0. päivä, 3.3.2008

Herätys klo 5.05, matkalaukun pakkaus (, josta heitin vielä aamulla pois "turhaa" tavaraa). Jostain kumman syystä matkalaukku ei mahtunut kiinni, vaikka en lisännyt siihen aamulla mitään muuta kuin hammasharjan. No, näin se vaan oli, ja oli pakko jättää aamukahvi juomatta sen takia, että sai järjestettyä laukun uuteen uskoon.

Variksen luokse Yliopistokadulle 6.15, onnistunut siirtyminen Oulunsalon lentokentälle. Näkemiin isälle, nähdäänpä seuraavan kerran heinäkuussa.

Kaksi minuuttia saapumisesta Oulunsalon lentokentälle huomaamme, että lento Riikaan on sitten tunnin (55 min) myöhässä. Pähkäiltyämme hetken, mistä saamme e-lentolippumme, löydämme oikean jonon, ja saamme liput passeja vastaan, ja vieläpä tavaratkin ruumaan - Variksen laukku tosin painoi 30 kg, eli maksimipainorajan ylitys oli vaatimattomat 10 kg (eli 50 %). No, minun laukku painoi reilut 15 kg, niin virkailija suostui pienen jahkailun jälkeen ilmeisesti merkkaamaan papereihin, että minun ja Variksen laukut painoivat yhteensä 40 kg, mikä olisi sallituissa rajoissa - vaikka todellisuudessahan ylitimme tuonkin rajan reilulla viidellä kilolla (15+30=45), mutta eipä se taida olla niin justiinsa näiden painorajojen kanssa...

Juodaan kahvit Oulunsalon lentokentän kahviossa, Varis opettaa minulle uuden pokeripelin, ja pelataan sitä reilu puoli tuntia. Siirrytään turvatarkastuksen jälkeen (, jossa ei muuten yllättäen tullut mitään ihmeempää esille) odottelemaan hetkeksi konetta, ja siirrytään sitten Air Balticin uljaaseen Fokker 50 -koneeseen, joka ei ole suihkukonetta nähnytkään. Koneen lämpötila oli ehkä niukin naukin nollan yläpuolella, eli kesävaatteissa oli pirun lämmin - nythän on jo maaliskuu, ja me matkustetaan etelään, ei me mitään talvivaatteita mukaan olla ottamassa! Kello on tässä vaiheessa noin 8.45.

5,25 euron aamiainen croissanteineen on ihan jees, ja hinnaltaan ihan hyvä vaihtoehto nälkäkuolemalle. Aamulla syöty lautasellinen puuroa ei paljon enää tässä vaiheessa lämmittänyt. Varis vetää lisäksi muutaman sentin viskiä.

Riikaan saapuminen aikataulun mukaisesti (tunnin myöhässä) vähän ennen yhtätoista. Riikassahan on sama aika kuin Suomessa, eli lento kesti pari tuntia. Meillä oli alun perinkin suunnitelmassa parin tunnin odottelu Riikassa ennen lentoa Müncheniin, joten sikäli tämän Oulunsalosta lähteneen lennon myöhästely ei haitannut mitään. Riikassa oli mahtava sää (pilvistä, vettä tai jotakin sitä vastaavaa satoi hemmetisti), ja aika meni muutenkin unisissa oloissa. Jatkolennon takia ei tarvinnut tehdä check-iniä eikä mennä enää turvatarkastuksen läpi, joten käytännössä venailtiin 1,5 tuntia ilman sen kummempaa tekemistä. Kun kello sitten lyö 12.15, noustaan Air Balticin seuraavaan koneeseen, joka oli jo hieman uskottavampi Boeing 757. Tännekin tietenkin siirryttiin ulkokautta, että saatiin maksimoitua todennäköisyys flunssaan sairastumiseen.

Lento oli ihan siistiä - paitsi että tämäkin lento lähti sitten lopulta semmoiset 20 minuuttia myöhässä. Pimeän Suomen talven jälkeen oli positiivista nähdä aurinko, kun kone nousi pilvien yläpuolelle. Ikkunapaikalta pystyi arvuuttelemaan, mitä alueita alla näkyi - vailla sen kummempaa mahdollisuutta osumisesta oikeaan. Koneessa ehti myös hieman nukkua, joten edellisen yön viiden tunnin yöunia sai hieman paikattua. Lennon aikana tuli myös otettua ensimmäisen päivän ainoat kuvat (2 kuvaa!!!111), joista kummassakaan ei ole hirveästi kehumista (eikä näkemistä).



Kun selvisi, että lento on 20 minuuttia myöhässä, hautasimme lopullisesti haaveet siitä, että olisimme ehtineet saada asuntomme jo ensimmäiseksi yöksi, mikä oli joskus haaveena. Sen operaation menestyminen olisi muutenkin tarvinnut täydellistä onnistumista monessa (liian monessa) asiassa.

