 litran oluen. Litran oluen jälkeen ei olisi kyllä asiaa salille. Pysyn vahvasti valinnassani, vaikka tarjoilija yrittää hanakasti tarjota sitä massia. Muut siis luonnollisesti ottivat massin. Salaattilautanen on kyllä tosi hyvä valinta. Normaalia vihreää salaattia ei täältä hevillä löydä. Jos täältä joskus jotain salaattia saa, se on jotain tyyliin perunasalaattia tai muuta majoneesipohjaista mössöä. Tippeineen ja oluen kanssa ateria tulee kuitenkin maksamaan tasan yhdeksän euroa. Poistumme 17:30 aikoihin paikasta. Minä lähden eri suuntaan kuin pojat, koska menen salille. Pojat aikovat mennä vielä istuskelemaan hieman Wombat'siin, kun kuudelta alkaa happy hour...

Treeni on melko nihkeä. Sali on aivan hemmetin täynnä. Eli vaikka siellä menee hitosti aikaa, en saa tehtyä täyttä treeniä. Vituttaa. Matkakin kestää aivan hemmetin kauan takaisin Lothstrasselle. Olen takaisin siellä vasta seitsemän jälkeen. Illan suunnitelma on katsoa SM-liigan toinen finaaliottelu Blues-Kärpät. Kärpät oli voittanut ensimmäisen finaaliottelun kotonaan. Tämän päivän ottelu pelataan Espoossa. Tuomas ja Villekin aikovat tulla katsomaan matsia, eli todennäköisesti katsomme sen neljästään. Käyn suihkussa ja menen sitten Variksen huoneeseen, kun siellä on tarkoitus katsoa matsi - Variksella on isompi näyttö koneessaan, ja oikea kuvasuhde. Hetken arpomisen jälkeen saamme aloitettua matsin katsomisen kahdeksan maissa, tunti suunniteltua myöhemmin. Matsi on todella hieno, ja menee lopulta jatkoajalle. Myös amerikkalainen Greg tulee seuraamaan ottelua jossain vaiheessa. Variksen pitää poistua ottelun yhdessä vaiheessa tunniksi, kun hänen kerroksessa sattuu just tänään olemaan joku Floor Meetingi. Puhuvat siellä jostain hemmetin tärkeistä asioista, jotka koskee niiden kerrosta. Minä olen eri kerroksesta, joten voimme kolmestaan Tuomaksen ja Villen kanssa jäädä seuraamaan ottelua. Ottelu loppuu lopulta Kärppien voittoon ajassa noin 90 minuuttia, eli hemmetin myöhään. Yli puolitoista kertaa normaalin ottelun verran. Huomenna luen netistä, että ottelu oli itse asiassa Suomen playoff-historian 8. pisin. Pisin ottelu oli kestänyt yli 120 minuuttia joskus... huhhuh.

Katsomme vielä ottelun jälkeen illan päätteeksi X-Files-leffan, senkin tvkaista-palvelun kautta. Olemme kaikki sitä mieltä, että palvelun kuvanlaatu on erinomainen. Kiekon seuraaminenkin ottelussa oli yllättävän helppoa. Kuvanlaatu oli netin kautta paljon parempi kuin mitä normaalissa lähetyksessä, jos Suomessa katsoisi tv:tä. Ville ja Tuomas lähtevät kotiin. Jostain syystä tutkimme Variksen kanssa vielä netistä Apache-helikoptereiden tekniikkaa, ennen kuin painun omaan huoneeseeni...

Menen nukkumaan klo 2-3.