Tämän päivän ohjelmassa on info-tilaisuus englanninkielisille kursseille. Käyn aamukahvilla Variksen kerroksessa, ja juttelemme siellä Davidin kanssa. David on menossa laskettelemaan alpeille - tänään. Juttu lähti siitä liikkeelle, että me kysyimme Davidilta pääsiäissuunnitelmia. David kutsuu myös meidät tuolle reissulle, ja lupaamme miettiä asiaa. Kieltämättä Alpit houkuttelisivat, eikä meillä näillä näkymin ole viikkoon mitään ohjelmaa.
Menemme Lothstrasselta isompana lössinä (amerikkalaisia mukana) Fachhochschulelle ja saliin, jossa infotilaisuus on. Täyttä on. Pääsemme kuitenkin takariviin istumaan. Tilaisuus kestää reilun tunteroisen, ja koostuu professoreiden esitellessä kursseja ja opintosuuntia. Kaikki puhuvat englantia, mikä on oletettavaakin - mutta jostain ihmeen syystä yksi kaveri käy puhumassa edessä espanjaa, ja kalvotkin ovat espanjaksi. Okei, mielenkiintoista. Kursseille ilmoittautuminen toimii siten, että yhdelle pöydälle salin edessä on kasattu useita erillisiä paperilappuja, joihin nimensä kirjoittamalla ilmoittautuu kyseiselle kurssille. Eli yhtä kurssia kohtaan on yksi lappu. Ja kursseja on yhteensä muutama kymmenen. Ja salissa on ihmisiä varmaan lähemmäs toista sataa. Ilmoittautuminen on siis hieman kaaosmaista. Lopulta saan kirjoitettua nimeni kuitenkin lähemmäs kaikkiin lappuihin, mihin pitääkin. Eihän täällä juuri semmoisia kursseja ole, mitä tutkintoon saisi, mutta onpahan jotain ainakin sitten.
Menemme takaisin Lothstrassen asuntoomme. Kello on noin 13:30. Variksen kovo on saapunut DHL:n Packstationiin, joten käymme hakemassa sen. Käymme matkalla myös syömässä kebabit uudessa paikassa, tai uudessa meille. Varis ei kyllä ota ruokaa, mutta juo seuranani kuitenkin yhden oluen. Ihan hyvä setti, ihan hyvään hintaan. En muista paikan nimeä enää, mutta sijainti oli Dachaustrassella. Tulemme todennäköisesti käymään täällä tulevaisuudessakin joskus.
Olemme takaisin Lothstrassella klo 16:30. Pelaamme pokeria ja teemme Organisaatio, henkilöstö ja kehittäminen (OHK) kurssin työtä, kuten aina Lothstrassella, jos vain on aikaa. Illan suuri operaatio on pyykin peseminen ensimmäistä kertaa kellarin pesutuvassa, jonka pesukoneet toimivat kolikoilla. Tämä tapahtuu noin klo 19. Kellarissa on myös futispeli, sellainen, mitä Joey ja Chandler esimerkiksi Frendeissä aina pelasivat kämpässään. Nöyryytän Varista siinä 100-0.
Pyykkien peseminen onnistuu hyvin. Sovimme myös skypen välityksellä alustavasti pääsiäissuunnitelmista Pekan ja Tuomaksen kanssa. Suunnitelmissa junareissu Wieniin muutamaksi päiväksi... Oh yeah...
Loppuiltakin kuluu pokerin ja OHK-työn parissa. OHK:sta on kyllä tullut varsinainen ikuisuusprojekti... Pääsen sentään pokerissa tarvittavaan partypoint-määrään, ja saan huimat 25 dollaria ilmaista raha tililleni \o/ huimaa... ja sain tarvittavat partypointitkin jopa muutaman päivän etuajassa DL:stä (kuolleesta viivasta). Tätä pitäisi melkein juhlistaa - mutta en juhlista.
Nukkumaan klo 1.00.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti