tiistai 25. maaliskuuta 2008

17.-20. päivä, torstai-sunnuntai 20.3.-23.3.2008 (Wien)

Tämmöistä oli Wienissä. Aika paljon katseltiin kaupunkia liikkuen Wienin julkisilla kulkuneuvoilla, kun ostettiin jokainen tuommoinen 72 tunnin Wien Ticket, jolla sai siis matkustaa rajattomasti Wienin julkisilla kolmen vuorokauden ajan. Lippu maksoi 13,6 euroa per lärvi.
Koko reissu oltiin selvinpäin, ja oli ihan paska fiilis - kuten seuraavista kuvistakin näkyy. Nauttikaa.


Pekka, Tuomas ja Varis. Keskellä hyvä kaverimme Gösser.

Perjantaina mentiin eläintarhaan - pojat kyllä kiinnostuivat eläimistä jo eläintarhan ulkopuolella olevassa puistossa.

Grosses Mara - Iso Mara.

Flamingoja.

Koppakuoriaisöttiäinen.

Kiva akvaario.

Meduusoja.

Iso kala.

Raptorit ruokatauolla.

Vasemmalla mustassa nahkatakissa selin Pekka, oikealla Varis, Tuomas ja neljä pingviiniä.

Hylje / merileijona.

Best picture - voiko kuva paremmin enää onnistua?

Innostunut jääkarhu - kaveri tepasteli samaa 10 metrin matkaa edestakaisin varmaan sata kertaa.

Strutsi tai joku sentapainen.

Hylje sukeltamassa altaaseensa.

Paikan nimi: Tiergarten Schönbrunn. Voin suositella paikkaa. Isokokoinen oli, ja nähtävää useammaksi tunniksi. Lipun hinta 12 euroa. Itselleni oli ainakin mukava kokemus, kun en muuten ole pahemmin eläintarhoissa käynyt Suomessa tai missään muuallakaan. Muutenhan se oli ehkä aika outo valinta lähteä ensimmäiseksi eläintarhaa testaamaan Wienissä...

Leopardeja. Hetki ennen tätä kuvaa tällä pariskunnalla oli joitain lisääntymispuuhia meneillään.

Heh. Varis, Tuomas ja ystävällisen näköinen gepardi. Meikä otti kuvan häkin sisältä. Onneksi säilyin hengissä.

Apinanaama.

Söötti veijari pussissa.

Kirahvi, jolla oli liikkumatilaa surullisen vähän.

Hee. Minä, taustalla Gloriette-niminen rakennus.

Minä, taustalla Schloss (linna) Schönbrunn.

Minä Glorietten vieressä. Taustalla jälleen Schloss Schönbrunn, kauempaa ja ylempää.

Tämännimiseen paikkaan menimme pariksi viimeiseksi yöksi - Kolpingsfamilie Meidling. Voin suositella varauksetta. 20 euroa yö per henkilö, sisältäen hyvän aamupalan. Olimme kaikki oikein tyytyväisiä. Plussana todella ystävällinen henkilökunta respassa.

Hostelli-huoneemme parvekkeelta oli näinkin hienot näkymät. Mutta hei, ainakin meillä oli parveke.

Tällaiselta näytti huoneemme.

Jostain syystä Darth Vader oli Wienissä poseeraamassa.

Komeaa (Stephensplatz)

Myös Stephansplatzilta, Tuomas edessä, Pekka takana.

Upeaa poseeraamista. Takana joku patsas.

Kyllä siinä kelpaa juoda päiväkaljat näissä maisemissa.


Jätkät ihmettelee.

Näitä tissejähän ne oikeasti tuossa ylemmässä kuvassa tuijottivat.

Ilmeisesti Fine Arts building taustalla.

Kuvaa kaupungista der neue Donauturmista (uusi Donautorni).

Aivan tornin juuressa jalkapalloa pelanneet nuorukaiset näyttivät hassuilta tornista katsottaessa. Pikku-ukkoja.

Lisää näkymää tornista.

En kommentoi.

Enkä tätäkään.

Enkä varsinkaan tätä.

Jostain syystä otimme sata miljoonaa kuvaa tästä paikasta, missä kävimme juomassa yhdet massit illalla. Olihan siinä kyllä romanttinen kynttilänvalo.





Yllättävän tarkkana pysynyt kuva.



Harvoja kuvia, jotka eivät ole mielettömän punaisia. Millähän moodilla tämä on otettu...


Pakollinen peukkukuva.




Salama tappaa kynttilänvalon ja paikan hienon atmosfäärin.

Keskellä kaveri, joka otti äskeiset kuvat meistä neljästä. En tiedä nimeä.

Saimme siirrettyä patsaat erilleen.

Hemmetti, Varishan on onnistunut hyvin tässä kuvassa. Damn.

Minäkin kävin siirtämässä patsaita.

Irvistys.

Hyppykuvia.

Korkea on.

Jätkät leijuu.

Napa paistaa.

Hmm...




