3. päivä, torstai 6.3.2008

Herään jälleen epäinhimillisen aikaisin joskus kahdeksan jälkeen. Kusihädän takia täytyy käydä vessassa, ja sitten ei enää unta saakaan. Aloitan informaationkeruun netistä Müncheniin liittyen. Firefoxiin aukeaa välilehtiä hyvään tahtiin, ja tulee tsekattua muun muassa Pallontallaajat, suomalaiset.de, useita Münchenin kaupungin sivuja ja useita vaihtaripalautteita mm. Oulun yliopiston sivuilta. Informaatiota haen ihan näistä perusasioista: mistä saa halpaa ruokaa, missä kannattaa käydä, miten täällä liikutaan, miten julkiset kulkuneuvot toimivat, mistä saa halvan pyörän, mistä kannattaa aukaista pankkitili, mikä kännykkäliittymä kannattaa avata, mitä tarkoittaa rekisteröinti ja minkälaiset liikuntamahdollisuudet kaupungissa on.

Variksen herättyä lähdemme kohta käymään viereisessä liikkeessä, Tenkelmannissa, vai mikähän olikaan. Huomaamme, että juustoissa on rasvaa keskimäärin 40 %, kevytjuusto on 17-prosenttista. Kaikista rasvattomimmassa maidossa taitaa olla 3,5 % rasvaa, vai olikohan siellä jonkun verran jopa 1,5 % maitoja, ei voi muistaa. Ostan banaaneja, leipää ja 30 % juustoa. Ostosten hinnaksi muodostuu kassalla 4,01 euroa. Maksan viiden euron setelillä. Myyjä kysyy "Ein cent?". Vastaan, että "Ich habe keine". Samalla ihmettelen, että onko täällä tosiaan yhden sentin kolikot käytössä. Myyjä kysyy uudelleen: "Ein cent?". Vastaan edelleen, että "Ich habe keine", koska eihän minulla mitään hemmetin sentin tai edes kahden sentin kolikoita ole. Sitten myyjä ojentaa minulle hieman ärtyneen näköisenä läjän kolikoita, missä lienee sitten se 99 senttiä. Jälkeen päin ajatellen, olisihan sille varmaan viidenkin sentin kolikko riittänyt helpottamaan tilannetta, mutta mitäs ei ääliö osaa pyytää. Viiden sentin kolikko minulta olisi saattanut löytyä, vaikka aika hintsusti kolikoita sillä hetkellä oli. Taidan ihan piruuttani ruveta keräämään niitä sentin kolikoita, laittaa ne kaikki johonkin pussiin, ja maksaa sitten jotkut muutaman kympin ostokset pelkästään sentin kolikoilla. Ihan vaan rangaistukseksi. That will teach him a lesson...

Menemme kämpille. Syön muutaman juustoleivän huoneessani, ennen kuin vien juustot keittiön jääkaappiin. Hirveä nälkä. Keittiössä on joitain ihmisiä, ilmeisesti saksalaisia opiskelijoita. Yllättäen niitä vaikuttais olevan ainakin minun kerroksessani enemmän kuin vaihtareita. Kaiken lisäksi, todennäköisesti tämän lukukauden vaihtarit eivät ole vielä saapuneet, kun me Variksen kanssa kuitenkin saavuttiin melko hyvissä ajoin tänne. Ainakin minun mielestäni nämä asukkaat vaikuttavat sellaisilta, että ovat jo jonkin aikaa täällä asuneet. Olen pysytellyt tähän asti tervehdyslinjalla asukkaiden kanssa, ja nytkin tyydyn sanomaan "Hello", kun käyn nakkaamassa juustot jääkaappiin. Varis sen sijaan tapaa omassa keittiössään jonkun Jesse-nimisen amerikkalaisen vaihtarin, joka hänkin on kuulemma ollut jo jostain viime syksystä asti täällä. Jesse kertoo Varikselle, että sillä ei ole niin väliä, mistä pankista tilin aukaisee: suosituksen saa ilmeisesti kuitenkin Deutsche Bank. Lisäksi Jesse kertoo, että syksyllä/loppukesästä täällä oli ilmeisesti ollut joku remontti, jonka seurauksena netti oli ollut poikki kaksi kuukautta. Kuulostaa hyvältä.

Tämän päivän operaationa on pankkitilin avaus, joten lähdemme käppäilemään kohti Deutsche Bankia. Kävelymatka kestää lähes puoli tuntia. Mieleen tulee, että pitää kyllä hommata se pyörä. Varis ei vaikuta kiinnostuneelta ajatuksesta pyöräillä Münchenin liikenteessä. Omalta osaltani asiassa ei ole epäselvyyttä - tulen hommaamaan pyörän ja liikkumaan kaikki järkevänpituiset, muutaman kilometrin matkat pyörällä, mikäli vaan sellaisen pyörän saan hommattua, jolla pystyy ajamaan pitempiä matkoja kuin muutama sata metriä. Münchenin pyöräilyreittejä on kehuttu erittäin monessa paikassa, ja kävely alkaa tympimään. Olen ehdottomasti pyöräilyihmisiä, en välitä niin kävelystä.

