Herään ennen klo yhdeksää. Käyn aamupalalla keittiössä. Yllättäen keittiössä ei ole ketään, eikä sinne tulekaan ketään ruokailuni aikana. Syön aamupalaksi normaaliksi ravinnokseni vakiintunutta leipää 17-%:lla juustolla ja leikkeleellä, jonka rasvaprosenttia en tiedä. 1,5-% maito maistuu todella hyvältä. Pieni pelko oli, että se olisi maistunut kuralta, mutta ei ole enää.
Avaan koneen. Argh, opiskelupäivä. Ehdin kikkailla koneella jotain varsin hyödyllistä ennen kuin Varis herää. Sitten käymme kouluhommien kimppuun. Teemme 1,5 tuntia hommia, ja saamme päätettyä, mitä kumpikin tekee itsekseen. Varis siirtyy omaan huoneeseensa, ja jatkamme työskentelyä omissa huoneissamme. Ehdimme tehdä hommia puolisen tuntia, kun Varis laittaa Skypessä viestiä, että Lothstrassen asukkaita olisi lähdössä Englischer Garteniin - lähtäänkö mukaan pariksi tunniksi. Miksipä ei. Tiesimme etukäteen, että Englischer Garten oli laaja alue, jolla pystyi harrastamaan kaikkea mukavaa varsinkin kesäaikaan. Kohta Varis tulee koputtelemaan oveen mukanaan joku hyperaktiivinen otus, joka hyppii iloisena amerikkalainen futispallo kädessään. Heppu on Connor, amerikkalainen vaihtari. Menemme alakertaan, ja huomamme, että porukkaa on lähdössä ihan mukavasti - tarkka luku taitaa olla 13.
Menemme kävellen Englischer Garteniin. Tutustumme moniin vaihtareihin. Tämä on tärkeä askel. Porukan voinee jakaa karkeasti kolmeen ryhmään meidän, eli minun ja Variksen lisäksi: jenkkijätkät, saksalaiset ja latinochicksit. Kävely Englischer Garteniin kestää melko kauan, 45 minuuttia. Reitti on kuitenkin helpohko Lothstrasselta. Englischer Garten on loistava paikka! Aurinko paistaa, ja ihmisiä on paljon liikkeellä. Ja niin tosiaan, me lähdimme Variksen kanssa normaalissa varustuksessamme liikkeelle, normaalit vapaa-ajan kengät jalassa, ja takit päällä. Osa jenkeistä oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle shortseissa ja ilman takkia! Minä pidin pipoa vielä pari päivää sitten... Mutta aurinko kyllä lämmitti aika paljon. Oltuamme noin 15 minuuttia puistossa amerikkalaiset rupeavat laittamaan ultimate-peliä pystyyn. Kymmenen pelaajaa lähtee mukaan - pelkästään latinochicksit jäävät näköjään mieluummin istuskelemaan nurmikolle. En tiedä termin "latino" tarkkaa merkitystä, mutta Espanjasta nämä tytöt taitavat olla, eli minun määrityksessäni siis latino ainakin ulottuu tarkoittamaan myös espanjaa. Mahtavaa pelata ultimatea! Kaikki vaikuttavat tosi mukavilta ihmisiltä... ja pelata tosiaan tarkenee ilman paitaakin.
Aikaa kuluu reilusti enemmän kuin pari tuntia, mitä ajattelimme alun perin. Pelaamme varmaan pelkästään ultimatea pari tuntia. Amerikkalaisia kavereita ovat ainakin Connor, Jesse, Carl ja Sarah. Saksalaisia ovat Philip ja Arnold. Latinochicksien nimet eivät tässä vaiheessa vielä selviä minulle. He myös lähtevät pois aikaisemmin kuin muut, ultimaten pelaajat. Lisäksi parin ultimaten pelaajan nimen onnistun unohtamaan...
Tulemme Englischer Gartenista myös kävellen pois. Kello on noin 18, kun saavumme Lothstrasselle. Menen syömään taas leipää keittiöön. Siellä on Carl ja kaveri, jonka nimen olen unohtanut (edit 19.3.2008: Kristoffhan sen nimi on...). Saan tärkeää informaatiota, miten homma toimii: keittiössä on hitosti paistinpannuja ja kattiloita, joita saa vapaasti käyttää - voitto. Siivoja siivoaa käytävät, vessat, suihkut ja keittiön kolme(?) kertaa viikossa. Keittiöstä asukkaiden tulisi pitää tasot ja pöydät vapaina tavaroista, koska siivoojan tehtäviin kuuluu pelkästään tasojen pyyhkiminen. Siivojaa vie roskatkin keittiöstä... asukkaiden tulee vaan huolehtia esim. pullojen viemisestä. Keittiössä tapaan myös pari latinochicksiä, joista kummankaan nimi ei jää mieleen - toinen ei edes asukaan Lothstrassella, vaan on pelkästään viikon vierailulla toisen luona.
Menen huoneeseeni jatkamaan kouluhomman tekemistä. Siinä ja muun nettisurfailun ja pokerinpeluun parissa loppuilta meneekin. Kello 23 aikoihin rupean vielä miettimään, pitäisikö käydä lenkillä - jostain syystä tekee mieli, vaikka kuitenkin tänään on tullut hitosti käveltyä ja juostua frisbeen perässä. Vatvomisen jälkeen lähden lenkille - Varis ei lähde mukaan. Mahtavaa juosta. Tulee samalla taas vähän katseltua ympäristöä. Vaikka on myöhäisilta, ei kaduilla kyllä tunnu yhtään turvattomalta. Muutenkaan kaupungissa ei ole näkynyt keitään rähinöitsijöiden näköisiä henkilöitä. Juoksen 25 minuutin lenkin. Käyn suihkussa. Käyn hakemassa keittiöstä, jossa ei taaskaan ole muita, juustoa ja leikkelettä ja menen syömään leipää omaan huoneeseeni. Kello on noin 24. Syön leivät ja katson samalla koneelta Hitchhiker's guide to galaxya.
Tänään en jaksa tehdä vatsalihaksia. Painun nukkumaan noin klo 00:30. Huomenna lienee pakko yrittää oikeasti alkaa kunnolla tekemään noita kouluhommia. Tämän päivän saldo oli kuitenkin hyvä, vaikka kouluhommia ei tullutkaan tehtyä pahemmin: tärkeät kontaktit muihin asukkaisiin tuli tehtyä. Huomiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
Hola!
Hauska, että on löytyny seuraa =j Koitappa selvitellä parhaita humppapaikkoja sielä =)
Aika eksaktia raportointia sulla kyllä. Täytyy myöntää, että ihan jokaista riviä ei oo jaksanu lukea.
Allu
Grüss Gott!
Eiköhän ne humppapaikat selviä huhtikuun loppuun mennessä. Noista joistakin päivistä tuli kyllä kirjoitettua ihan hulluna - mutta silloin kyllä myös tapahtui aika paljon. Muutaman päivän, jolloin ei ihmeempää tapahtunut, olisi voinut kuitata parilla rivillä...
Mukavaa, jos olet jaksanut lukea edes joka toisen rivin :)
t: Janne
Lähetä kommentti