Sunnuntaiaamu. Kaikki olivat virkeitä. Kello on 9.59, ja huone pitää luovuttaa kymmeneen mennessä.

Viimeinen kuva, jonka otin reissulta. St. Valentin oli eräs Itävallan asemista, joilla piti vaihtaa junaa. Matkustimme Itävallassa Salzburgista eteenpäin Einfach Raus -nimisellä lipulla, joka oikeutti korkeintaan viisi henkilöä matkustamaan rajattomasti Itävallassa vuorokauden sisällä. Hintaa lipulla 28 euroa. Meidän neljän hengen porukka oli siis kooltaan melko passeli.

Se oli tämmöinen reissu. Voin kyllä suositella Wieniä. Meiltä jäi vielä viinit juomatta ja Wienerschnitzelit (Wienin leikkeet) syömättä, mutta muuten tuli kyllä hyvin nähtyä ja koettua kaupunkia. Ja tosiaan, reissu maksoi yhteensä noin 40 euroa per henkilö, jos otetaan huomioon edestakainen matka Münchenistä Wieniin Salzburgin kautta, ja sitten matkustelu Wienissä kolmen vuorokauden ajan 72 tunnin Wien Ticketillä. Ei mielestäni hirveän kallista. Eikä kaupunkikaan ainakaan kalliimpi ollut kuin München, joka kyllä onkin melko kallis.

Tärkeä asia, mistä minulla ei ollut kuvaa, oli meidän huvipuistovisiitti lauantaina. Ajattelimme, että samahan se on käydä huvipuistossa. Yhtenä motiivina oli vissiin jossain vaiheessa maailmanpyörässä käynti, että olisi nähnyt kaupunkiakin ylhäältä, mutta se motiivi unohtui tai jäi johonkin. Ehkä se jäi siihen, kun me käytiin kuitenkin siellä Donauturmissa, josta oli tosi hyvät näkymät. Anyways, kävelimme sitten puiston sisällä, ja kauhistelimme vähän hintoja: mitään ranneketta ei ilmeisesti ollut, ja kaikki laitteet oli hinnoiteltu erikseen. Hinnat vaihtelivat suureksi osaksi 2-6 euron välillä. Aika kallista, sanoisin. Kävelimme puiston halki, ja silmiimme osui vakuuttavalta näyttänyt laite. Kyseessä oli tämä laite.

Hintaa oli 8 euroa, ja hieman emmittyämme päätimme kaikki laittaa elämän risaiseksi, ja testata tätä hulvatonta laitetta. Ja olihan se 8 euron arvoinen kokemus. Ei Suomesta löydy tuollaisia! Aivan mahtavaa. Suosittelen! Eikä kukaan edes oksentanut, vaikka oltiin juuri käyty Burger Kingissä.

Sunnuntai oli aika rankka päivä, kun matkustettiin takaisin Müncheniin. Yksi juna oli myöhässä 10 minuuttia, ja sen takia myöhästyimme seuraavasta... ja sitä seuraavasta. 10 tuntia kesti matka Wienistä Müncheniin. Mutta ei se vaikuttanut reissun onnistumiseen. Hyvä reissu se oli. Sunnuntaina meinasi hieman väsyttää, mutta se kuuluu asiaan.

Jep jep. Seuraalla viikolla alkaakin koulu. Muuta ohjelmaa ei ole ainakaan vielä tiedossa. Todennäköisesti sitä keksitään viikon aikana kuitenkin. Palataan asiaan. Terveisiä kaikille Münchenistä!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hyviä juttuja on ollut. On täällä "kotikatsomossa" näitä lukijoita useampia. Ei tiedetä vielä tarkasti, milloin ollaan tulossa sinne. Eräs ajkankohta, mitä ollaan mietiit, on vapun tienoo. Hotellejakin ollaan jo vähän kateltu ja hinta ei ollut paha semmoisessa hienossa antiikkihotellissa (n. 85 / yö). Pahimmaksi menoeräksi näyttää myodostuvan lennot. Wien myös kiinnostaa kovasti. Odotamme kattavaa raporttia sinulta.

dega kirjoitti...

En tiedä kattavuudesta, mutta siinä sitä shittiä nyt on. Kannattaahan siellä Wienissä varmaan käydä - siihen vaan tarvii jonkun verran aikaa, siellä on paljon näkemistä.

Laitoin jo kalenteriin ylös, että olette mahdollisesti tulossa vapun aikoihin. Hotellissa voi yöpyä, ja jos tyytyy hostelliin, niin hinta on alle puolet tuosta teidän hotellin hinnasta. Me yövyttiin Variksen kanssa se eka yö Münchenissä A&O Hostellissa 39 EUR per yö, eikä siinä ainakaan ollut valittamista.

Lennot kyllä maksaa jonkun verran... me maksettiin tosiaan Variksen kanssa yhteen suuntaan 140 EUR per hlö. Siinä on vertauskohtaa. Joka tapauksessa: tervetuloa sitten reilun kuukauden päästä tänne!