Deutsche Bankissa ei tarvitse kauaa jonottaa. Tiskillä on pari henkilöä, ja Varis pääsee ensin palveltavaksi. Naisvirkailija kysyy kuitenkin toiselta virkailijalta apua, ja kun vaikuttaa siltä, että homma ei pelaa, menen itsekin kuuntelemaan Variksen kaveriksi, missä mättää. Ymmärrämme näin: tarvitsemme todistuksen yliopistosta, "paper from the registration office" ja passin. Meiltä löytyy pelkästään passi, eli homma kusi.

Lähdemme kävelemään nopeasti takaisin Lothstrasselle, koska ymmärrämme, että meillä on kiire. Taas kerran meidät pysäytetään kadulla, ja meiltä kysytään ilmeisesti tietä jollekin kadulle. Varis vastaa englanniksi, että emme ole täältä kotoisin, ja jatkamme matkaa. Lothstrassella tutkimme nopeasti, mikä tässä registrationissa oikein on ideana. Päädymme siihen tulokseen, että meidän tulee tehdä Poccistrassella rekisteröinti kahden viikon kuluessa muutosta Saksaan, ja sieltä saisimme lapun, jonka avulla saamme avattua pankkitilin. Kun saamme avattua pankkitilin, saamme taas täytettyä asuntotoimistosta saamamme lapun, jolla asuntotoimisto saa ottaa suoraan vuokran tililtämme. Yksinkertaista, eikö? Ja tuo asuntotoimistoon menevä lappu pitää toimittaa sinne perjantaihin, eli huomiseen mennessä. Ja asuntotoimisto menee kiinni klo 12 tai 12.30, emme ole ihan varmoja. Asuntotoimiston sulkeutumisaika näyttää vaihtelevan klo 12, klo 12.30, klo 13.30 ja klo 15 välillä, riippuen ihan siitä, mistä katsot. Ja sitten kaikista hauskin asia: huomaamme, että Poccistrassen Registration büroo menee kiinni torstaina klo 12. Ja kellohan on nyt noin 13... paska.

Olemme hävinneet pelin, ja vaivumme epätoivoon... Nousemme kuitenkin nopeasti epätoivosta, ja päätämme, että heräämme huomenna perjantaina aivan hemmetin aikaisin, ja hoidamme kaikki asiat aamupäivällä kuntoon. Variksen ehdotuksen mukaisesti tulemme tekemään matkat julkisilla kulkuneuvoilla. Minua väsyttää aivan hemmetisti, joten menen lepuuttamaan silmiäni ja ruumistani hetkeksi sängylle kuunnellen samalla musiikkia. Varis lähettelee skypestä viestejä, ja tulee kohta koputtelemaan huoneeni ovelle, kun minä en ole niihin vastannut. Vatvomme vielä vähän aikaa rekisteröintiasiaa, mutta ei se siitä muuksi muutu. Joka tapauksessa, julkisten käyttäminen huomenna tulee vaatimaan suuria voimanponnistuksia, joten tänään täytyy selvittää julkisten logiikkaa, lippujen hintoja, mistä lippuja ostetaan, aikatauluja yms.

Kävelemme Hauptbahnhofille. Tarkoituksena on ensin juoda kahvit, ja sitten tutkia asemalta löytyviä tauluja, joissa on selitetty, miten julkisia käytetään. Mistään ei löydy oikein varteenotettavaa vaihtoehtoa kahvilaksi. Varikselle näyttäisi kelpaavan ihan mikä vaan, mutta minähän en kahta euroa maksa pelkästä kahvikupista. Aivan helvetinmoinen riistohinta! Lopulta päädymme siihen, että Varis ottaa kahden euron kahvin asemalta, minä päätän olla ilman kahvia. Varis juo kahvit ja menemme tutkimaan taulua. Lippujen, metrojen, ratikoiden ja junien logiikka alkaa selvetä, ja ostamme 9 euron lipun, jolla voimme matkustaa molemmat koko perjantaina rajattomasti, tietyllä alueella. Lippu on sikäli erikoinen, että sillä matkustaisi maksimissaan jopa 5 ihmistä rajattomasti - ja silti hinta olisi siis tuo 9 euroa yhteensä. Ilmeisesti Münchenissä kannattaa muutenkin suosia tuommoisia lippuja, joilla saa matkustaa rajattomasti tietyn ajan - kertaliput ovat hintavahkoja.