Laskeudumme Müncheniin (paitsi että kenttä oli Schwabingissa, eikä Münchenissä, jossain lähellä kuitenkin) noin klo 14 paikallista aikaa (eli lento kesti semmoiset reilut 2 tuntia). Kenttä vaikuttaa ihan vaikuttavan kokoiselta. Jännitys tiivistyy, kun menemme odottelemaan matkalaukkujamme liukuhihnan viereen. Kumpikaan ei pitänyt kovin todennäköisenä, että molempien laukut olisivat selvinneet tänne asti (mm. siksi, että niiden olisi pitänyt itse selviytyä oikeaan koneeseen Riikassa, ja lisäksi Variksen laukku oli ylipainoinen läski). Yllätys oli suuri, kun molempien laukut todella tulivat hihnalta (jiihaa!). Koska ei ollut enää kiire mihinkään, päätimme syödä jotain kentällä, kun siellä nyt näytti olevan jotain houkuttelevan näköisiä vaihtoehtoja. No, emmehän me mitään kummoista lopulta löytäneet, mutta söimme sitten patongit, jolloin saatiin taas siirrettyä nälkäkuolemaa hetkellä eteenpäin. Sitten pitikin mennä arpomaan junien kanssa, että miten pääsee Münchenin keskustaan (tai jotain sinne päin, lähelle keskustaa kuitenkin)...

Onnistumme saamaan liput automaatista, vaikka Variksen 50 euron seteli ei sinne kelvannutkaan. Tietenkin nurkan takana olisi ollut tiski, mistä saman asian olisi voinut hoitaa ihmisen kanssa, eikä olisi tarvinnut tulkita automaatin kryptisiä saksankielisiä ohjeita. No, henkilökunnan apua tarvitaan kuitenkin kohta, kun alamme pohtia, miten ihmeessä juuri tulostamiamme lippuja käytettiin. Parin minuutin konsulaation jälkeen liput saadaan leimattua automaatissa, ja kun junia lähti lähes jatkuvalla syötöllä, ei mennyt kuin hetki, kun istuimme junassa. Junassa oli hieman ruuhkaista, ja itseäni rupesi ainakin vähitellen hieman vituttamaan matkalaukun raahaaminen. Matka Münchenin päärautatieasemalle (Hauptbahnhof) kestää jotain 45 minuuttia, ja onnistumme jopa jäämään tuolla oikealla asemalla junasta, mitä ei olisi etukäteen uskonut.

Seuraavaksi alkaa mieletön arpominen hostellin löytämisestä. Tavaroita ei saanut säilöön rautatieasemalle (tietenkään, meidän tuurilla - tuuristahan se kaikki on kiinni), joten lähdimme matkalaukkujemme kanssa ravaamaan pitkin Münchenin katuja. Löydämme aika nopsasti mukavan hostellin. Kello oli tässä vaiheessa jotain 16.20... Otimme hostelliin wlaninkin vitosella, mutta sehän paska ei koskaan toiminut. Minun kone löysi joitain mystisiä verkkoja, joista mikään ei toiminut, ja Variksen kone ei löytänyt niitäkään... Muuten hostelli oli ihan jees, vaikkakaan emme siellä kauaa pysyneet, ennen kuin mieli teki harhailemaan Münchenin kaduille.

Päämäärämme alunperin oli käydä katsomassa Adelheidstrassea, josta meidän seuraavana päivänä pitäisi käydä hakemassa avaimemme. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, kun vettä rupesi kohta satamaan, päivä loppui ja pimeys alkoi, ja tuli kylmäkin - sellainen ketuttaa, varsinkin kun ei ole satevarjoa eikä sadevaatteita. No, siinä tapahtui kuitenkin kaikkea korvaavaa toimintaa, kuten:

1. Kartan osto turistikaupasta. Hinta suolainen 8 euroa. Myyjä kehuu Variksen saksaa, syystä tai ei.
2. Pari saksalaista tyttöä päättää kysyä juuri meiltä jonkun saksalaisen pankin sijaintia saksaksi - valitsivat sopivat henkilöt, kun olemme Münchenissä kuitenkin jo muutaman tunnin olleet...
3. Paremman puutteessa menemme syömään Burger Kingiin. Hampurilainen olisi voinut maistua paremmaltakin. Visa electronini ei toimi. Visa toimii, pelastus!!!
4. Suuren etsimisen jälkeen löydämme pubin (itse kukin voi miettiä, miten ihmeessä on mahdollista, että sitä piti etsiä... olemme kuitenkin Münchenissä)

Pubissa sitä tuleekin vietettyä sitten tunti jos tovi. Siihen on monia syitä. Olut maksoi 2 euroa. Siinäpä se. Pelattiin lisää pokeria, ja havaittiin, että suomeksi voi puhua ihan mitä vaan, ilman pelkoa, että enää olisi ympärillä suomalaisia. Saa nähdä, mihin asti tällä periaatteella pärjää...

Palaamme hostelliin noin klo 22:30 tjsp., valot päälle kämpään, poks, sulake paskaksi, siirto toiseen huoneeseen. Siinä lyhyt kuvaus vielä tuollaisesta mukavasta yllätyksestä illaksi. Ihan kiva sentään, että siirto toiseen huoneeseen onnistui ongelmitta. Pimeässä huoneessa olisi ollut vaikeaa saada aikaan yhtään mitään, kuten tämän blogin kirjoittamista...

Tämä oli ensimmäinen päivä. Illalla kirjoitin vielä tämän romaanin, ei paljon muuta. Huomenna seikkailu jatkuu.