Käymme vielä Hauptbahnhofin alakerrassa katsomassa, minkälaiselta Metro-systeemit vaikuttavat. Huomaamme myös, että siellä myydään kahvia+sämpylää hintaan 2 euroa. Olemme jo lähdössä pois, mutta päätän sitten kuitenkin ottaa tuon setin - kun ei ole tänään tullut juotua kahvia, eikä syötyä mitään muuta kuin vähän leipää ja banaaneja kämpillä. Ja kello on nyt jo yli 16. Ihan hyvä setti. Myyjä kysyi minulta jotain, mikä oli ilmeisesti "Mit alles?", ja ilmeisesti tällä tarkoitettiin, haluanko sämpylän kaikella (juustolla ja leikkeleellä). En kuitenkaan heti saanut selvää, mitä myyjä kysyi, tai mitä ihmettä tarkoitti. Joka tapauksessa vastasin lopulta "Ja", ja sehän oli ihan oikea vastaus.

Ostettuamme lipun menemme käymään Karstadtista. Katsomme matkalaukkuja ja rinkkoja ja huomaamme samalla, että Karstadt on tosiaan valtavan kokoinen kauppa. Muistan ulko-ovella, kun olemme jo lähdössä kaupasta, että minun piti ostaa se aluslakana, jonka unohdin eilen ostaa. Päätämme kuitenkin ensin syödä jotakin. Alkaa se olemaan aikakin, kun lämmin ruoka on kuitenkin vielä molemmilta syömättä. Menemme ensimmäistä kertaa ihan rehellisesti syömään kebabia Münchenissä. Paikaksi valikoituu Döner Kebab. Hintataso on ehkä Suomen luokkaa. Varis ottaa jonkun kebab-sandwichin tai jotain sinne päin, ja minä otan jonkun, jonka nimeä en nyt enää muista, ja joka ei silläkään hetkellä sanonut yhtään mitään minulle. Joka tapauksessa kuva näytti ihan hyvältä, ja lopullinen annos ei minun mielestäni poikennut mitenkään rullakebabista. Pienestä sellaisesta tosin. Mutta eipä hintaakaan ollut kuin 2,5 euroa. Ihan hyvä setti, jälleen kerran, ei valittamista.

Menemme vielä Karstadtiin hakemaan sen pirun aluslakanan - jospa sitä vihdoinkin pääsisi eroon näistä lakana-asioiden hoitamisesta. Lakanaosastolla arpominen jatkuu tänäänkin, eikä hommasta selvitä ilman myyjän apua. Yhtään sanaa ei ole selvillä, joten yritän vaan ottaa sen eilisen paketin käsiin, ja sopertaa "Ich brauche... nicht das, aber...". Minulla ei ole edes englanninkielinen sana mielessä sillä hetkellä (linenkö se nyt on). Kaupassa on sänky, ja osoitan sitten siitä aluslakanaa, ja tilanne hoituu sillä. Löydän 10 euroa maksavan aluslakana, ihan jees. Taidan varmistaakin myyjältä jälleen, että se on varmasti "preiswerteste".


Päätämme mennä ratikalla kotiin, kun meillä sattuu olemaan pari kappaletta Streitekartesta, vai mikä olikaan, sarjalippu saksaksi, jäljellä lentokenttäreissun jäljiltä. Niillä pääsee juuri sopivasti Lothstrasselle. Samalla tulee testattua ratikkaakin. Ratikassa joku saksalainen, ehkä 60-vuotias mies sanoo minulle jotakin pari kertaa, mutta en saa sanaakaan selvää. Sanon, että "Ich spreche nicht Deutsch", ja sen jälkeen ukko ei sano enää mitään.

Saavumme Lothstrasselle, ja päätämme, että tänään emme lähde mihinkään, koska huomenna pitää herätä pirun aikaisin. Kello on jotain 19. Minä surfailen netissä kämpillä, tsekkaan facebookin, pelaan vähän facobookissa pokeria (voitan reilusti, leikkirahaa), pelaan sitten myös Partylla pokeria (häviän vähän, oikeaa rahaa). Käyn suihkussa, katselen vähän, mitä sivuja sitä tuli aamulla selailtua, suljen välilehtiä, tallentelen hyviä sivuja bookmarkeiksi ja skypetän Variksen kanssa vielä huomisia kuvioita. Sovimme herätyksen klo 6.00:ksi. Ihanaa.

Teen vielä saksalaisen vakioni, 3x30 vatsalihasta ja painun nukkumaan hieman ennen 23:30. Mahtavaa, kuuden ja puolen tunnin yöunet. On se parempi kuin ei mitään.

Huomisen päivän blogiteksti tulee käsittelemään saksalaista byrokratiaa, enemmän tai vähemmän. Siihen asti, tschüss!